Liiga

Tuukka Tieksola on tehnyt vakuuttavan läpimurron Liiga-tasolla viimeisten kuukausien aikana – "Työkalupakki on täynnä keinoja tehdä tulosta kärkiketjuissa"

Kesän 2019 varaustilaisuus oli suomalaisnäkökulmasta yksi 2010-luvun mielenkiintoisimmista. Kaapo Kakko oli mukana taistelussa ykkösvarauksesta viimeisille metreille saakka ja myös Lassi Thomsonin ja Ville Heinolan nimet kuulutettiin tilaisuuden ensimmäisenä päivänä. Yhteensä 22 varattua suomalaispelaajaa kalpenee 2010-luvulla vain vuodelle 2017, jolloin suomalaisia varattiin yksi enemmän.

Yksi varausluokan mielenkiintoisimmista suomalaispelaajista oli Tuukka Tieksola, jonka nimeä ei ennen varauskauden alkua näkynyt juuri missään ennakkospekulaatioissa. Esimerkiksi FinnProspectsin kesällä 2018 julkaisemassa ensimmäisessä listauksessa Tieksola ei mahtunut 15 listatun pelaajan joukkoon.

Tieksolan tykkikausi Kärppien U20-joukkueessa nosti kuitenkin hänen osakkeitaan huomattavasti. Tieksola jakoi joukkueen pistepörssin voiton yhdessä tutkapari Eetu Päkkilän kanssa kirjauttamalla 51 otteluun 15 maalia ja 60 tehopistettä, jotka riittivät U20 SM-sarjan pistepörssissä kuudenteen sijaan. Tieksola oli myös suhteellisen suuressa roolissa kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kirjauttaen viiteen otteluun neljä tehopistettä.

Olin itse ennen kesän 2019 varaustilaisuutta kenties Tieksolan äänekkäin puolestapuhuja julkisessa varauskeskustelussa ja päädyin nostamaan hänet lopulta peräti viidenneksi suomalaispelaajien listauksessa. Carolina Hurricanes varasi lopulta Tieksolan varaustilaisuuden 11. suomalaisena ja yhtenä neljännen kierroksen viimeisistä pelaajista, mitä pidin yhtenä varaustilaisuuden suurimmista ryöstöistä suomalaisnäkökulmasta.

Mielestäni Tieksolan raaka potentiaali oli jo varausikäisenä todella korkea ja tämän takia esimerkiksi paljon Liiga-kokemusta ennen varaustilaisuutta kerryttäneet Anttoni Honka ja Mikko Kokkonen jäivät omassa rankingissani Tieksolan taakse. Hurricanesin apulais-GM Darren Yorkella oli paljon samankaltaisia ajatuksia Tieksolan pelaamisesta varausikäisenä.

"Kun arvioimme Tuukan peliälyä, hän oli meillä listattuna sellaisten pelaajien joukossa, jotka varattiin paljon häntä korkeammalla. Hän oli silloin ja on edelleen fyysisesti raakile, minkä takia hän todennäköisesti putosi varaustilaisuudessa. Kuitenkin kaikki pelaajat, jotka tästä huolimatta onnistuvat NHL:ssä prosessoivat peliä korkealla tasolla. Me arvioimme, että hän pystyisi viemään pelityylinsä helposti seuraavalle tasolle", Yorke kertoi EliteProspectsille. 

Varaustilaisuuden jälkeisellä kaudella Tieksola jatkoi siitä mihin hän oli edellisellä jäänyt. 179-senttinen laitahyökkääjä oli U20 SM-sarjan paras pelaaja Detroit Red Wings -varaus Antti Tuomiston ohella tehden 43 otteluun yhteensä 61 tehopistettä. Oli heti alkukaudesta täysin selvää, että Tieksola pelasi täysin väärässä sarjassa, mutta Kärppien Liiga-joukkueen laajuus hyökkäyksen osalta tarkoitti, ettei hän saanut viittä ottelua enempää Liiga-kokemusta. 

Vielä ennen tämän kauden alkua vaikutti, että Tieksolan rooli olisi mahdollisesti jälleen jäämässä pieneksi Kärppien materiaalin laajuuden vuoksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Tieksola on onnistunut viimeisien kuukausien aikana tekemään vihdoin lopullisen läpimurtonsa Liiga-tasolle. 

"Taisteltuaan kesällä loukkaantumisten kanssa, mielestäni näemme tällä hetkellä Tuukan parhaimmillaan. Hän on pystynyt siirtymään junioreista aikuisten tasolle melko saumattomasti. Hän aloitti nelosketjussa ja on hyvien otteidensa varjolla noussut ykkösketjuun ja ylivoimalle. Hänen pelilukutaitonsa on ollut avainasemassa ja tehnyt siirtymästä paljon helpompaa", Yorke kuvailee.

Tätä kirjoittaessa Tieksola on kerännyt 33 otteluun yhdeksän maalia ja yhteensä 18 tehopistettä nähtyjen otteiden perusteella vielä kovempaa pistetahtia on lupa odottaa lähitulevaisuudessa.


Valtaosa pelaajista joutuu vaihtamaan pelityyliä hypätessään U20 SM-sarjasta Liigaan, sillä pelin vaatimustaso on selvästi korkeampi ja rooli usein erilainen mihin pelaaja on tottunut junioreissa. Tieksolan tulevaisuuden kannalta on hyvä merkki, että hän on heti ensimmäisellä varsinaisella Liiga-kaudellaan pystynyt pelaamaan kasvavissa määrin vahvuuksillaan, jotka ovat eittämättä kiekollisessa pelaamisessa ja hyökkäysalueen osaamisessa. Roolin kasvaessa sama on tapahtunut myös Tieksolan itseluottamukselle. Nyt kaukalossa nähdään paljon niitä asioita, jotka tekivät hänestä niin viihdyttävän ja tehokkaan pelaajan U20-tasolla.

Tieksolan pelaamisen keskiössä on erittäin sulava ja helpon näköinen luistelu. Teknisestä näkökulmasta on vaikea keksiä suuria kehityskohteita fysiikan parantamisen lisäksi. Tieksolan luisteluasennon painopiste on tarpeeksi alhaalla ja luistelupotkussa hänen etujalan polvi on usein hänen varpaitaan pidemmällä, mikä kertoo nilkan alueen liikkuvuudesta ja auttaa tuottamaan potkuun enemmän voimaa, sillä tällöin hänen paino ei ole pelkästään etujalan etupuolella.


Pienessä tilassa ja kulmissa useilla Liiga-puolustajilla on jo vaikeuksia pysyä Tieksolan perässä, sillä hänen käännöksensä ovat erittäin teräviä ja ennalta-arvaamattomia. Kaikki tämä siitä huolimatta, että lonkkavaivat ovat häirinneet Tieksolaa useiden vuosien ajan ja vasta nyt kesällä tehtyjen leikkauksien jälkeen hän näyttäisi olevan siltä osin kunnossa. Kun luistelu on teknisesti jo hyvällä tasolla, on kohtuullista ennustaa Tieksolasta keskivertoa parempaa luistelijaa jopa NHL-tasolle, mikäli hän onnistuu parantamaan fysiikkaansa ja lisäämään ripauksen lisää räjähtävyyttä. 

Luistelun ohella Tieksolan suurimpana vahvuutena on helppo pitää hänen pelikäsitystä ja syöttötaitoa. Tieksola jakaa muiden erinomaisten pelintekijöiden kanssa taidon nähdä muutaman sekunnin edelle. Hänellä ei ole kiekollisena kiire, vaan hän pystyy pysymään kiekossa ja odottamaan, että haluttu syöttölinja aukeaa. Parhaimmillaan Tieksola ei tyydy reagoimaan vaan avaa itse syöttölinjoja manipuloimalla vastustajan puolustajia haluamallaan tavalla.

Otetaan esimerkiksi alla oleva tilanne. Tieksola nappaa irtokiekon puolustusalueella ja kääntyy heti hyökkäyssuuntaan. Kun hyviä syöttölinjoja ei löydy, Tieksola tuo kiekon itse keskialueelle muutamalla terävällä potkulla. Hän ajautuu vastustajan hyökkääjän ohjaamana todella pieneen kulmaan noin puolessa kentässä. Tästä paikasta 90 prosenttia pelaajista tyytyisi vain heittämään kiekon päätyyn.

Tieksola kuitenkin havaitsee puolustajan ylipelaavan tilanteen lyömällä liinat kiinni pysäyttääkseen tilanteen siniviivalla. Tieksola hyödyntää tämän virheen syöttämällä kiekon juuri oikeaan aikaan ennen kontaktia puolustajan kanssa keskikaistalla etenevälle pelaajalle. Mikäli syöttö ei tulisi hieman jalkoihin, lopputuloksena olisi hyökkäys kahdella yhtä vastaan. Tällä kertaa Kärpät joutuu tyytymään kontrolloituun siniviivan ylitykseen.

Otetaan toinen esimerkki. Tieksola saa kiekon suoraan aloituksesta, tekee nopean käännöksen luoden itselleen vapaata tilaa vasemmalle laidalle ja lähtee hetkellisesti haastamaan nousua maalinedustalle. Jukurien kaksi pelaajaa reagoi tähän voimakkaasti ja Tieksola hyödyntää tämän livauttamalla kiekon rystyllä keskellä vapaaksi jääneelle hyökkääjälle. Tälläkin kertaa viimeinen silaus uupuu ja syöttökohde joutuu ottamaan kiekon rystyllä haltuun eikä täten pääse laukomaan tarpeeksi nopeasti, mutta idea itsessään on erinomainen. Tieksola on pystynyt luomaan tällaisia tilanteita viime aikoina lähes jokaisessa pelissä.


Yksi erinomainen keino puolustajien manipuloimiseen ja omien aikeiden viimeiseen asti piilottamiseen on katseen hyödyntäminen. Syöttökohteesta tai halutusta laukauksen sijainnista poispäin katsominen on erittäin tärkeä taito laukojille ja pelintekijöille, ja tämä lainalaisuus ulottuu pallopeleihin kautta linjan. Alla olevassa tilanteessa Tieksola pystyy ylivoimalla piilottamaan poikkisyöttönsä niin kauan, että syöttölinja aukeaa. Parhaiten tämä on nähtävissä viimeisestä hidastuksesta. 

Monella pienikokoisella pelintekijällä on vaikeuksia keskikaistalle hakeutumisen kanssa ja he täten tyytyvät pelaamaan enemmän laitojen läheisyydessä ykkössektorin sijaan. Vaikka Tieksola onkin fyysisesti vielä raakile, hän ei pelkää leikata todella aggressiivisesti keskelle, jos puolustaja antaa siihen mahdollisuuden. Peräti neljä viidestä Tieksolan tämän kauden ensimmäisestä Liiga-maalista syntyi tätä kautta ja vastaavia tullaan tulevaisuudessa näkemään varmasti lisää.

Erityisesti suorissa hyökkäyksissä puolustajien on aina oltava valmiita mahdolliseen leikkaukseen keskelle. Jos puolustaja sitoutuu liian voimakkaasti ristiaskelin ottamaan pois laidan puoleisen kaistan yhdellä yhtä vastaan tilanteissa, Tieksola käyttää tämän varmasti hyväkseen, kuten on tällä kaudella nähty.

Tieksola on pystynyt nopeassa ajassa tuomaan kiekollisen pelaamisensa Liiga-tasolle varsin vähäisin kasvukivuin. Huolimattomista sokkosyötöistä tai epäonnistuneesta kiekonkäsittelystä sattuvia kiekonmenetyksiä on tullut jonkun verran, mutta niiden määrä tulee todennäköisesti vähenemään kokemuksen karttuessa. 

Vaikka Tieksola on nimenomaan sen tyylinen pelaaja, joka haluaa kiekon lapaansa jokaisessa tilanteessa, tärkeä väylä pistetuotannon kasvattamiseen tulevaisuudessa on hyökkäyspelaamisen parantaminen kiekottomana. Tästä on nähty jo paikoiten väläyksiä. Maalinedustalla staattisesti seisominen on harvoin hyvä idea, etenkään Tieksolan nykyisellä fysiikalla. Sen sijaan liikkeellä hänen on mahdollista luoda itselleen etu, joka johtaa maalipaikkoihin.

Alla olevassa tilanteessa Tieksola hankkiutuu irti häntä varjostavasta puolustajasta nopealla pysähdyksellä ja liikkeellä vastakkaiseen suuntaan, tehden itsestään syöttövaihtoehdon ja päästen laukomaan ykkössektorista.

Puolustusalueen kiekottomassa pelaamisessa Tieksolalla on vielä runsaasti kehittymistä. Hänen kaltaisestaan hyökkäyspään virtuoosista ei ole realistista odottaa kahden suunnan työmyyrää ehkä koskaan, vaan tärkeintä on saada puolustuspelaaminen tasolle, jossa pelaaja ei anna liikaa tasoitusta. Tieksola pystyy ajamaan keskialuetta ylittävän puolustajan kohti laitaa luistelunsa avulla ja täten luomaan kiekonriistoja ja pakottamaan heittoja päätyyn, mutta puolustusalueella merkkausvirheitä sattuu vielä usein.


Yksinkertaistettuna pelaajatarkkailussa on kyse sen ennustamisesta, kuinka hyvä pelaaja voi parhaimmillaan realistisesti olla ja kuinka todennäköistä tämän tason saavuttaminen on. Tieksolan ensimmäiset kolme kokonaista kuukautta Liiga-tasolla ovat antaneet erittäin positiivisia merkkejä tulevasta ja hänen potentiaalinsa on edelleen todella korkea. Tieksolan työkalupakki on täynnä keinoja pyörittää kentän tapahtumia kiekollisena ja tehdä tulosta kärkiketjuissa.

Tieksola on pelaaja, josta ei tule alempien ketjujen työmyyrää NHL:ään, vaan siellä pelatessaan hänen roolinsa tulisi olemaan nimenomaan tulosyksikössä. Tähän rooliin vaatimustaso on todella kova, mutta tähän asti nähdyn perusteella olen valmis antamaan Tieksolalle kohtalaisen sauman sen saavuttamiseksi. Termi "high risk, high reward” pätee Tieksolan kohdalla erinomaisesti ja mielestäni varaustilaisuuden tarkoituksena on juuri tällaisten pelaajien löytäminen.  

Tällä hetkellä Tieksolan kehityksen keskiössä ovat terveenä pysyminen ja loukkaantumisten välttäminen. Kokonaisen ehjänä harjoitellun kesän jälkeen Tieksola on ehdottomasti kandidaatti olemaan yksi Kärppien hyökkäyksen tärkeimmistä pelaajista ensi kaudella. Onhan hän paikoitellen sitä jo nyt.

Tämä artikkeli kertoo:
Liiga NHL Draft 2019 Carolina Hurricanes Kärpät Kärpät U20 Kärpät U20 NHL Liiga U20 SM-sarja NHL Tuukka Tieksola
Scoring Leaders