Jeff Curry - USA TODAY Sports
NHL

Mikael Granlund on NHL:n siirtotakarajan mielenkiintoisin suomalaisnimi – "Kolmosketjun sentterinä hän voisi olla oiva täsmähankinta"

Mikael Granlundin aika Nashville Predatorsissa on tulossa todennäköisesti päätökseen seuraavien päivien sisällä. Vielä muutamia viikkoja sitten Predators oli hyvin vahvasti asemoitumassa siirtotakarajalla myyjän rooliin, mutta viimeaikaiset voitot ovat antaneet joukkueelle sittenkin kohtalaisen sauman taistella pudotuspelipaikasta. 

Tästä huolimatta Granlund, jonka sopimus on päättymässä ensi kesänä, on TSN:n trade bait -listalla sijalla seitsemän, kun taas esimerkiksi vielä vähän aikaa sitten samalla listalla hyvin korkealla ollut Mattias Ekholm on pudonnut viimeisten viikkojen aikana selkeästi. On hyvin mahdollista, että Predators kauppaa Granlundin hinnan ollessa kohdallaan, vaikka se tavoittelisikin edelleen aktiivisesti pudotuspaikkaa.

Granlundin kulunut kausi on ollut kohtalainen. 29-vuotias sentterin pistetuotanto on pudonnut Predators-aikana selvästi siitä, mitä se oli aikanaan Minnesota Wildissä. Uransa huippuvuosina 2016–2018 Granlund tuotti tehopisteitä jääaikaan suhteutettuna keskimäärin noin puolet enemmän viimeiseen kahteen kauteen verrattuna. Merkittävin ero löytyy ykkössyöttöjen määrästä. Kun kolmella viimeisellä Wild-kaudellaan Granlundin ykkössyöttöjen määrät 60 minuuttia kohden olivat 1,22, 1,08 ja 1,27, viime kaudella vastaava lukema oli enää 0,32. Tällä kaudella ykkössyöttöjen määrä on tippunut entisestään ja lukema on vain 0,27 ykkössyöttöä 60 minuuttia kohden. 

Granlundin tuotanto on hiipunut erityisesti ylivoimapelaamisen osalta. Läpi uransa vahvana ylivoimapelaajana tunnettu Granlund on tehnyt kuluneella kaudella ylivoimalla 3,49 pistettä 60 minuuttia kohden, kun vuosien 2016–2018 vastaava lukema on keskimäärin yli kuusi tehopistettä. Granlundin tuotanto on toki vähentynyt myös tasaviisikoin, mutta ei aivan näin dramaattisesti.

Vaikka pistetuotanto onkin pudonnut selkeästi uran huippuvuosista, Granlundin vaikutus joukkueensa pelaamiseen tasaviisikoin on edelleen lähes kaikkien tilastollisten mallien perusteella positiivinen. Esimerkiksi HockeyVizin mallin mukaan Granlundin vaikutus joukkueensa hyökkäyspelaamiseen on edelleen positiivinen ja parantunut tänä vuonna selkeästi viime kaudesta, kun taas puolustussuuntaan hänen vaikutus on vaihdellut viime vuodet liigan keskitason kummallakin puolella. 

Micah Blake McCurdy, HockeyViz

Evolving-Hockeyn pelaajan suoritustasoa niin ikään mittaamaan pyrkivän RAPM-mallin mukaan Granlund on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut kokonaisuudessaan lähellä NHL:n keskitasoa sekä tasaviisikoin että ylivoimalla, kun tarkastellaan laukaisuyrityksiä ja maaliodottamaa. Tämän kauden osalta Granlundin vaikutus luotuun maaliodottamaan on keskivertoa parempi, mutta päästettyyn maaliodottamaan heikompi. 

Evolving-Hockey

Granlundin keskialueen suunnanmuutospelaamiseen liittyvät lukemat ovat muuttuneet jonkin verran viime vuosien aikana. Corey Sznajderin tilastoimien lukemien mukaan Granlund sijoittui kontrolloiduissa hyökkäyssiniviivan ylityksissä vuosina 2017–2019 NHL:n parhaimpaan 20 prosenttiin, kun taas kontrolloiduissa puolustussiniviivan ylityksissä hän oli lähempänä keskivertoa hyökkääjää. Puolestaan viime kaudella Granlund oli kontrolloiduissa hyökkäyssinisen ylityksissä keskivertoa heikompi, mutta puolustusalueen ylityksissä Wild-vuosia tehokkaampi, mikä voi osittain johtua hänen roolin muuttumisesta uudessa joukkueessa. 

Kokonaisuudessaan Granlund on edelleen NHL-tasolle varsin monikäyttöinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan yli- ja alivoimalla sekä keskellä ja laidassa tilanteen mukaan. Tähtiluokan hyökkäääjä hän ei enää ole, mutta vaikka Predators-vuodet eivät ole menneet odotetulla tavalla, oikeassa ympäristössä vanhan Granlundin paluun mahdollisuutta ei voi vielä tässä vaiheessa sulkea täysin pois. 

Lopulta se, kaupataanko Granlund ennen siirtotakarajan umpeutumista, tulee tiivistymään hänestä pyydettyyn hintaan. Halukkaita ottajia varmasti riittää, jos vaadittu korvaus on kohtuullinen. Muun muassa Toronto Maple Leafs ja New York Islanders ovat sellaisia joukkueita, jotka tulevat todennäköisesti vahvistamaan hyökkäysmateriaaliensa laajuutta seuraavien päivien aikana. Käänteentekevää pelaajaa Granlundista on turha odottaa, mutta esimerkiksi kolmosketjun sentterinä hän voisi olla oiva täsmähankinta esimerkiksi edellä mainituille seuroille.

Tämä artikkeli kertoo:
NHL Nashville Predators NHL Mikael Granlund
Scoring Leaders