Erikoistilanteet koituivat tasaviisikoin peliä hallinneen Suomen kohtaloksi MM-finaalissa Kanadaa vastaan – "Suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti on vahvalla pohjalla"

Leijonien MM-taival päättyi lopulta karvaaseen pettymykseen Kanadan iskiessä lopulta kullan arvoisen jatkoaikamaalin trillerimäisen varsinaisen peliajan jälkeen. Kuitenkin vaikka turnaus päättyikin tappioon, Leijonien suoritus oli isossa kuvassa tasapainoinen. Peli kehittyi ottelu ottelulta ja materiaalieroa kurottiin jälleen kiinni laadukkaalla yhteistyön jääkiekolla.

Turnauksen alussa kuului jälleen soraääniä siitä, miten tylsästi Suomi pelaa lajia nimeltä jääkiekko. Leijonat kerkesi myös käydä otsikoiden perusteella katastrofin partaalle hävittyään alkusarjassa Kazakstanille voittolaukauskilpailun jälkeen.

On toki totta, ettei Suomi pelannut parhaalla mahdollisella tavalla kaikissa turnauksen otteluissa, mutta mikä joukkue sellaiseen oikeasti pystyy? Parhaimmillakin pelitavoilla - puhumattakaan yksilöistä - tulee otteluita, joissa mitataan ennen kaikkea miten hyvin joukkue sietää vastoinkäymisiä. Tässä katsannossa Leijonat suoritti mielestäni erinomaisesti.

Suomen pelitapaa ei missään vaiheessa oltu rakennettu korkeiden maalimäärien varaan. Suurimpana syynä tähän on tietenkin se, ettei joukkueessa pelannut liiaksi varsinaisia maalintekijöitä. Toinen syy on se, että kisoissa nähdyllä pelitavalla Leijonat pystyy pitämään pelin jatkuvasti kontrollissa.  

Se mahdollistaa sen, ettei ylipelaamista tapahdu, viisikko on tasapainossa ja jatkuva puolustusvalmius säilyy. Vastustajan on vaikea löytää iskun paikkoja, jos vastapuoli pelaa niin säntillisesti kuin Suomi turnauksen aikana pelasi.

Se pelityyli toi kymmenestä ottelusta kahdeksan voittoa, useita kasvutarinoita yksilötasolla sekä hopeamitalin, eikä se kirkkainkaan ollut kaukana. Ihan hyvinhän se lopulta meni.

Pienten marginaalien finaali

Finaaliottelun jatkoaika pelattiin kolmella kolmea vastaan, jonka mielekkyydestä voidaan keskustella loputtomasti. Tuomaritoimintakin jätti jossiteltavaa, mutta se on lopulta turhaa. Suomella oli mahdollisuudet ratkaista ottelu varsinaisella peliajalla ja Connor Brownin ja Nick Paulin tyylikäs voittomaali syntyi Suomen huolimattomasta pelaamisesta hyökkäyspään aloituksen jälkeen.

Varsinaisella peliajalla Suomi oli häkellyttävän hyvä tasaviisikoin. Se voitti maalipaikat selvästi ja pelasi viisikkotasolla Kanadaaa laadukkaammin. Kanadan hermokontrolli petti ottelun aikana useaan otteeseen, mikä tarjosi Leijonille saumoja paketoida peli. Suomen ylivoima oli kuitenkin tehotonta eikä se edes saanut rakennettua järjestelmällisesti paikkoja. Kanada puolestaan teki kummatkin varsinaisen peliajan maalinsa nimenomaan ylivoimalla.  

Kanada oli lopulta tasaviisikoin yllättävän aseeton hyökkäyspäässä materiaalierosta huolimatta. Peli oli usein puskemista alivoimaisena, mikä ei tuottanut Suomen puolustukselle ongelmia. Hyökkäysalueella Kanada ei kyennyt rikkomaan Suomen puolustusvisikkoa toisteisesti. Usein ratkaisut olivatkin viivalaukauksia, joihin haettiin ohjausta maalinedustalta. Siellä täällä Kanada pyrki myös vyöryttelemään kiekkoa, mutta nämä rännikiekot päättyivät usein suomalaisten haltuun.

Kanada pelasi myös heikkoa trapia, jonka Leijonat pystyi ohittamaan kaistoja pitkin melko vaivattomasti. Ehkä suurin heikkous Kanadan pelaamisessa oli kuitenkin viisikon puolustusvalmius, kun kiekko menetettiin hyökkäysalueella. Tätä Leijonat hyödynsi erinomaisesti pelaamalla oman alueen riiston jälkeen yksinkertaisen levityssyötön toiselle puolelle, jonka perään kiskaistiin pitkä syöttö painottomalle laidalle, ja kas näin, Suomi pääsi hyökkäysalueelle.

Leijonien pelitapa tuotti tasaviisikoin jälleen sen yhden maalin, jonka Petteri Lindbohm viimeisteli, mutta paikkoja olisi ollut useampaankin osumaan.

Suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti voi hyvin

Kaksi edellistä MM-turnausta ovat vahvistaneet sitä, että suomalainen jääkiekko-osaaminen on äärimmäisen laadukasta ja se kestää vertailun kansainvälisellä tasolla. Jukka Jalonen on yksinoikeutetusti tämän maan Leijonakuningas, joka on tiimeineen kyennyt viemään Suomen kaksi kertaa peräkkäin MM-finaaliin pääosin Euroopassa pelaavilla pelaajilla. Jalosen seuraajasta ei vielä ole varmuutta, mutta se ei ole vielä akuutti kysymys.

Jalonen tullee todennäköisesti valmentamaan sekä ensi vuoden kotikisat että olympialaiset. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun yhtälöön lisätään vahvan pelitavan lisäksi NHL-pelaajia.

Joka tapauksessa suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti on tällä hetkellä vahvalla pohjalla. Kun otetaan huomioon, miten paljon NHL:n pelilliset trendit ovat lähentyneet eurooppalaisen kiekon kanssa, ei suuntaa ole myöskään mitään syytä vaihtaa.