Uudistuneessa Jukureissa näkyy pelillisiä vivahteita Pohjois-Amerikasta

Mikkelin Jukurit on aloittanut valmistautumisen alkavaan Liiga-kauteen kolmella harjoituspelillä. 

HIFK:ta vastaan Jukurit hävisi 5–4. Imaran turnauksessa viime viikolla Jukurit kaatoi Ketterän 5–0; sellaisella tavalla kuin lähtökohtaisesti Liiga-joukkueen tuleekin Mestis-joukkue voittaa. Jokerit voitti Jukurit samoin numeroin seuraavana päivänä – kuten KHL-joukkueen tulee lähtökohtaisesti Liiga-joukkue kukistaakin.

Olkoonkin, että numerot eivät aivan koko totuutta kerro. Jokereita vastaan Jukureilla oli omat hyvät hetkensä. Mutta silti Liiga-joukkueen ja Mestis-joukkueen sekä Liiga-joukkueen ja KHL-joukkueen välillä on tasoeroa, ja sen pitää näkyä ja niin se myös näkyi.

Iso kuva on kuitenkin se, että Jukurit pelaa Olli Jokisen alaisuudessa ihan uskottavaa jääkiekkoa. Se, voittaako sillä Liigassa siihen malliin, että Jukurien pelaajamateriaalilla varustettu joukkue pelaa suorasta pudotuspelipaikasta, on toki eri kysymys.

Nopeat transitiot

Kun Olli Jokisen sopimus Jukureihin julkaistiin keväällä, ensimmäisiä arvuuttelun kohteita oli tietysti se, minkälaisiin periaatteisiin Jokisen valmentaman joukkueen pelaaminen tulisi perustumaan. Tai yleensä tuoreelle päävalmentajalle esitettävä kysymys on hyvin abstrakti, eli mallia ”minkälaista jääkiekkoa joukkueesi tulee pelaamaan”, mihin tuore päävalmentaja vastaa jotain epämääräistä, yleensä liudan erilaisia, abstrakteja adjektiiveja.

Jotta nyt ei jäädä adjektiivien tasolle, koitan avata muutaman pelin vaiheen ja niihin kytkeytyvien periaatteiden kautta Jukurien pelaamista. Kolmen pelin perusteella uskaltaa sanoa seuraavaa. 

Transitiopelaamisessa, eli kansanomaisesti suunnanmuutospelaamisessa, näkyi toisteisia asioita. Ja tarkennetaan: transitiot nimenomaan puolustuksesta hyökkäykseen, eli ne tilanteet, joissa Jukurit voitti kiekonhallinnan, erityisesti omalla puolustusalueellaan.

Kenties transitiopelaamisessa näkyy Jokisen tausta Pohjois-Amerikasta. Karkeasti, hyvin karkeasti, voidaan nähdä, että Pohjois-Amerikassa pienessä kaukalossa on syvemmät perinteet transitiopelaamiseen, kun taas Suomessa ollaan, tai ainakin on oltu, enemmän rytmi- ja rakennekeskeisiä. 

Kun Jukurit voittaa kiekonhallinnan oman puolustusalueen puolustuspelaamisen jälkeen, joukkueen tavoite on hyökätä mahdollisimman nopeasti eli kääntää pelin suunta. Siinä, miten viisikko, tai viisikon osa, sen yhteistoiminnan kautta tekee, näkyy vivahteita kapean kaukalon jääkiekosta. Jukurit hyödyntää tehokkaasti repivää kohdepelaajaa ja kolmannen pelaajan periaatetta. Ne ovat erityisesti kapeasta kaukalosta ja NHL-pelaamisesta tuttuja asioita.

Kiekonriiston hetkellä – tai jopa sitä ennen, sillä Jukurien pelaajilla on lupa ennakoida transitiota – korkeimmalle, kiekon yläpuolelle tilanteessa sijoittuneesta hyökkääjästä tulee lähtökohtaisesti kohdepelaaja, joka lähtee tekemään repivää liikettä joko suoraan tai diagonaalisti ylöspäin kaistoja leikaten. Kohdepelaaja on siis transitiohyökkäyksen ensisijainen kohde, jolle ensimmäinen eteenpäin suuntautuva syöttö tai siirto ensisijaisesti kohdistetaan.

Alla olevassa klipissä on hyvä esimerkki siitä, että kiekkoa ei tarvitse saada kohdepelaajalle suoraan lapaan. Tärkeintä on, että kiekko saadaan toimitettua vaikka sitten siirtona haluttuun paikkaan, jonne kohdepelaaja ryntää kiekosta taistelemaan.

Koska ensimmäinen syöttö ylöspäin kohdepelaajalle tulee hyvin usein kohtisuoraan, nopeasti ja huonoon asemaan, kohdepelaajan ei kannata itse välttämättä kuljettaa kiekkoa eteenpäin, vaan kohdepelaajan tehtävä on nimenomaan toimia välikappaleena, jonka avulla kiekko saadaan kolmannelle pelaajalle. Tällä tavoin saadaan houkuteltua puolustajia kohti kiekkoa ja luodaan jollekin kolmannelle pelaajalle isompi etu etenemiseen. Tämä on hyvin klassinen, universaali pallopeliperiaate.

Viimeinen alla oleva klippi on hyvä esimerkki siitä, kuinka Jukurien kohdepelaaja saattaa ennakoida varsin härskistikin, pohjoisamerikkalaiseen tapaan sitä, että kiekko voi mahdollisesti vaihtaa omistajaa. Klipissä nähdään, että Jukurien kohdepelaaja Petrus Palmu ei missään nimessä voi olla varma, että Jukurit saisi toimitettua kiekon hänelle, mutta hän tekee liikkeen vastustajan puolustajien selustaan joka tapauksessa. Ja jo ennen kiekonriistoa Palmun liike suuntautuu kohti keskialuetta. Hän ennakoi hyvin voimakkaasti mahdollista riistoa.

Ongelmia puolustusalueella

Jukurien otteissa on näkynyt se, että transitiopelaamista on harjoiteltu automaatioidenkin tasolla jonkin verran. Pelaajien suoritusvarmuus oli kelvollista ja toiminta kollektiivina jo yllättävän tehokasta.

Tämän yksittäisen pelin vaiheen ulkopuolella Jukureista on vielä vaikea sanoa muita isompia linjoja. Mikkeliläisjoukkueella näyttäisi olevan puolustaessa varsin korkea prioriteetti kiekon riistäminen. Nimenomaan hyökkäysalueen puolustuspelaamisessa ja vastustajan rakenteluvaiheessa. Mutta tässä Jukurien toiminta kollektiivina ei ollut vielä erityisen yhtenäistä ja tehokasta, vaan viisikko jäi usein kellumaan sellaiseen välitilaan, jossa prässitoimintoja tuli heikolla intensiteetillä.

Jukurien kiekollisessa pelissä vaikuttaisi olevan perusrakenteet kunnossa kaikilla kentän osa-alueilla siten, että pelaaminen tuottaa vauhdikkaita keskialueen ylityksiä, ja hyökätessä tasapaino säilyy kelvollisesti. Jukurit vaikuttaisi priorisoivan voimakkaasti etenemistä, joskin myös kiekossa pysymistä ja pidempiä syöttöketjuja omalla alueella on harjoituspeleissä näkynyt.

Isoin ongelma ja huolenaihe tulevaa kautta ja ennen kaikkea voittamista ajatellen tässä kohtaa on Jukurien puolustusalueen puolustuspelaaminen ja maalin estäminen. Voi perustellusti kysyä, mikä on Jukurien melko nuoren puolustuksen kapasiteetti puolustaa tulevalla kaudella vaihdosta ja pelistä toiseen korkealla laadulla ykkös- ja kakkosaluetta? Mikä on nuorten maalivahtien kyky säilyttää joukkue tuloksessa kiinni heikommissakin peleissä?

Viime kaudella Jukureilla oli kuitenkin maalinsuulla kokemusta Sami Rajaniemen muodossa. Hän piti usein Jukureita tuloksessa kiinni, sen mitä oli pidettävissä. Nyt maalivahtikolmikon keski-ikä on 20 ja pelattuja Liiga-pelejä on alla yhteensä 37.

Harjoituskauden otteluissa Jukurien puolustusalueen puolustuspelaamisen periaatteissa on ollut paljonkin epäselvyyksiä. Toisinaan joukkue näyttäisi pyrkivän riistämään kiekkoa varsin voimakkaasti, mutta pelaajien kyky irrottaa vastustaja kiekosta ei ole välttämättä riittävää. Toisaalta, kun Jukurit on joutunut vetäytymään omalla alueellaan, merkkaukset ja vastuualueet ovat olleet epäselviä.

Jukurit pelannee alkavalla Liiga-kaudella varsin pirteää, suoraviivaista jääkiekkoa, mutta voittamisen eteen sen on kyettävä puolustamaan omaa maaliaan äärimmäisen tehokkaasti. Ja sitä korkeaa tasoa vaaditaan joka ilta, marraskuun pimeissä tiistai-illoissa. 

Jukurit voi yllättää alkukaudella, siis erityisesti suhteessa siihen, missä seura on Liiga-aikansa taivaltanut aiemmin. Joukkueessa on pelaajia, jotka kykenevät tekemään tulosta Liigassa. Jokinen on tuonut toimintaan virtaa, ja se näkyy. 

Mutta todellinen taso mitataan pidemmällä aikavälillä. Peleissä numero 27, 32 ja 41. Kun mitataan rutiinia.