Suurta vaihtuvuutta kokenut KooKoo on harjoitusotteluiden perusteella hyvää vauhtia matkalla kohti pudotuspelipaikkaa

Viime kaudella runkosarjassa yhdeksänneksi sijoittunut KooKoo on kokenut kesän aikana isoa vaihtuvuutta etenkin hyökkäys- ja maalivahtiosastolla. Myös päävalmentaja penkin takana vaihtui, kun TPS:ään siirtyneen Jussi Ahokkaan tilalle saapui 38-vuotias Olli Salo, joka toimi viime kaudella apuvalmentajana DEL2-joukkue Löwen Frankfurtissa.

Salo toimi myös Ahokkaan apuvalmentajana nuorten maajoukkueessa vuosina 2017–2019. Salon palkkaus onkin KooKoon urheilutoimenjohtaja Jarno Kultaselta aiemman linjan mukainen: jälleen pelin osaava ja varsin nuori päävalmentaja KooKoon peräsimeen.

Pelaajiston isoa vaihtuvuutta on onnistuttu paikkaamaan varsin hyvin. Kouvolaan saapuivat muun muassa Liiga-tason kärkipuolustaja Petteri Nikkilä sekä hyökkäyskalustoon hankitut Ville Meskanen, Joose Antonen sekä Teemu Rautiainen.

Heidän lisäksi KooKoon riveistä löytyy alkavalla kaudella lukuisia jalkavia ja pelitaitavia pelaajia, jotka kykenevät operoimaan harjoitusotteluiden perusteella jokseenkin vaativan pelitavan mukaisesti.

Eteenpäin puolustamista ja Leijonista tuttua päätypelaamista

Harjoituskaudella nähtyjen otteluiden perusteella KooKoon pelaamisesta on löydettävissä jo selkeitä periaatteita, mihin joukkue Salon johdolla pyrkii.

KooKoon yksi isoimmista vahvuuksista tasakentällisin on suorahyökkäyspelaaminen, jota joukkue pyrkii toteuttamaan mahdollisimman usein. Omista lähtiessä KooKoo avaa peliä usein sentterin kautta, keskimäärin reilut 12 kappaletta ottelua kohden, minkä lisäksi KooKoo käyttää hyväksi niin lyhyitä kuin pidempiä avaussyöttöjä.

Tästä joukkue jatkaa kaistoja pitkin hyökkäystä - usein puolustajan hypätessä neljänneksi pelaajaksi - joka suuntautuu lähtökohtaisesti voimakkaasti maalille. Mukaan noussut puolustajakin saattaa vielä ajaa maalille irtokiekon toivossa.

Toinen selkeä pelillinen vahvuus KooKoolle on eteenpäin puolustaminen, tarkemmin prässipelaaminen, joka oli harjoitusotteluissa ajankohta huomioiden yllättävän hyvin organisoitu. Viisikon jäsenille näyttäisi olevan kristallinkirkasta, miten kussakin tilanteessa tulee toimia.

KooKoon prässipelaamisessa ei siis sinällään ole mitään mullistavaa; se on vain hyvin organisoitu. Kaksi pelaajaa antavat painetta ja kolmas hyökkääjä on taaempana varmistamassa, kuten lähes jokaisen joukkueen prässipelissä. Ero löytyy lähinnä puolustajien aktiivisuudesta yhdistettynä oikea-aikaisiin pintsauksiin sekä pelin puolen voimakkaasta tukkimisesta.

Oli pelitilanne sitten keski- tai hyökkäysalueella, KooKoo saattaa tukkia pelin puolen peräti neljän pelaajan ollessa samalla kenttäpuoliskolla.

KooKoon keskialueen ohjauspelaamiseen heijastuu sama aktiivisuus kuin muihinkin pelitilanteisiin. Trapissa ollessaan KooKoon pelaajat eivät vain tyydy kellumaan, vaan sen sijaan he tarkkailevat jatkuvasti vastustajan kiekollisen pelaajan asemaa suhteessa muihin vastustajan kiekottomiin pelaajiin.

Mikäli iskun paikka löytyy, ykkönen irtoaa ahdistamaan kiekollista ja muut seuraavat perässä riiston näyttäessä mahdolliselta.

Mitä hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen tulee, on Salo lukuisten muiden liigavalmentajien ohella tuonut Leijonista tutun päätypelimallin yhdeksi osaksi joukkueen pelaamista, luonnollisesti omine mausteineen. Yksinkertaistettuna kaksi pelaajaa ovat maskissa ja kolme muuta pelaajaa operoivat siniviivalla sen koko leveydellä.

KooKoo ei tietenkään pelaa edellä mainitulla tavalla yhtä paljon mitä Leijonat esimerkiksi viime kevään MM-kisoissa, mutta yhtäläisyys on ilmeinen.

Salo lähtee ensimmäiseen KooKoo-kauteensa herkullisista lähtökohdista. Hän allekirjoitti keväällä samantien 2+1-mallisen sopimuksen ja olosuhteet onnistua heti ensimmäisellä päävalmentajakaudella ovat varsin hyvät. Joukkueen kokoonpano kestää vertailun moniin muihin seuroihin ja ennen kaikkea pelaajat näyttävät omaksuneen Salon pelikirjan. Pudotuspelipaikka näyttää jälleen olevan seuran omissa näpeissä.