Marko Virtasen Lukko on Pekka Virta -mosaiikki, joka yrittää toistaa mennyttä aikaa

Rauman Lukko, tuo viime kauden mestari, on nyt pelillisesti uuden päävalmentajansa Marko Virtasen alaisuudessa hienosti brändätty Pekka Virta -mosaiikki. Joukkue, joka näyttää pikaisesti vilaistuna päällisin puolin pelaavan samalla tavalla kuin viime kaudella, mutta jotain puuttuu.

Lukko pelaa sitä viime vuosien Lukko-lätkää juuri kauniisti päältä silotellen niin, että peruskatsoja kyllä tunnistaa sen siksi Lukko-lätkäksi, jonka katsoja omaksui viimeistään viime kaudella.

Mutta – jotain puuttuu.

Se on itse asiassa juuri sellaista puolittaista, päälleliimattua peliä, johon Lukon pelaaminen viime talvella valui, kun silloinen päävalmentaja Virta oli pitkään sivussa ja sairaalahoidossa koronataudin vuoksi. 

Lukon pitäisi kyllä jälleen olla mukana kärkikahinoissa tällä kaudella. Mutta sellaiseen ylivoimaan, johon Raumalla jo totuttiin, ei ole enää paluuta. Se näyttää tällä hetkellä kaukaiselta.

Omaleimainen pelitapa yhdistettynä sen täsmälliseen ja korkealaatuiseen toteuttamiseen oli Raumalla pettämätön yhdistelmä. Lukko oli puolitoista vuotta pelillisesti Liigan jopa ylivoimaisesti paras joukkue.

Virtanen näyttäisi yrittävän samaa, mutta osaako, tietääkö ja kykeneekö hän?

Iso kenttä

Lukko on aloittanut kauden kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Voitoista kaksi on ratkaistu varsinaisen peliajan jälkeen. Tuloksellisesti, ja osin myös pelillisesti, Lukko on ollut hieman alavireinen.

Keskiviikkona tämän alavireisyyden hyödynsi Sport ottamalla tylyn 4–0-kotivoiton.

Marko Virtanen ei ole alkukauden perusteella lähtenyt tekemään merkittäviä muutoksia Lukon pelillisiin peruspilareihin suhteessa viime kauteen. Tietty omaleimaisuus Lukon pelaamisessa näkyy, sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.

Pureudutaan tässä nyt ennen muuta hyökkäämiseen. Virran alaisuudessa Lukko profiloitui vahvaksi kiekonhallintajoukkueeksi. Ja jotta tämä määritelmä ei jää löyhäksi, lienee syytä avata, mitä se konkreettisesti tarkoittaa.

Lukon tavoitteena jo Virran alaisuudessa oli edetä kiekon kanssa mahdollisimman kontrolloidusti ja hallitusti. Eli toisin sanoen Lukko pyrki luomaan kaukalossa kiekollisena itselleen sellaiset asemat, joissa se kykenisi etenemään kiekkoa kontrolloiden. Jos se joutuu turvautumaan siirtokiekkoihin, niihinkin luodaan Lukon kannalta suotuisat asemat.

Nämä peruspilarit eivät näyttäisi olevan merkittävästi muuttuneen Virtasen alaisuudessa. Lukko yhä säilyttää itsellään kiekonhallinnan. Lukko palauttaa kiekkoa alaspäin, useitakin kertoja ennen kuin etenee.

Kentän täytön osalta näkyy niin ikään tuttuja asioita aiemmilta kausilta. Lukolle on kiekollisessa vaiheessa ja rakentelussa tärkeää maksimoida pelialueen koko, ei niinkään vaalia alati tiivistä ja lyhyin etäisyyksin pelaavaa viisikkoa. Lukko haluaa luoda puolustajille ison pelitilan operoida kiekon kanssa ja toisaalta uhata vastustajan puolustusmuodon välejä ja selustaa.

Kärkkyvät pelaajat luovat ja ylläpitävät uhkaa liikkeen kautta. Kaistat leikkaantuvat hyvinkin usein.

Tästä oiva esimerkki on Lukon 4–0-maali taannoin Ässiä vastaan. Kentän pitäminen isona ja selustan uhkaaminen antaa mahdollisuuden hyödyntää myös hybridipitkää, mitä Lukko klipissä tekeekin. 

Mitä on mosaiikki?

Kuten klipeistä nähdään, Lukon hyökkäykset eivät ole välttämättä kovin toisteisia tai kaavamaisia, vaan rakenteellisesti niissä on paljon joustavuutta. Isot periaatteet näkyvät, kuten puolustajien iso pelitila sekä kentän venyttäminen leveys- ja syvyyssuunnassa, mutta niiden periaatteiden sisällä hyökkäysten rakenteessa on paljonkin variaatiota.

Kiekollisessa pelissä vaade on siis erittäin korkea. Pelaajilta vaaditaan hyvin täsmällistä syöttötoimintaa sekä ajoitusten osumista kohdilleen, koska Lukolle ei riitä hyökkäyspelaamisessa vain se, että viedään kiekko punaviivalle ja lyödään päätyyn.

Kiekollisessa toiminnassa tavoitteena on tarkoituksenmukaisuus.

Tämä kaikki valuu kuitenkin näpeistä, jos Lukolla ei ole riittävää laatua viisikkotasolla toteuttaa asioita taktisesti ja yksilötasolla toteuttaa niitä teknisesti.

Ja juuri Lukon kohdalla laatu, intensiteetti ja täsmällisyys tulee säilyä illasta toiseen, koska jo Virran aikana joukkue haki pelaamisessaan tiettyjä äärirajoja.

Kiekollisena kyse on nimenomaan siitä, kuinka korkeaksi keskialueen ylittämisten laatu voitaisiin hioa. Toisaalta puolustaessa kyse on eteenpäin puolustamisen kultivoinnista: siitä, että kovalla jalkatyöllä ja hyvällä viisikon yhteiskoordinaatiolla paineistetaan, riistetään tai vähintään vaikeutetaan vastustajan avaamista merkittävästi.

Nyt Lukko tekee näitä kaikkia sille tuttuja asioita, mutta puolittain. Esimerkkinä alla olevassa klipissä on Sportin tekemä maali keskiviikkona. Lukko puolustaa heikolla intensiteetillä ja heikolla yhteiskoordinaatiolla eteenpäin, Sport purkaa paineen ja tekee suorasta hyökkäyksestä maalin.
 

Kiekollisena Lukolta puuttuvat laatu ja täsmällisyys. Syötöt eivät aivan napsu, ajoitukset eivät aivan osu. Puolustajien toiminta on hitusen liian hidasta, koska kiekkoa otetaan haltuun selkä kohti kenttää. Ei liikuteta vastustajaa ja hyökätä tiloihin riittävän täsmällisesti. Puuttuu se valtava intensiteetti hyökätä selustoihin ja hyökätä suoraan kohti maalia. Lukko ajautuu suorien hyökkäysten sijaan päätypeleihin.

Edun luominen ja edun hyödyntäminen olivat Virran alaisuudessa erittäin näkyivä periaatteita. Eli: luo etu etenemiselle liikuttamalla pelivälinettä ja sitä kautta nimenomaan vastustajaa, täsmällisesti. Säilytä koko ajan valmius hyökätä tiloihin. Kun vastustajaa on liikutettu, luotu etu tulee hyödyntää nopeasti laadukkaalla kiekottomien toiminnalla sekä syöttötyöskentelyllä.

Nyt Lukko kyllä pelaa paljon kiekolla mutta yllä mainitut periaatteet eivät toteudu yhtä korkealla laadulla. Peli ei kiihdy keskialueella, jos vastassa on organisoitu puolustus.

Kun kiekollisen pelaamisen ja rakentelun teknis-taktisia nyansseja ei ole hiottu täsmätasolla, kuten oli Virran alaisuudessa, pelaaminen on puolittaista. Ja kun pelataan isoillakin riskitasoilla, äärirajoilla, se kostautuu.

Sitä on Pekka Virta -mosaiikki.

Omaa vai vierasta?

Sitä voisi ajatella, että Raumalla juna sen kuin jatkaa kulkuaan. Joukkueen runko on pysynyt samana, pelillinen identiteetti säilynyt, urheilujohtaja pysynyt, kehitystyö jatkuu. Vain päävalmentaja on vaihtunut.

Päävalmentajan vaihtuminen tuo kuitenkin paljon uutta dynamiikkaa, jonka vakiintuminen kestävästi voittavalle tasolle yleensä ottaa aikaa. Joukkue on hyvin kompleksi ympäristö, jossa vuorovaikutussuhteiden osalta päävalmentaja on erittäin keskeisessä asemassa.

Pelillisesti ja valmennuksellisesti Lukossa on monta pähkinää purtavaksi.

Tunteeko ja tietääkö Virtanen nyt riittävän hyvin sen pelaamisen mallin, jota hän tällä hetkellä pyrkii toteuttamaan? Tunteeko hän pelaamisen periaatteet, mekanismit, heikot kohdat, mahdolliset ristiriidat ja pelaajien preferenssit pelitavan sisällä? 

Voi myös pohtia, ymmärtääkö Virtanen syvällisesti, miksi kiekkokontrollia pelataan, mikä sen tavoite on ja miten sitä valmennetaan. Onko Virtasella keinot, harjoitteet ja työkalut korjata ongelmat ja kehittää peliä?

Ennen kaikkea: onko Lukon pelitapa riittävästi Virtasen ”omaa” vai pyrkiikö hän toistamaan pintapuolisesti jotain, jota häntä ennen on tehty?

Vaikka Virtanen tietäisi tasan tarkkaan, mitä hän tekee, ja kokisi nykyisen pelitavan täysin omakseen, menee silti aikaa siihen, että asiat vakiintuvat ja johtavat absoluuttiseen toiminnan tehokkuuteen kaukalossa.

Jos Virtanen ei ole nyt omalla osaamisalueellaan koko sielullaan vaan pyrkii toistamaan, Raumalla on iso riski mahalaskulle.