Lauri Korpikosken tapaus osoittaa, että työpaikkakiusaaminen on osa huippu-urheilun luonnetta

Jääkiekkopeli on kahden joukkueen välinen konflikti. Kyse on invaasiotoiminnasta. Usein sanotaan, että jääkiekon tai muidenkaan pallopelien yhteydessä ei tulisi käyttää ”sotatermistöä”, mutta itse asiassa monin paikoin sen käyttämiselle on varsin hyvät perusteet.

Jääkiekko ei ole sotaa, mutta fundamentaalisella ja filosofisella tasolla siinä on paljon sodankaltaisuutta. Konflikti ja invaasio, tunkeutuminen, ovat molempien ytimessä. Kyse on kiusaamisesta. Koripallovalmentaja Tuomas Iisalo avasi pallopelien syvimmän luonteen taannoin Elmo-lehden haastattelussa paremmin kuin kenties kukaan aiemmin tässä maassa.

Liigassa viime viikkojen kuuma puheenaihe on ollut TPS:n ja Lauri Korpikosken välinen, varsin ristiriitainen tilanne. Iltalehden mukaan kyse on ilmiriidasta, jota on ratkottu juristienkin välityksellä.

Korpikoski, jonka kuuden vuoden TPS-sopimuksesta on jäljellä yhä kolme, on siirretty tylysti sivuun seurassa. 

Korpikoski saapui seuraan vuonna 2018. Silloin seuran urheilupuolta johtivat ja valmennuksessa toimivat eri ihmiset kuin nyt. Kuuden vuoden mittainen sopimus oli eittämättä virhe.

Yksi varsin validi teoria TPS:n halulle purkaa Korpikosken sopimus on tietysti taloudelliset seikat. TPS säästäisi rahaa. Mutta, silti, yhtälössä on huomioitava urheilullinen puoli.

Onko Korpikosken tapauksessa kyse työpaikkakiusaamisesta, kuten esimerkiksi Ylellä asiaa pohditiin?

Kysymys on itse asiassa hieman absurdi, koska huippu-urheilussa on kyse kiusaamisesta. Ennen kaikkea tietysti konflikti ja kiusaaminen tapahtuvat kaukalossa kahden joukkueen välillä, mutta jotta joukkue voi toimia mahdollisimman tehokkaasti tuossa konfliktissa, myös joukkueen sisällä tapahtuu väistämättä konfliktitilanteita.

Näin siksi, että tavoitteena on maksimaalinen kollektiivin toiminnan tehokkuus, joka johtaa mahdollisimman hyvään tulokseen. Valitettavasti, toisinaan, yksittäisen pelaajan kannalta tämä voi näyttäytyä ”työpaikkakiusaamisena” ja varmasti itse asiassa monien lakipykälien mukaan myös sitä olla, kuten nyt Korpikosken kohdalla on mahdollista. Tavanomaista työlainsäädäntöä ei ole lähtökohtaisesti tehty näin omalaatuista sektoria kuin ammattilaisurheilua silmällä pitäen.

Eikö huippu-urheilun ja ammattilaisurheilun suola ole siinä, että se maailma on aika ”raadollinen”? Se nimenomaan ei ole tavanomaista työtä. Se luo dynamiikan, tunteen kirjon – niin kaukalon sisällä kuin sen ulkopuolella.

Kuten Iisalo haastattelussa sanoi, urheilun ja muun yhteiskunnan ristiriitaa ei ole oikein osattu sovittaa.

Korpikoski ei pelaa, ja hänen sopimus halutaan purkaa, koska TPS:n päävalmentaja ja urheilujohto eivät näe, että Korpikoski parantaisi TPS:n joukkueen toiminnan tehokkuutta kaukalossa. Jos Korpikoski nähtäisi erittäin tärkeänä palasena voittamisen kannalta, eiköhän hän pelaisi.

Sitä varten päävalmentaja ja urheilujohto on palkattu: tekemään näitä kipeitä päätöksiä, jotta joukkueen potentiaali maksimoidaan parhaalla mahdollisella tavalla ja joukkue voittaisi pelejä. TPS:n kohdalla se on nyt toteutunut melko hyvin. TPS, viime kevään hopeajoukkue, johtaa tällä hetkellä Liigaa.

Monen sympatiat ovat olleet Korpikosken puolella.

Minun sympatiani ovat TPS:n puolella. TPS:stä huokuu urheilullisesti, vihdoin, kunnianhimo ja laadukkuus. 

Ja valitettavasti, koska muutokset ovat vasta tapahtuneet, jäljellä on setvittävää aiemmilta vuosilta. Korpikosken tapaus menee siihen kategoriaan.