Sportin pyristely Liigassa on loppumassa – Risto Dufvan jatkosopimus oli low risk, low reward -ratkaisu

Liigan alkukauden yksi yllättäjäjoukkueista on ollut Vaasan Sport. Kun runkosarjaa on takana neljännes, Sport keikkuu sarjataulukon kolmantena 28 sarjapisteellä.

Päävalmentaja Risto Dufvan alaisuudessa Sportiin on luotu tunnistettava identiteetti. Dufva, joka tuli Vaasaan kaksi vuotta sitten kesken kauden, solmi viime viikolla Sportin kanssa uuden jatkosopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2024 asti.

Sportin kohdalla esiin nousee nyt muutama olennainen kysymys.

Minkälainen valinta Liigan yksi kokeneimmista päävalmentajista, 15. kauttaan Liigassa valmentava Dufva on? Mitä hänen kiinnityksensä kahdeksi seuraavaksikin kaudeksi Vaasaan kertoo Sportista?

Ja tästä tietysti johdettuna tärkeä jatkokysymys: onko Sportin alkukauden tulosliito illuusio?

Mikä on yläraja?

Lähdetään purkamaan vyyhtiä isosta kuvasta. Sport on koko Liiga-taipaleensa ajan ollut parhaimmillaan joukkue, joka taistelee runkosarjan kymmenennestä sijasta. Siis parhaimmillaan.

Näin kävi esimerkiksi viime kaudella, joka oli ensimmäinen täysi kausi Dufvan alaisuudessa. Sport rämpi itsensä kymmenenneksi, mutta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella sillä ei ollut enää paukkuja haastaa tuolloin varsin heikkoa Kärppiä.

Dufva on tavallaan erittäin turvallinen valinta Sportilta. Kyseessä on pitkän linjan ammattilainen, joka osaa kasata perususkottavan urheilullisen paketin kaukaloon. Nolon mahalaskun tai romahduksen riski on pieni, mutta toisaalta potentiaali ei yllä sittenkään järin suureksi.

Kansainvälisin termein voitaisiin kuvata ratkaisua tyyppiluokaksi "low risk, low reward".

Dufva ja Sport on yhtälö, jonka potentiaalin yläraja on Liigan keskikasti. Joukkue, joka yltää pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, siitä mahdollisesti puolivälieriin, jossa se tarvitsisi jo satumaisen tarinan välieriin yltääkseen.

Dufvan johdolla Sport vakiintunee suhteellisen tasaiseksi keskikastin joukkueeksi. Ja se lienee Sportin liiketoiminnankin näkökulmasta toivottu asia: ylimääräiset urheilulliset kokeilut yhä nuorelle Liiga-organisaatiolle voisivat tuottaa mahalaskuja, jotka näkyisivät myös liiketoiminnassa. Nyt on uusi halli, korona-alijäämät ja muutenkin tiukka tilanne.

Täytyy muistaa historia. Sport on aiemmin ollut joukkue, joka parhaimmillaan taistelee nipin napin siitä sijasta kymmenen. Dufva voi olla se valmentaja, joka vie Sportin seuraavalle tasolle. Tasolle, jossa sija kymmenen on vähimmäisvaatimus. Hyvällä onnistumisella taisteiltaisiin jopa suorasta puolivälieräpaikasta. Se olisi Vaasassa jo kova juttu.

Vanha, painava, kokenut – ei siis Dufva!

Ollaksemme rehellisiä, on vaikea nähdä, että Dufva – vaikka häneltä löytyy meriittejä historiasta – olisi valmentaja, joka saisi vuonna 2021 joukkueensa ylisuorittamaan. Joka saisi maksimoitua joukkueensa potentiaalin ylärajoille.

Sportilla on selkeä peli-identiteetti. Siitä Dufva ansaitsee pisteet. Kokenut valmentaja tulee ja rakentaa sapluunansa tietyllä tehtaantakuulla. Sillä yltää keskikastiin.

No, voitaisiin tietysti argumentoida, että Dufvan prosessi on vaiheessa ja että sen pitäisi huipentua keväällä 2024.

Kuitenkin Dufva on ollut Vaasassa jo kaksi vuotta. Vaikka nyt kauden alku on ollut tuloksellisesti vahva, vaasalaisten otteissa pelillisesti ei ole mitään uutta.

Onko hyvä kauden alku siis illuusio?

Kyllä – ja ei, mutta pääosin kyllä. Vahva kauden alku perustuu siihen, että Sportilla on jalkeilla hieman parempia pelaajia kuin viime kaudella. Esimerkiksi puolustaja Shaun Heshkan naaraaminen Sportin riveihin oli varsin oiva veto. Ja se onkin näkynyt kyseisen pelaajan minuuttimäärissä: Heshka on alkukaudella takonut keskimäärin yli 23 minuuttia ottelua kohden.

Toisekseen joukkue on vielä enemmän Dufvan näköinen, jos se verrattuna viime kauteen oli vielä mahdollista. Se on juuri niin nyky-Liigaan omaleimainen luokkaretki kuin vain olla voi: Liigan ylivoimaisesti painavin, vanhin ja Liiga-pelien määrällä mitattuna kokenein joukkue. Dufva ei keiku trendien aallonharjalla.

Ja toki, Dufvan aikakautta on jo takana kaksi vuotta: tietyt rutiinit, toimintatavat ja käytännöt ovat ehtineet vakiintua Vaasassa.

Mutta vaasalaisten pelaamisessa ei sinällään ole tapahtunut mitään mullistavaa. Identiteetti on vahvistunut, siinä se. Se on sitä samaa junttaamista, mitä Dufvan joukkueelta aivan tismalleen uskaltaa odottaakin. Voita punaviiva, pelaa kiekko päätyyn, voita päätykiekko, voita oma kamppailu, runno kiekko maalille. Mikä on tämän sapluunan potentiaali 2020-luvun Liigassa?

Puolustaessa prässää maltillisesti, sulje keskusta. No, sentään siitä kategorisesta pelaajavartioinnista oman alueen puolustuspelaamisessa Dufva vaikuttaisi luopuneen ja siirtyneen kohti hybridimallia, yhdistettyä pelaaja- ja aluepuolustusta.

Kiekkoa maalille, puolustajat viivalla

Syvennytään hieman Sportin hyökkäyspelaamiseen. Siinä on olennaista se, että määrä on suuremmassa arvossa kuin laatu.

Tämä näkyy kahdella osa-alueella.

Yksi: Sport uhraa useinkin kiekon matalan todennäköisyyden etenemisyritykseen kuin pitäisi kiekon itsellään ja loisi sitä kautta hieman myöhemmin laadukkaamman etenemisyrityksen. Eli Sport iskee vastaan alivoimaisena, väsyneenä, tilanteissa, joissa todellisuudessa noiden hyökkäysten luoma uhka on aika pieni.

Ja siitä johdettuna ehkä yksi ydinongelma Sportilla on se, että sen suorien hyökkäysten luoma uhka kokonaisuutena on pieni. Joukkueen kyky luoda kontrolloiduissa hyökkäyksissä iso etu etenemiselle ja murtautua suoraan maalipaikkaan on pieni.

Sport on päätypelijoukkue, ja siinäkin se on varsin yksipuolinen. Sportin päätypelaaminen ei perustu terävään kiekonliikuttamiseen, rotaatioihin ja painopisteen vaihtoihin, vaan hyvin voimallisesti nimenomaan kamppailupelaamiseen. Siitä puuttuu tietynlainen dynaamisuus. Usein Sportin hyökkääjän runnovat peliä laidan lähellä selkä kohti kenttää, eli Sportin hyökkäysalueen pelin rakenne ei tuota tilanteita, joissa Sport pääsisi usein kiekollisena pelaamaan hallitusti rintamasuunta kohti kenttää.

Oheisissa klipeissä näkyy hyvin Sportin päätypelaamisen varsin köykäinen ote. Peli ajautuu lähelle laitaa, kiekollinen on kasvot kohti laitaa, peli pysyy samalla kaistalla, ja muuttuu nopeasti staattiseksi kamppailuksi. Puolustajat pelaavat varsin konservatiivisesti siniviivan kautta. Hyökkäykset ovat lyhyitä.

Toinen osa-alue, jossa määrä peittoaa laadun, on maalintekotilanteiden luominen. Sportin päätypelaaminen tuottaa varsin yksipuoleisia maalintekotilanteita, eikä Sport omassa hyökkäysalueen pelaamisessaan luo systemaattisesti mahdollisuuksia murtaa keskilinjaa. Kun on mahdollisuus pelata kiekko maalille, ja Sportilla on sinne jonkinlaista uhkaa, kiekko usein sinne pelataan.

Sport ei liiemmin vaikuttaisi priorisoivan joitain laukaisualueita korkeammalle kuin toisia. Määrä, ei laatu. Sportin pelaaminen perustuu siihen, että se pystyy laukomaan ottelussa riittävän usein. Laukauksia tulee kuitenkin paljon myös matalan todennäköisyyden sektoreista ja tilanteista.

Joko loppuu, joko loppuu?

Määrän priorisoimisessa ei sinällään ole välttämättä mitään vikaa, mutta sellaisena yleisenä periaatteena on viime vuosina Liigassa ollut, että menestyäkseen laadun merkitystä on pitänyt kunnioittaa, ainakin enemmän kuin Sport tällä hetkellä tekee. Ja toki yleisestikin pelaamisen pitäisi olla monipuolisempaa kuin mitä Sportilla tällä hetkellä on, mitä tulee esimerkiksi maalintekotilanteiden luomiseen.

Esiin nousee kaksi kysymystä. Onko määrän priorisoiminen Dufvan valmennukselta selkeä, strateginen valinta, joka on myös pelaajille selkeä vai onko kyseessä ikään kuin asioiden luonnollinen tila – tila, johon on ajauduttu?

Nähdyn perusteella on vaikea sanoa, kummasta on kyse.

Toinen kysymys. Kuinka pitkään Sport saa pidettyä määrän riittävän korkeana? Toistaiseksi Sport on kontrolloinut kaikista heidän otteluissa lauotuista laukauksistaan tasaviisikoin 52,20 prosenttia, joka Liigan viidenneksi paras lukema. Alkukaudella se on siis onnistunut tässä kelvollisesti. Sportin pelaaminen on toistaiseksi tuottanut sille riittävästi laukaisuyrityksiä.

Entä jos ne vähenevät, kun pelien vaatimustaso nousee kauden aikana? Pystyykö Sport nostamaan laatua?

Tällä menolla Sportin pyristely loppuu varsin pian. Ja ennusmerkkejä on ollut jo viime kierroksilla. Kun pyristely loppuu, Sportin pitäisi luoda nahkansa uudelleen, jos joukkue on aikeissa havitella sijoja, joissa se on nyt keikkunut. Jos runkosarjan yhdeksäs riittää Vaasaan, näin voi toki vetää loppukauden.

Dufvan historian tuntien: näin vedetään loppukausi.