Jukka Jalosen Eurooppa-Leijonat on vakaa instituutio, joka ei horju

Leijonat-kausi, joidenkin arvioiden mukaan kaikkien aikojen sellainen, alkoi perinteisellä Helsingin EHT-turnauksella.

Kaikkien aikojen kauden tästä kaudesta tekee tulevan talven olympiaturnaus, jossa joidenkin arvioiden mukaan Leijonilla on kasassa kaikkien aikojen joukkue.

Ja olympiaturnauksesta ehtii kulua vain jokunen kuukausi, kun Leijonilla on edessään kotikisat, jotka käydään kaikkien aikojen hienoimmalla areenalla, missä jääkiekon kotikisoja on Suomessa koskaan käyty.

Mutta palataan hetkeksi tähän hetkeen ja EHT-turnaukseen. Leijonat oli hyvä, kerrassaan erinomainen, ja olisi sunnuntain päätöspelistäänkin ansainnut enemmän. Jukka Jalosen yhdeksäs – kyllä, yhdeksäs! – kausi Leijonien päävalmentajana alkoi siis kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla.

Helsingin EHT-turnaus näytti, jälleen, että Jalosen Leijonat-lätkä on jo tietynlainen vakaa ja horjumaton instituutio. Siinä tuoksuvat yhdeksännen päävalmentajakauden tasapaino ja laatu. Oli vuodenaika mikä tahansa, oli turnaus mikä tahansa, oli vastustaja mikä tahansa, lopputuloksessa kaukalossa on aina tietty tehtaantakuu.

Kuvio on Jaloselle kovin tuttu: muutama harjoitus alla, peliin ja joukkue pelaa saman tien yhtenäistä, nopeaa ja tasapainoista peliä. Tuon ryhmän ja tuon kaukalotuotteen olisi voinut tuollaisenaan laittaa MM-kisakaukaloon, ja tulos olisi kelvollinen.

Miksi Leijonia on niin vaikea horjuttaa?

Kun valmentaja on kehittänyt toimivan ja tuloksekkaan metodin, kuten Jukka Jalonen Leijonissa eittämättä vuosien ajan on, ei tässä kohtaa ole minkäänlaista tarvetta veivata. Kyse on enää metodin kultivoinnista.

EHT-turnauksessa Suomi päästi kolmessa ottelussa viisi maalia, joista vain yhden tasaviisikoin. 

InStatin tarjoamien tilastojen mukaan Suomi loi kolmessa ottelussa keskimäärin maaliodottamaa 3,5 maalin verran, kun vastustajat onnistuivat luomaan sitä Suomea vastaan vain 2,1 maalin verran.

Leijonat laukoi maalintekoalueelta, niin sanotun ”mökin” sisältä kolmessa ottelussa yhteensä 63 kertaa. Vastustajat laukoivat kolmessa pelissä Suomea vastaan maalintekoalueelta 40 kertaa. Ero on merkittävä.

Jalosen Leijonia vastaan on viime vuosina ollut erittäin vaikea luoda maalintekotilanteita, ennen kaikkea laadukkaita sellaisia. Tämä tosiseikka oli silmiinpistävä jälleen EHT-turnauksessa. Suomi oli kaikissa kolmessa pelissään vastustajaa edellä, eikä antanut vastustajilleen tasaviisikoin juuri paloja.

Paljon tietysti kulminoituu puolustusalueen puolustuspelaamiseen, joka on Jalosen Leijonien eräänlainen tavaramerkki. Mutta laajennetaan nyt tuosta yhdestä osa-alueesta hieman perspektiiviä. 

Jalosen Leijonat on äärimmäisen taitava riskitasojen kontrolloimisessa, ja ennen kaikkea siinä, että peli pysyy näpeissä koko 60 minuuttia. Asiat, jotka kaukalossa tapahtuvat, ovat kontrollissa. Pelitekoja tehdään laskelmoidusti, toki tehokkaasti, mutta tilanteiden ei anneta vain valua ja soljua itsestään.

Peli on kontrollissa, toisin kuin usein vastustajilla EHT-turnauksissa. Eikä se ole vastustajilla kontrollissa välttämättä edes MM-kisoissa.

Otetaan esimerkki. Leijonien hyökkäyspelaaminen tapahtuu aina sellaisissa asemissa ja sellaisten ratkaisujen kautta, että mahdollisessa transitiossa vastustajalla ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia yllättää nopealla, suoralla hyökkäyksellä yli-, eikä välttämättä edes tasavoimaisena.

Toisin sanoen Leijonien pelaajat ovat vastuullisia kiekon kanssa ja samaan aikaan pitävät yllä korkeaa puolustusvalmiutta.
 

Joka kerta vastustajan voittaessa kiekonhallinnan Leijonilla on jo pelin alla vähintään kaksi – usein kolme tai neljä – pelaajaa. Toisekseen Leijonat ei tee kiekon kanssa korkean riskin pelitekoja, ennen kaikkea jos viisikon tasapaino on vähänkin vaarantunut. Vastustajan on yksinkertaisesti erittäin vaikea luoda suorista hyökkäyksistä maalintekotilanteita, koska irtopaloja ei ole tarjolla. Se on merkittävä työkalu pois maalintekotilanteiden luomisessa – ja osin siksi Leijonia vastaan on vaikea tehdä maalia. 
 

Niukkuus on käsite, jonka eteen toki tässäkin kohtaa tullaan. Kaikkea ei voi jääkiekossa saada, vaan peli on valintoja. 

Vaihtoehtoiskustannus korkean puolustusvalmiuden säilyttämisessä on se, että se syö aina 1–2 pelaajaa, jotka voisivat olla potentiaalisesti uhka mahdollisessa transitiotilanteessa. Eli jos Leijonat voittaakin nopeasti kiekon takaisin itselleen, siltä puuttuvat välittömät kohteet, sillä pelaajat ovat olleet valmiina vastustajan vastahyökkäykseen. Se on pois omasta hyökkäysuhasta.

Toisekseen korkean puolustusvalmiuden vaaliminen syö itse vastaprässin potentiaalia, ja siten hyökkäysalueella menetettyjä kiekkoja ei välttämättä pystytä riistämään takaisin. Hyökkäykset jäävät siten lyhyiksi.

Mutta toisaalta: uhka vastustajan suoralle hyökkäykselle säilyy hyvin pienenä. Se on Jalosen pelin kulmakivi, ja hinta siitä ollaan valmiita maksamaan. Ja pitkään se on tuottanut tulosta maajoukkueessa.

Tunnista epätasapaino

Käännetään asetelma hetkeksi ylösalaisin. Kun Leijonat on suorastaan malliesimerkki siitä, että epätasapainoja omassa viisikkopelissä ei tule, se on myös malliesimerkki siitä, miten tehokkaasti se tunnistaa ja hyödyntää vastustajan pienetkin epätasapainoisuudet.

Ja EHT-turnauksissa niitä usein on, ja muutenkin maajoukkuepeleissä, joissa keskimäärin peli on hieman repaleisempaa kuin seurajoukkueissa. Ymmärrettävistä syistä: maajoukkuetapahtumissa aika on hyvin rajallinen käsite ja se näkyy jossain.

Helsingin EHT-turnauksessa erityisesti Tšekkiä vastaan Leijonat havaitsi hämmentävän tehokkaasti vastustajan heikot kohdat. Se iski, jos vastustajalla oli hiemankin heikko orientaatio transitiotilanteissa tai kenttätasapainossa.

Leijonat pelasi peliä niin kuin se kutsui tekemään, parhaimmalla mahdollisella tavalla. Sen todistavat alla olevat klipit.
   

Eri turnaus, eri prosessi

Lukuisia kertoja on viime vuosien aikana todistettu se, että suomalaisilla pelaajilla on tietynlainen yhteinen käsitys pelaamisesta, yhteinen kieli, jonka rakentamisessa Jalonen on ollut merkittävä tekijä. Kaukalossa se näkyy nyt pelaamisen nopeutena ja tehokkuutena. Pelaajat tietävät, mitä tehdään, miten ja milloin. 

Kaikkien aikojen Leijonat-kautta ajatellen kuviossa on tällä hetkellä yksi isompi kysymys. Se ei liity varsinaisesti kevään kotikisoihin, jonne todennäköisesti kasataan Jaloselle suhteellisen tyypillinen MM-kisajoukkue, kenties muutamalla isommalla NHL-nimellä varustettuna. Aika näyttää.

Pekingin olympiaturnaus on, sen sijaan, mielenkiintoinen yhtälö Jalosen ja hänen metodinsa näkökulmasta. EHT-turnauksissa ja MM-kisoissa Jalonen on saanut pyörittää itselleen jokseenkin tuttua pelaajamassaa. Pelaajat tuntevat ja tietävät maajoukkueen ja Jalosen – sekä toisinpäin. Se luo toimintaan ja pelaamiseen tehokkuutta.

Pekingiin kuitenkin matkaa liuta NHL-huippupelaajia, joille maajoukkue ja Jalonen ei ole, ainakaan viime vuosina, tullut erityisen tutuksi. Paketti runnotaan lyhyessä ajassa nopeasti ennen turnausta kokoon, ja sitten on jo kiekko jäässä ja pelin pitäisi olla kuosissa.

Helsingin EHT oli sellainen kevyt hönkäys, osviitta tulevista kevään MM-kisoista. Sen osalta palaset ovat totutun kohdillaan. Eurooppa-Leijonat Jalonen taitaa kyllä. Olympiaturnaus on sen sijaan täysin oma projektinsa keskellä kautta. Siinä mitataan Jukka Jalosta aivan eri tavalla kuin viime vuosina EHT-turnauksissa ja MM-kisoissa. Kyse ei ole niinkään pelitavasta, sillä pohjoisamerikkalainen ja eurooppalainen peli ovat lähentyneet koko ajan, ja suomalaiset NHL-pelaajat ovat Leijonapolun läpikäyneet joka tapauksessa.

Kyse on nimenomaan valmennusprosessista, koska Pekingiin valmistautuminen on aivan eri peli kuin MM-kisoihin valmistautuminen.