TPS:n kiekoton pelaaminen on laadukasta, mutta joukkueen hyökkäyspelaamisesta puuttuu yllätyksellisyys

Vielä alkukaudesta Liigan kärkisijoilla keikkunut TPS on valunut viime aikojen heikkojen otteiden jälkeen sarjataulukon kuudennelle sijalle. Vasta 34 ottelua pelannut TPS on tosin kolmantena olevaa Tapparaa perässä vain kuusi pistettä, minkä lisäksi Tapparalla on pelattuna kaksi ottelua enemmän. 

TPS:llä on siis aikaa kivuta takaisin ylöspäin, ja joukkue onnistui katkaisemaan 7.1. pelatussa SaiPa-ottelussa seitsemän ottelun tappioputken.

Jussi Ahokkaan joukkue eroaa muista kärkikuusikon seuroista siltä osin, että TPS on tehnyt sekä päästänyt toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa. Viimeiseen kymmeneen otteluun TPS on tehnyt 20 ja päästänyt 32 maalia. Iso tekijä viime aikojen heikkojen tulosten takana on ollut erikoistilannepelaaminen, sillä samalta ajalta joukkueen ylivoimaprosentti on todella alhainen 5,88 ja alivoimaprosentti 78,57.

Tämän lisäksi TPS:n hyökkäyspelaaminen on pitkälti suorahyökkäysten varassa, sillä pääty- ja kulmapelit eivät tuota haluttua määrää maalipaikkoja joukkueelle.

TPS:n seuraava ottelu on vasta 21. päivä KalPan vieraana, joten joukkueella on aikaa hioa viisikkopelin lisäksi erikoistilannepelaamista seuraavien päivien aikana. 

Hyökkäysalueen pelaaminen yllätyksetöntä

TPS:n hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen malli on hyvin samantapainen kuin monilla nykypäivän joukkueilla. Kaksi pelaajaa on maalilla ja yksi hyökkääjä liikkuu pitkälti päädyn ja viivan väliä tilanteesta riippuen. Kiekkoa pelataan päädyn kautta viivaan, josta seuraa toimitus maalille ja irtokiekko pyritään voittamaan maalinteon tukitoimien kautta.

Tämä sapluuna, jota myös esimerkiksi Jukka Jalosen maajoukkuekin pitkälti käyttää, tuotti vielä viime kaudella NHL:ssäkin puolustaville joukkueille vaikeuksia. Pitkälti sen vuoksi, että puolustava viisikko ei tuntunut osaavan suhtautua siihen, että siniviivalla pelataan hetkellisesti kolmella pelaajalla. Liiga-joukkueet ovat kuitenkin tällä kaudella oppineet puolustamaan tätä vastaan aiempaa paremmin, joten hyökkäävältä osapuolelta tarvitaan nyt entistä enemmän variaatioita. 

TPS:n hyökkäyspelin isoin ongelma onkin se, että se on yllätyksetöntä ja helposti puolustettavissa. Joukkue ei saa liikutettua vastustajan viisikkoa tarpeeksi, jotta väyliä murtavia syöttösuuntia avautuisi ja turkulaiset pääsisivät maalipaikoille. Tämä johtaa myös siihen, että joukkue ei pääse ylivoimalle, sillä vastustajan ei tarvitse rikkoa TPS-pelaajia heitä puolustaakseen.

TPS:n kiekottomien pelaajien täytyisi tehdä itseään enemmän pelattavaksi, jolloin kiekollisella pelaajalla olisi välillä joku muukin vaihtoehto kuin pelata kiekko viivaan tai toimittaa peliväline maalille sektorin ulkopuolelta. Ja toisaalta TPS:n kiekkotaitavilta puolustajilta näkisi mielellään enemmän voimakkaita nousuja, jotka hyökkääjän vastaliikkeen avulla pakottaisi vastustajan viisikkoa sijoittumaan uudelleen.

Lisäksi TPS:n hyökkäysmateriaalista löytyy isokokoisia ja taitavia yksilöitä. Heiltä soisi nähtävän useammin röyhkeitä haastoja laidalta keskustaan. TPS:n hyökkäyspelimalli ajaa vastustajan puolustamaan ja sijoittumaan puolustusalueen keskilinjaan. Tällöin laidoille syntyy hyödynnettävää tilaa nousta lähemmäs maalia, jonka hyödyntäminen pakottaisi vastustajan puolustusviisikon jälleen reagoimaan.

Kopiointi harvoin johtaa hyvään lopputulokseen, mutta Lukko on oiva esimerkki joukkueesta, joka luo kiekottomien pelaajien jatkuvilla paikanvaihdoilla ja voimakkailla rotaatioilla vastustajan puolustusviisikolle päänvaivaa. Jotain vastaavanlaista maustetta myös TPS:n hyökkäyspeli tällä hetkellä kaipaisi.

Monipuolista avauspelaamista

Hyökkäyspelaamisesta poiketen TPS:n avauspelaaminen on monipuolista ja joukkue ylittää keskialueen pääosin laadukkaasti, oli kyseessä sitten nopea tai hidas avaus.

Ahokkaan joukkue etenee omalta alueelta usein lyhytsyöttöpelin turvin, mutta yksi TPS:n vahvuuksista on myös viisikon venyttäminen silloin, kun vastustajan viisikon tasapaino antaa siihen mahdollisuuden. Taitavasti peliä avaavat puolustajat ja vuorostaan kiekollisesti taitavat hyökkääjät kykenevät syöttämään ja vastaavasti vastaanottamaan pidempiä syöttöjä keskialueelle.

Viivelähdöissä TPS käyttää ajoittain sinisen taskuun hakeutuvaa hyökkääjää, joka ohjaa puolustajan pitkän avauksen vastustajan päätyyn ja loput hyökkääjät paineistavat perään.

TPS:llä on myös omaleimainen tapa ennakoida pelin avaamista hyökkääjien osalta tilanteissa, joissa näyttää siltä, että puolustusalueen puolustuspelin jälkeen joukkue pääsee avaamaan peliä pystyyn. Kuten yllä olevalta videolta nähdään, joskus se toimii, joskus se kostautuu omaan päähän.

Kyseisen tilanteen pelaaminen vaatii erinomaista pelinlukutaitoa niin sanotusti "varastavilta" hyökkääjiltä.

Prässipelaaminen on organisoitu hyvin

Vaikka tuloksenteko ja hyökkäyspelaaminen sakkaavat tällä hetkellä tietyiltä osin, TPS:n pelitavan kulmakivi − prässipelaaminen − toimii erinomaisesti. Toisaalta TPS on vahvasti kahden rytmin joukkue kiekottomana, ja joukkue pelaa myös noin 15 trapia ottelua kohden.

TPS prässää vahvasti kahdella pelaajalla. Näin tekee moni muukin, mutta TPS:n alakolmion tilanteen tunnistaminen on Liigan parhaimmistoa. Pelaajat tekevät lähes poikkeuksetta oikean valinnan paineistamisen ja vetäytymisen välillä. Tiivis viisikko paineistettaessa mahdollistaa puolustajien osallistumisen, kun epäonnistuessaankin hyökkääjä ehtii vielä paikkaamaan tilannetta.

Yllä oleva klippi on hyvä esimerkki siitä, miten TPS pysyy pelin päällä koko viisikon paineistamisen turvin, vaikka menettääkin hetkittäin kiekonhallinnan.

Kokonaisuudessaan TPS:n peli on tällä hetkellä tuloksista huolimatta kohtuullisen hyvissä kantimissa muilta osin, vaikka hyökkäyspelin osalta löydettävissä on selkeitä kehityskohtia. TPS:n kultakypärän ja elintärkeän avainpelaajan Juuso Pärssinen palattua kokoonpanoon joukkue pääsi kuitenkin heti pistekantaan 3−1-voitolla SaiPasta, joten ehkä parempia aikoja on edessä. Kurssin on kuitenkin käännyttävä nopeasti, mikäli joukkue mielii taistella kotiedusta pudotuspeleihin.