Isaiah J. Downing, Jeff Curry, Dennis Schneidler - USA TODAY Sports
NHL

NHL:n puolivälin palkinnot: Auston Matthews noussut NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi, Juuse Saros vahvasti mukana Vezina-taistelussa

NHL-kausi 2021–2022 on virallisesti ohittanut puolimatkan krouvin. Valtaosalla joukkueista on tässä vaiheessa yli puolet runkosarjasta takana päin, joskin peruutuksien takia esimerkiksi New York Islandersilla on tässä vaiheessa ainoastaan 36 ottelua pelattuna. 

Runkosarjan puoliväli on myös sopiva aika tehdä välikatsaus palkintokamppailuihin. Tänä vuonna monet kategoriat ovat vielä tässä vaiheessa hyvinkin pitkälle auki. Esimerkiksi arvokkaimmalle pelaajalle myönnettävään Hart Trophyyn ei mielestäni ole tässä vaiheessa selkeää ykkössuosikkia ja potentiaalisia ehdokkaita on useita. Myös suomalaisittain tilanne on mielenkiintoinen, sillä useammankin palkinnon kohdalla suomalaispelaaja on edelleen vahvasti mukana taistelussa. 

Tässä artikkelissa nimeän tämänhetkisen tilanteen perusteella jokaiselle merkittävälle palkinnolle voittajan sekä ykköshaastajan. Nimitykset ovat omia valintojani, eivätkä esimerkiksi ole ennustus siitä, miten palkinnot oikeasti todennäköisimmin jaettaisiin, jos niistä äänestettäisiin tänään. 


Hart Trophy

Voittaja: Auston Matthews, Toronto Maple Leafs 

Ykköshaastaja: Timo Meier, San Jose Sharks

Kuten edellä mainittu, Hart Trophyn kohdalla tullaan loppukaudella käymään todella kuuma kamppailu ja todella monen pelaajan puolesta voisi halutessaan rakentaa pätevän argumentin. Mielestäni Hart Trophyn kohdalla pitää aina kuitenkin muistaa, että puhutaan kaikista arvokkaimmalle pelaajalle jaettavasta palkinnosta. Tämän vuoksi esimerkiksi Colorado Avalanchen pelaajat lähtevät tämän kaudesta osalta tähän kamppailuun selkeältä takamatkalta; joukkue on yksinkertaisesti uskomattoman laadukas kärjen osalta, mikä laskee yksittäisen pelaajan merkitystä. 

Matthews on tällä kaudella paitsi ollut yksi sarjan absoluuttisesti parhaista pelaajista molempiin suuntiin, myös elintärkeä pelaaja Maple Leafsille. Morgan Rielly pelaa laadukasta kautta, William Nylander on piste per peli -vauhdissa ja Jack Campbell on ollut erittäinkin pätevä ykkösvahti, ilman Matthewsin kokonaisvaltaista panosta puhuttaisiin hyvin erilaisesta joukkueesta. Terveenä pysyessään yhdysvaltalaissentterilla on kaikki avaimet rikkoa 50 maalin raja ollen samaan aikaan yksi sarjan parhaista puolustavista hyökkääjistä. 

Joukkueelleen elintärkeistä pelaajista puheenollen, Meierin ja toiseksi parhaan Sharks-pelaajan ero on tällä kaudella ollut valtava. 39 otteluun tehot 21+26 tehnyt sveitsiläishyökkääjä on ottanut 25-vuotiaana hurjan kehitysloikan verrattuna aikaisempiin kausiin ja ollut kokonaisvaikutukseltaan koko sarjan tuotteliampia hyökkäyssuunnan pelaajia. 

Norris Trophy

Voittaja: Cale Makar, Colorado Avalanche

Ykköshaastaja: Victor Hedman, Tampa Bay Lightning

Victor Hedman, Cale Makar, Adam FoxCharlie McAvoyRoman Josi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että edellä mainitut nimet pyörivät ja tulevat pyörimään Norris Trophy -keskusteluissa vuosi toisensa jälkeen, eikä tämä kausi ole poikkeus. 

Tässä vaiheessa nostan omaksi valinnakseni Makarin, joka on ollut useammalla yksittäisen pelaajan kokonaisarvoa kuvaavalla mittarilla kauden paras puolustaja. Makarin kokonaisarvosta valtaosa tulee hänen hyökkäyspelaamisestaan ja etenkin maalintekijänä kanadalaispuolustaja on tällä kaudella ollut omaa luokkaansa. Makarilla on tässä vaiheessa kautta kasassa jo 18 maalia, ja hänellä on hyvät mahdollisuudet rikkoa 30 täysosuman raja ensimmäisenä puolustajana sitten Mike Greenin, joka kirjautti 31 maalia kaudella 2008–2009.

Hedmanin suoritustaso viime vuosina on ollut tasaisesti todella korkea, ja sitä se on ollut myös tällä kaudella. Ruotsalaispuolustaja on Foxin jälkeen toisena puolustajien pistepörssissä 45 otteluun tehdyillä 45 pisteellään. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka pitkään 31-vuotias Hedman pystyy pysymään sarjan absoluuttisena huippupuolustajana. Hyytymisen merkkejä ei vielä olla nähty, päinvastoin.

Vezina Trophy

Voittaja: Igor Shestyorkin, New York Rangers

Ykköshaastaja: Juuse Saros, Nashville Predators

Jos monen palkinnon kohdalla yhtä ansaitsevia ehdokkaita on vielä tässä vaiheessa useita, Vezina Trophysta yhdellä pelaajalla on tässä vaiheessa todella vahva ote. Rangers ei olisi tässä vaiheessa lähelläkään sarjataulukon kärkeä ilman Šestjorkinin uskomatonta kautta. 

Maalivahtien ottaminen mukaan Hart Trophy -keskusteluun on aina hieman kyseenalaista (maalivahdit ovat järjestään tärkeämpiä joukkueen menestykselle kuin yksittäinen kenttäpelaaja pystyy olemaan), mutta Šestjorkin on ollut tällä kaudella niin tärkeä Rangersille, että hänet voidaan nostaa puolestani myös kyseiseen debattiin. Šestjorkinin taakse on tehty tässä vaiheessa lähes 22 maalia vähemmän verrattuna hänen kohtaamansa maaliodottamaan. Myös esimerkiksi Evolving-Hockeyn GAR-mallin mukaan hän on ollut kokonaisarvoltaan täysin omassa luokassaan muihin NHL-vahteihin verrattuna.

Ykköshaastajaksi nostan Saroksen, joka pelaa toista perättäistä huippukautta Predatorsin maalilla. Saroksen tilastot ovat kauttaaltaan sarjan kärkeä, minkä lisäksi hänen työkuormansa on ollut todella kova. Suomalaisvahdilla on tässä vaiheessa jo 37 pelattua ottelua, joka on eniten kaikista maalivahdeista tällä kaudella. 

Calder Trophy

Voittaja: Moritz Seider, Detroit Red Wings

Ykköshaastaja: Trevor Zegras, Anaheim Ducks

Monista vuosista poiketen myöskään vuoden tulokkaaksi ei tällä hetkellä ole selvää ykkössuosikkia. Muutamat tietyt nimet ovat mukana jokaisen papereissa, mutta se, mihin järjestykseen heidät laittaa, on pitkälti kiinni omista mieltymyksistä.

Itse nostan tällä hetkellä niukasti kärkeen Red Wings -puolustaja Seiderin, joka pelaa illasta toiseen hurjia minuutteja joukkueensa ykköspuolustajana ja on kirjauttanut tähän mennessä 45 otteluun vakuuttavat 29 tehopistettä. Seider on pystynyt tuomaan merkittävää lisäarvoa tasaviisikoin niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan, minkä lisäksi hän on myös ollut varsin pätevä pelinrakentaja ykkösylivoimalla.

Niukaksi kakkoseksi omissa papereissani jäänyt Zegras saattaa olla tämänhetkinen ykkössuosikki niiden silmissä, jotka palkinnosta lopulta äänestävät. Ducksin mailataituri on jo nyt yksi NHL:n dynaamisimmista pelaajista ja vastannut useista kauden parhaista yksilösuorituksista. Samalla hän on myös vienyt lajia eteenpäin ja tuonut ensimakua siitä, miltä NHL-kiekko tulevaisuudessa saattaa yleisemminkin näyttää. Myös Anton Lundell on edelleen vahvasti mukana Calder-keskustelussa. 

Selke Trophy

Voittaja: Patrice Bergeron, Boston Bruins

Ykköshaastaja: Auston Matthews, Toronto Maple Leafs

Patrice Bergeron ykkössuosikkina kauden parhaaksi puolustajaksi hyökkääjäksi? Ihan kuin olisin nähnyt tämän ennenkin. Nelinkertainen Selke Trophy -voittaja on 36-vuotiaana edelleen NHL:n eliittiä kahden suunnan pelaamisessa. GAR-mallin mukaan hän on ollut kauden ensimmäisellä puolikkaalla selvästi eniten lisäarvoa puolustussuuntaan tuonut hyökkääjä koko sarjassa.

Matthewsin nimi Selke-keskustelussa voi yllättää ne, jotka eivät ole seuranneet Maple Leafs -sentteriä tarkemmin viime kausina. Tässä vaiheessa näin ei kuitenkaan enää pitäisi olla, sillä Matthews on kehittynyt viimeisten vuosien aikana puolustuspelaamisen osalta huomattavasti verrattuna uran ensimmäisiin kausiin, ja tällä kaudella hän on ollut kyseisellä osa-alueella koko sarjan parhaimmistoa. 

Jack Adams Award

Voittaja: Darryl Sutter, Calgary Flames

Ykköshaastaja: Rod Brind'Amour, Carolina Hurricanes

Parhaalle valmentajalle jaettava Jack Adams Award on aina vaikeahko palkinto jakaa ulkopuolisena, sillä valmentajien merkitystä joukkueen suorittamisessa on loppujen lopuksi suhteellisen vaikea hahmottaa. Nostan tässä kohtaa ykkösnimeksi Flamesin Sutterin, jonka alaisuudessa joukkue on nostanut profiiliaan merkittävästi. Flames on tällä kaudella ollut yksi sarjan absoluuttisesti parhaista joukkueista pelin virtauksen kontrolloimisessa tasaviisikoin. 

Ykköshaastajaksi asetan hallitsevan vuoden valmentajan Brind'Amourin, jonka johtamana Hurricanes on ollut jälleen yksi sarjan vaarallisimmista joukkueista erityisesti tasaviisikoin. Carolinalaisjoukkueen maaliero tasaviisikoin on NHL:n toiseksi paras heti Florida Panthersin jälkeen, minkä lisäksi Hurricanes on kuuden parhaan joukkueen joukossa niin laukaisu- kuin maaliodottamasuhteessa. 

Tämä artikkeli kertoo:
NHL NHL Patrice Bergeron Victor Hedman Anton Lundell Cale Makar Auston Matthews Timo Meier Juuse Saros Moritz Seider Igor Shestyorkin Trevor Zegras Rod Brind'Amour Darryl Sutter
Scoring Leaders