EP Rinkside Suomen Lassi Alanen listaa viisi yksilötason tilastohavaintoa Leijonien kultajuhliin päättyneestä olympiaturnauksesta.
Kaikki artikkelissa käytetty data on kerätty pelaamisesta tasaviisikoin ja lukemat ovat suhteutettu pelaajien peliaikoihin. Vain yhdet ottelut pelanneet Niko Ojamäki ja Toni Rajala ovat jätetty käsittelyn ulkopuolelle vähäisen otoskoon vuoksi.
Björninen oli paitsi kultaottelun ratkaisuhahmo kolmannen erän alun voittomaalillaan, myös Suomen ylivoimaisesti tuotteliain pelaaja tasaviisikoin lohkovaiheen jälkeen. Kolmessa pudotuspeliottelussa Björninen kirjautti ylivoimaisesti eniten luotua ykköspisteodottamaa suomalaispelaajista, yli tuplasti enemmän kuin toiseksi eniten kirjauttanut Marko Anttila, samalla kun muilla ketjuilla oli vaikeuksia luoda tilanteita hyökkäyssuuntaan.
Vaikka alkusarjan osalta Björninen ei luonut kovin paljoa tilanteita, kolmen viimeisen pelin huipputekeminen nosti hänet myös koko turnauksessa eniten ykköspisteodottamaa jääaikaan suhteutettuna luoneeksi suomalaispelaajaksi.
Hyökkäyspään lukemien lisäksi Björninen suoritti melko vahvasti myös puolustussuuntaan, ollen esimerkiksi yksi parhaista keskialueen tukkijoista ja eniten katkoja luoneista pelaajista vastustajan yrittäessä päästä Suomen alueelle.
Transitioissa Björnisen sentteröimä nelosketju hyödynsi kontrolloitujen ylitysten sijaan melko usein päätykiekkoja, mutta onnistui niiden avulla luomaan melko hyvin myös hyökkäysalueen kiekonhallintoja. Esimerkiksi Björninen itse suoritti onnistuneita päätykiekkojen noutamisia toiseksi eniten kaikista suomalaispelaajista turnauksen aikana.
Björninen on helppo nostaa turnauksen kenties isoimmaksi yksittäiseksi onnistujaksi kenttäpelaajien suhteen, mutta samalla koko nelosketjun suorittaminen oli ratkaisuotteluissa todella kovalla tasolla ja kolmikko oli ajoittain ainoa Leijonien yksikkö, joka pystyi säännönmukaisesti pelaamaan pitkiä päätypelejä ja saaden sitä kautta pelin virtausta suotuisammaksi.
Björninen loi ratkaisuotteluissa eniten ykköspisteodottamaa, mutta myös Anttila ja Mäenalanen mahtuvat neljän parhaan suomalaispelaajan joukkoon kyseisellä mittarilla. Erityisesti Anttila oli - jälleen kerran - parhaimmillaan isoissa peleissä. Vääjäämätöntä valintaa tuleviin MM-kotikisoihin ei kannata enää kyseenalaistaa, sillä näytöt arvokisoista nelosketjun roolista viimeisen kalenterivuoden ajalta ovat kiistattomat.
Kuten edellä mainittiin, ketju ei luonut erityisen paljoa kontrolloituja hyökkäyssinisen ylityksiä, mutta pystyi päätykiekkojen avulla luomaan painetta hyökkäysalueelle. Lisäksi Mäenalanen oli Suomen hyökkääjistä parhaita keskialueen puolustamisessa, luoden kolmanneksi eniten keskialueen katkoja, samalla päästäen vastustajan alueelle keskimääräistä harvemmin.
Manninen ja Hartikainen olivat turnauksen aikana Suomen tehokkaimmat pelaajat selvällä erolla muihin, molempien viimeistellessä seitsemän tehopistettä. Vaikka tehot painottuivat alkusarjaan, myös ratkaisuotteluissa kaksikko säilytti tasonsa kohtuullisen hyvin ja heitä voi pitää hyökkäyksen onnistujina nelosketjun ohella.
Koko turnauksen mitassa Manninen ja Hartikainen mahtuvat viiden eniten ykköspisteodottamaa luoneen suomalaishyökkääjän joukkoon. Tämän lisäksi Manninen oli neljänneksi eniten onnistuneita kontrolloituja siniviivojen ylityksiä suorittanut pelaaja, Hartikaisen lukemien ollessa hieman alhaisemmat, mutta samalla tehokkuuden ollessa hieman parempi.
Manninen oli oman siniviivan puolustamisessa selvästi eniten mukana ollut suomalaishyökkääjä, johon kohdistui selvästi eniten vastustajien ylitysyrityksiä. Hän täten myös kirjautti eniten katkoja kaikista hyökkääjistä, joskin myös häntä vastaan luotiin eniten kontrolloituja ylityksiä. Hartikainen puolestaan kirjautti selkeästi eniten päätykiekkojen noutoja hyökkäysalueella.
Granlundin turnaus oli katkonainen, kun hän joutui alkusarjassa jättämään pelin kesken peräti kahdesti, kerran ulosajon seurauksena ja kerran loukkaantumisen vuoksi. Otteet kaukalossa eivät kuitenkaan varsinaisesti vakuuttaneet missään vaiheessa etenkin odotuksiin nähden, mikä herättää epäilyksiä siitä, missä kunnossa Granlund pelasi loukkaantumisen jälkeisissä otteluissa.
Koko turnauksen mitassa hän oli vähiten ykköspisteodottamaa luonut suomalaishyökkääjä, kun taas Manninen ja Hartikainen, ykkösketjun kaksi muuta hyökkääjää, mahtuvat kyseisellä mittarilla viiden parhaan joukkoon. Ratkaisuotteluissakin Granlundia vähemmän tilanteita loi hyökkääjistä ainoastaan Joonas Nättinen.
Transitioissa Granlundin suorittaminen oli hieman parempaa, joskin myös kontrolloitujen siniviivojen ylitysten määrässä hän oli Mannista ja Hartikaista perässä.
Tämän lisäksi Granlundin onnistumisprosentti siniviivojen ylityksissä oli myös suomalaishyökkääjistä toiseksi alhaisin Leo Komarovin jälkeen, vain karvan verran yli 40 prosenttia. Granlund oli myös vähiten vastustajan keskialueen ylityksiä estänyt suomalaishyökkääjä.
Lehtoselta odotettiin ennakkoon paljon joukkueen isoja minuutteja kaikissa tilanteissa pelaavana kärkipuolustajana, ja suurimmaksi osaksi hän myös pystyi nuo saappaat täyttämään.
Hyökkäyssuuntaan Lehtonen oli koko turnauksen mitassa eniten ykköspisteodottamaa luonut suomalaispuolustaja, erityisesti luodun henkilökohtaisen maaliodottaman turvin, joskin hän myös alusti muutamia laadukkaita tekopaikkoja muille.
Transitioissa Lehtonen oli Sami Vatasen jälkeen toiseksi parhaiten suoriutunut puolustaja niin määrällisesti kuin tehokkuudellisesti, luoden niin kontrolloituja puolustus- ja hyökkäyssiniviivan ylityksiä varsin kohtuullisella tahdilla, vaikkakin etenkin ratkaisuotteluissa Suomen avauspelaaminen ajautui joukkuetasolla vahvasti siirtokiekkoihin kontrolloitujen syöttöjen tai kuljetusten sijaan.
Oman siniviivan puolustamisessa Lehtonen oli kiistatta Suomen paras puolustaja. Hän rikkoi paljon tilanteita keskialueella ja päästi myös lävitseen toiseksi vähiten ylitysyrityksiä. Tästä näkökulmasta Lehtosen valinta turnauksen tähdistökentälliseen oli perusteltu.
Jos Björninen teki hyökkääjistä isoimman tasonnoston ratkaisuotteluihin, puolustajista antaisin tuon kunnian Ohtamaalle. Puolustuksen ainoana Liiga-pelaajana hän pelasi ratkaisupeleissä keskimäärin reilu 15 minuuttia ottelua kohden, hoitaen oman roolinsa varsin varmasti ja tehden niin todennäköisesti puolikuntoisena. Kaiken kruununa hän kirjautti syöttöpisteet molempiin finaaliottelun maaleihin.
Koko turnauksen mitassa Ohtamaa loi puolustajista neljänneksi eniten ykköspisteodottamaa Lehtosen, Vatasen ja Valtteri Kemiläisen jälkeen. Vastaavasti transitioissa Ohtamaa oli Leijonien varmimpia puolustajia, vaikka määrällisesti hän ei luonutkaan kaikista eniten kontrolloituja siniviivojen ylityksiä.
Oman siniviivan puolustamisen suhteen Ohtamaan tilastollinen profiili on varsin mielenkiintoinen, sillä hän oli ylivoimaisesti vähiten "targetoitu" suomalaispuolustaja, joka ei juuri luonut keskialueen katkoja, mutta samalla häntä vastaan ei myöskään luotu juuri kontrolloituja ylityksiä. Vaikka nopeudessa hän jäi ajoittain jälkeen omalla alueella, varman sijoittumisen ja maalineduspelaamisen myötä vastustajat eivät myöskään juuri luoneet vaarallisia tilanteita hänen ollessaan jäällä.
