U20 SM-sarja

Historiallista kautta pelaava Aron Kiviharju on suomalaisen jääkiekon seuraava superlupaus

Nuoresta iästään huolimatta 2006-syntyneestä Aron Kiviharjusta on puhuttu juniorikiekkoa seuraavissa piireissä jo vuosia.

TPS-puolustaja debytoi U16 SM-sarjassa kahdeksan ottelun verran jo U13-ikäisenä kaudella 2018–2019. Heti seuraavalla kaudella Kiviharju oli jo kyseisen sarjan paras puolustaja, kirjauttaen kaksi vuotta ala-ikäisenä alku- ja jatkosarjassa yhteenlaskettuna 60 tehopistettä 46 otteluun.

Viime kaudella Kiviharjun otanta jäi loukkaantumisen ja pandemiatilanteen vuoksi vain neljään otteluun U18 SM-sarjassa, mutta tämä kausi on osoittanut, ettei se näytä vaikuttaneen puolustajan kehitykseen lainkaan. Kiviharju hyppäsi suoraan isoon rooliin TPS:n U20-joukkueen kokoonpanossa ja on kauden aikana lyönyt useita ennätyksiä uuteen uskoon. 

Paljon Kiviharjun saamasta roolista ja luottamuksesta kertoo, että hän on virallisten tilastojen pelannut edellisen kerran alle 20 minuuttia ottelussa lokakuun lopulla, ja sen jälkeen hänelle on kertynyt lukuisia yli 25 minuutin iltapuhteita ja yksi jopa 30 minuutin ottelu. 

U20 SM-sarjan runkosarjassa Kiviharju kirjautti 30 otteluun yhteensä tehot 7+23, joilla hän ylsi koko sarjan puolustajien pistepörssissä kolmannelle sijalle, kun katsotaan vain ylempään jatkosarjaan selvinneitä joukkueita. Hän oli myös oman joukkueensa kolmanneksi tehokkain kaikista kenttäpelaajista hyökkääjät mukaan lukien. 

Kiviharju löytyy nyt myös kärjestä, kun katsotaan U20 SM-sarjan kaikkien aikojen pistepörssiä U16-ikäisten puolustajien osalta. 30 pistettä tehneen Kiviharjun lähimmät vertailukohdat löytyvät Mikko Kokkosesta (26 pistettä 38 otteluun) ja Urho Vaakanaisesta (12 pistettä 30 otteluun), jotka ovat hänen lisäkseen myös ainoat puolustajat, jotka ovat ylipäätään pelanneet U16-ikäisinä kokonaiset kaudet U20 SM-sarjassa. 

Kenties absurdein tilasto on, että vaikka lisättäisiin edelliseen tarkasteluun mukaan myös U16-ikäiset hyökkääjät, Kiviharjun edelle menee ainoastaan Patrik Laine, joka teki aikanaan U16-ikäisenä 40 otteluun 37 tehopistettä. Kiviharjun taakse jää puolestaan sellaisia nimiä kuin Jesse PuljujärviAleksander BarkovJesperi Kotkaniemi ja Brad Lambert


U20 SM-sarjan lisäksi Kiviharju on tällä kaudella pelannut Suomen U16-maajoukkueessa, tehden viidessä ottelussa yhteensä kahdeksan tehopistettä. Kaiken järjen mukaan Kiviharjun tulisi olla mukana myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa jo tänä keväänä, jolloin hänestä tulisi modernin ajan ensimmäinen U16-ikäisenä kisoihin valittu suomalaispelaaja. EP Rinkside Suomen tietojen mukaan Kiviharjun piti debytoida U18-maajoukkueessa jo viime vuoden joulukuussa Sveitsissä, mutta Suomi perui lopulta osallistumisensa kyseiseen turnaukseen.

Yksi merkittävä seikka, joka erottaa Kiviharjun esimerkiksi Vaakanaisesta tai Kokkosesta, on se, että hän on kooltaan lähempänä ikäluokkansa keskitasoa ja fyysisesti vielä hyvin pitkälti raakile esimerkiksi U20-tasolle. Tämä tekee Kiviharjun tämän kauden suorittamisesta entistä vakuuttavampaa, sillä hänen pelaamisensa perustuu täysin sille, että hän on fiksumpi ja taitavampi kuin vastustajansa. 

Loistava transitioissa, luotettava kiekottomana

Kiviharjun suurimmat vahvuudet löytyvät transitiopelaamisesta. Hän on jo tällä kaudella ollut yksi U20 SM-sarjan absoluuttisesti parhaista puolustajista kiekon liikuttamisessa ja avauspelaamisessa. 

Kiviharju pyrkii aina avaamaan peliä hallitusti, luomaan ja hyödyntämään tyhjää tilaa jäällä. Hän pystyy adjustoimaan avauspelaamistaan tilanteen mukaan, valitsemalla nopean ja yksinkertaisen syötön tai hitaamman lähdön riippuen siitä, mitä peli milläkin hetkellä kutsuu. 

TPS-puolustaja noutaa pääty- ja irtokiekot todella korkealla varmuudella. Vahvana teränkäyttäjänä hän pystyy karkaamaan pois paineen alta, antaen jaloillaan ja muulla elekielellään jatkuvasti väärää informaatiota kärkikarvaajalle. Jos Kiviharju on jo päässyt kääntämään rintamasuunnan kohti kenttää, vastustajan kannalta tilanne on vieläkin haastavampi. Hän hakeutuu keskustaan, imee kärkikarvaajan itseensä ja siirtää kiekon vapaalle pelaajalle. 

Yksikään toinen näkemäni U20 SM-sarjan puolustaja ei peitä aikeitaan yhtä hyvin kuin Kiviharju. Hän käyttää paljon vartaloharhautuksia ja hämää silmillään katsomalla yhteen suuntaan ja syöttämällä toiseen. Tällä tavalla hän pystyy avaamaan haluamiaan syöttölinjoja tai jäädyttämään vastustajan paineen. Kiviharju pystyy myös syöttämään tehokkaasti niin kämmeneltä kuin rystyltä, mikä lisää hänen tehokkuuttaan entisestään. 

Yhtenä Kiviharjun transitiopelaamisen kulmakivenä toimii jo aiemmin mainittu luistelu, erityisesti teränkäyttö. Kun suurin osa pelaajista ottaa tavallisia potkuja, Kiviharju yhdistelee vaivattomasti ristiaskelia, potkulautatekniikkaa ja takaperinluistelua. Tämä auttaa häntä karkaamaan paineen alta ja ylipäätään tekee hänestä vaikeasti luettavan ja puolustettavan. 

Puhtaassa suoraluistelussa Kiviharju ei ole vielä sarjan parhaimmistoa, mutta tämä johtuu lähinnä voiman puutteesta. Kiihdytysvaiheessa Kiviharjun varpaat osoittavat oikeaoppisesti ulospäin ja potkun palautus on kapea. Fysiikan rajallisuus näkyy enimmäkseen pidemmillä matkoilla, jolloin Kiviharjun luisteluasento on korkeahko, mutta tuolloinkin esimerkiksi nilkan alueen liikkuvuus on enimmäkseen optimaalinen, mikä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen. 

Kiviharju on ikäisekseen erittäin kypsä pelaaja, mistä kertovat muun muassa aiemmin mainitut korkeat peliajat ja se, että hän on toiminut sekä TPS:n U20-joukkueen varakapteenina että U16-maajoukkueen kapteenina tällä kaudella. Tuo kypsyys näkyy erityisesti Kiviharjun kiekottomassa pelaamisessa, joka on kokonaisuudessaan erittäinkin laadukasta, erityisesti ottaen huomioon, kuinka paljon hän antaa U20-tasolla vielä tasoitusta fysiikan osalta pelatessaan jopa viisi vuotta vanhempia pelaajia vastaan.

Kiviharjun huippuluokan peliäly ja vaistot näkyvät ennen kaikkea siinä, kuinka hän ennakoi tilanteiden kehittymistä. Hän tulee hyökkäysalueella vastaan oikeissa kohdissa ja pitää hyökkäyksen elossa, tai ajoittaa keskialueella mailapaineen siten, että hän iskee juuri kun pelaaja on vastaanottamassa syöttöä eikä ole vielä saanut kunnollista otetta kiekosta.


Keskialuetta puolustettaessa Kiviharju pitää etäisyyden vastustajan hyökkääjiin tarpeeksi pienenä eikä anna heille ylimääräistä tilaa operoida. Hänen jalkatyö on myös ihailtavaa seurattavaa; hän pyrkii välttämään turhia ristiaskelia ja liiallista sitoutumista suuntaan tai toiseen, pitäen sen sijaan painopisteen keskellä, jolloin häntä on vaikea voittaa yhdellä yhtä vastaan. Silloinkin, kun vastustaja pääsee hakemaan laukausta, Kiviharjun maila tulee usein viimeisellä hetkellä väliin. 

Puolustusalueella Kiviharju lukee peliä erinomaisesti ja havainnoi ympäristöään jatkuvasti. Erityisesti U20 SM-sarjassa häneltä puuttuu tarvittavaa voimaa irrottaa vastustajia kiekosta esimerkiksi kulmaväännöissä tai oman siniviivan päällä, mutta aktiivisella mailankäytöllä hän pystyy ajoittain myös riistämään kiekkoja ja voittamaan kaksinkamppailuja. 

Korkeista pistelukemista huolimatta hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa Kiviharjulla on vielä paljonkin varaa kehittyä, mikä toisaalta myös kuvaa hyvin, kuinka lupaavasta pelaajasta on kyse.

Hän pystyy jo tällä hetkellä avaamaan syöttö- ja laukaisulinjoja hyödyntämällä jo transitioista tuttuja vahvuuksia, kuten vaivatonta luistelua ja teränkäyttöä sekä hämäämistä. Samat ominaisuudet tekevät hänestä myös erinomaisen viivapelaajan ylivoimalla. Hän ottaa tyhjän tilan pois ja hyödyntää valelaukauksia ja -syöttöjä alivoimaneliötä hämätäkseen. 

Kiviharju on myös jo varsin kyvykäs laukoja teknisessä mielessä. Molemmat kädet tulevat kropan eteen, joka auttaa häntä muodostamaan voimaa ja tekemään laukauksesta ruoskamaisen ja vaivattoman. Lisäksi hän pystyy laukomaan molemmilta jaloilta ja jopa suoraan luistelusta, mitä ei näe kovin usein U20 SM-sarjassa edes lupaavimmilta hyökkääjiltä. Rajoittava tekijä on jälleen voiman puute, mutta taas puhutaan asiasta, joka tulee automaattisesti kehittymään iän ja harjoittelun myötä.


Kiviharju voisi kuitenkin hyödyntää luistelu- ja taito-ominaisuuksiaan vielä aggressiivisemmin ja useammin, haastamalla ja menemällä ohi kärkikarvaajasta pystysuunnassa tai aktivoitumalla syvään painottomalta puolelta. Kiviharjulta löytyy jo kaikki tarvittavat taidot tehdä edellä mainittuja asioita useammin. Tässä vaiheessa tulevat mukaan myös pelitavalliset asiat, ja esimerkiksi U16-maajoukkueessa Kiviharjulta on jo nähty aggressiivisempaa pelaamista hyökkäysalueella. 

Kokonaisuudessaan Kiviharjulla on jo tässä iässä todella paljon vahvuuksia ja todella vähän heikkouksia, erityisesti sellaisia, jotka eivät liity enemmän tai vähemmän fysiikkapuoleen. Kehitys on hyvin harvoin lineaarista ja 16-vuotiaista pelaajista puhuttaessa mikään ei ole varmaa, mutta tähän mennessä nähdyn perusteella voidaan puhua yhdestä kaikkien aikojen suomalaislahjakkuuksista, jolla on edessään erittäin kirkas tulevaisuus. 

Miten Kiviharju vertautuu muihin varausluokkansa kärkinimiin?

EliteProspectsin Pohjois-Amerikan pelaajatarkkailun johtaja Mitch Brown on nähnyt suurimman osan vuoden 2024 varausluokan tämänhetkisistä kärkinimistä. Kiviharjua hän kuvailee erittäin kehittyneeksi kiekolliseksi puolustajaksi, jolla on potentiaalia kehittyä kärkiparin puolustajaksi NHL-tasolla ja jopa yhdeksi lähihistorian parhaista puolustajalupauksista. 

Brown nostaa varaustilaisuutta ajatellen Kiviharjun kovimmaksi kilpakumppaniksi kanadalaishyökkääjä Macklin Celebrinin, jota Brown pitää suomalaispuolustajan hyökkääjäversiona.

– Celebrinin manipulaatiotaidot ja ongelmanratkaisukyvyt tekevät hänestä pelaajan, jolle on helppo povata menestystä korkeammillakin tasoilla. Kun monet pelaajat kiirehtivät, Celebrini rauhoittaa peliä. Suunnanmuutoksilla ja hämäyksillä hän saa puolustajat siirtymään haluamallaan tavalla, ja jos alkuperäinen suunnitelma ei toimi, hänen kiekonkäsittely- ja syöttötaidoilla pystyy luomaan tilanteita lähes tyhjästäkin. Jos pitäisi nostaa esiin yksi heikkous, se olisi luistelu, mutta myös sen pitäisi kehittyä ajan kanssa. 

Celebrinin lisäksi kanadalaishyökkääjät Cole Eiserman ja Berkly Catton sekä venäläishyökkääjä Ivan Demidov ovat potentiaalisia haastajia ykkösvarausta ajatellen.

– Eiserman on Celebrinin joukkue- ja ketjukaveri, jolla on hyvin erilaiset vahvuudet. Hän on räjähtävä luistelija ja näppärä kiekonkäsittelijä, joka pystyy voittamaan useimmat puolustajat nopeudellaan ja loput käsillään. Cattonin pelityyli on kypsempi. Hän syöttää usein tilanteissa, joissa monet muut yrittäisivät harhauttaa. Hänen pelaamisensa perustuu lyhytsyöttökuvioihin, fiksuun kiekottomaan liikkeeseen ja korkeaan pelitempoon. 2005-syntynyt Demidov on jo tehnyt 21 tehopistettä 25 ottelussa Venäjän juniorisarja MHL:ssä, ja hänen pistekeskiarvonsa on sarjan historian toiseksi korkein sellaisten pelaajien joukossa, joiden varausikään on jäljellä vielä kaksi vuotta. Hänellä on vahvat maalintekovaistot, jotka näkyvät esimerkiksi vahvana ajoittamisena maalinedustalla. 

– Vaikka mielenkiintoisia kandidaatteja on monia, tässä vaiheessa 2024 näyttää Celebrinin ja Kiviharjun vuodelta. Nämä kaksi tuovat pöytään parhaan yhdistelmän nykytason ja tulevaisuuden näkymien välillä. Kiviharju on kehittyneempi ja osoittanut kykynsä kovemmalla tasolla, kun taas pelipaikkaan suhteutettuna Celebrinin hyökkäyspään potentiaali on hieman korkeampi. 

Tämä artikkeli kertoo:
U20 SM-sarja Maajoukkueet NHL Draft 2024 Finland U16 (all) Finland U18 Finland U18 (all) TPS TPS U16 TPS U18 TPS U20 U20 SM-sarja U18 SM-sarja U16 SM-sarja Liiga WJC-18 Berkly Catton Macklin Celebrini Ivan Demidov Cole Eiserman Aron Kiviharju
Scoring Leaders