Bildbyran
U18 MM

Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen mielenkiintoisimmat yksilöt: Kanadan Bedard ja Fantilli muodostavat kisojen pelottavimman sentterikaksikon

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat ovat vuosittain paras yksittäinen turnaus tutustua korkealla ensi kesän varaustilaisuudessa varattaviin pelaajiin, sekä sitä nuorempiin huippulupauksiin. 

Tänä vuonna tilanne on hieman erilainen, kun Kanada joutuu lähettämään jonkin verran tavallista nimettömämmän joukkueen maan juniorisarjojen ollessa vielä pahasti kesken. Toinen valitettava kolaus on Slovakian puuttuminen kisoista kokonaan, vaikka maan nykyinen U18-ikäryhmä tuli toiseksi elokuun Hlinka Gretzky Cupissa. Tämän lisäksi myös kyseisen Hlinka Gretzky Cupin voittaneen Venäjän puuttuminen vähentää luonnollisesti turnauksen tasoa selvästi tavallisesta.

Tästä huolimatta kisoissa nähdään iso nippu erittäin kiinnostavia pelaajia, joista tässä kaikista huomionarvoisimmat. 

Connor Bedard, hyökkääjä, Kanada

Ei ole väärin sanoa, että Bedard on lupaavin 16-vuotias jääkiekkoilija sitten Connor McDavidin ja Auston Matthewsin. Kanadalaishyökkääjä oli mukana jo viime vuoden kisoissa kaksi vuotta alaikäisenä ja teki tuolloin seitsemään otteluun huipputehot 7+7. 62 WHL-ottelussa 50 maalin ja 100 tehopisteen rajapyykit tällä kaudella rikkonut Bedard tulee olemaan kisojen ykköstähti ja hyvin potentiaalinen maali- ja pistepörssien voittaja. Uskomattoman dynaaminen hyökkäyspään uhka, jonka laukaus on jo nyt parempi kuin valtaosalla NHL-pelaajista. 

Adam Fantilli, hyökkääjä, Kanada

Bedard on ykkösnimi kesän 2023 varaustilaisuutta ajatellen ja Matvei Michkov tulee puhtaasti jääkiekollisin perustein hänen vanavedessään, mutta Fantilli ei lopulta ole järin kaukana näitä kahta. Jotain kertoo se, että jos 191-senttinen kanadalaissentteri olisi varauskelpoinen jo tänä vuonna, hänet todennäköisimmin varattaisiin koko tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana ennen esimerkiksi Shane Wrightia. Fantilli pelasi loistavan kauden Chicago Steelissä, kirjauttaen historiallisen kovat tehot hänen ikäiselleen pelaajalle. Bedardin ja Fantillin myötä Kanadan menestys ei tule jäämään kiinni sentteriosastosta. Jälkimmäisellä on kaikki ainekset kehittyä dominoivaksi voimahyökkääjäksi NHL-tasolle. 

Matthew Wood, hyökkääjä, Kanada

Bedard ja Fantilli ovat Kanadan hyökkäyksen ykköstähdet, mutta niin ikään vasta kesällä 2023 varattavissa oleva Wood on myös erittäin mielenkiintoinen seurattava. Wood voitti päättyneellä kaudella pienempiin Kanadan juniorisarjoihin kuuluvan BCHL:n pistepörssin ja pelasi samalla ikäisekseen yhden modernin ajan tehokkaimmista kausista sarjan historiassa. Kanadalaishyökkääjän vahvuudet ovat ennen kaikkea maalintekijänä, mutta hän pystyy myös tehokkaaseen syöttöpelaamiseen. 

Logan Cooley, hyökkääjä, Yhdysvallat

Cooleyn nimi löytyy kärkisijoilta lähes kaikista rankingeista ensi kesän varaustilaisuutta ajatellen, ja on jopa mahdollista, että hän haastaa Wrightin ykkösvarauksen suhteen erityisesti nappionnistumisella näissä kisoissa. Cooleyn kädet, laukaus ja pelintekotaidot ovat kaikki erinomaisia aseita. Tuoreimmassa EliteProspectsin rankingissa sijalta viisi löytyvä Cooley tulee luonnollisesti olemaan Yhdysvaltojen tärkeimpiä yksittäisiä pelaajia.  

Frank Nazar, hyökkääjä, Yhdysvallat

Cooley on kerännyt suurimman huomion Yhdysvaltojen kehitysohjelman U18-joukkueen senttereistä, mutta EliteProspectsin tuoreimmassa rankingissa Nazar löytyy hänen edeltään, peräti sijalta neljä. Nazar on todella viihdyttävä pelaaja seurata. Hän on erittäin luova ja taitava kiekon kanssa, pyrkien aina kohti keskustaa ja ykkössektoria. Cooleyn ja Nazarin sentteriduo tulee tuottamaan päänvaivaa monille puolustuksille tässä turnauksessa. 

Lane Hutson, puolustaja, Yhdysvallat

Koko tulee vaikuttamaan negatiivisesti vain 173-senttisen Hutsonin NHL-varaukseen, mutta harva puolustaja tässä turnauksessa tuo pöytään yhtä paljon kiekollista osaamista. Hutson tulee olemaan tärkeä osa Yhdysvaltojen ylivoimapeliä ja pystyy myös tasaviisikoin luomaan tilanteita hyökkäysalueella teränkäytöllään ja syöttötaidollaan. Näytti osaamistaan jo viime vuoden kisoissa, tehden viiteen otteluun viisi pistettä. 

Jonathan Lekkerimäki, hyökkääjä, Ruotsi

Lekkerimäki aloitti kauden todella tehokkaasti Ruotsin U20-sarjassa, mutta nosti profiiliaan erityisesti tehoilemalla kauden jälkimmäisellä puoliskolla SHL:ssä, kun hän kirjautti Djurgårdensin paidassa 26 otteluun tehot 7+2. Lekkerimäen ehdoton vahvuus on hänen laukauksensa ja kiekko lähtee todella napakasti erityisesti ranteella, joskin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa hän antaa vielä monelle tasoitusta. Lekkerimäki oli myös sairauden vuoksi sivussa useita viikkoja loppukaudesta, joten hänen pelikuntonsa ja -vireensä on vielä jonkinlainen kysymysmerkki.  

Liam Öhgren, hyökkääjä, Ruotsi

Öhgren pelasi pistekeskiarvolla mitattuna Ruotsin juniorisarjan historian tehokkaimman U18-ikäisen pelaajan kauden, kirjauttaen 30 ottelussa huimat tehot 33+25. Yli maalin per peli viimeistellyt laitahyökkääjä tulee luonnollisesti olemaan Ruotsin tärkeimpiä yksilöitä tässä turnauksessa. Öhgren on korkeista maalimääristään huolimatta varsin monipuolinen pelaaja, joka tuo merkittävää lisäarvoa karvaus- ja transitiopelaamisen muodossa. 

Calle Odelius, puolustaja, Ruotsi

Odelius on Lekkerimäen ja Öhgrenin tavoin Djurgårdensin juniorimyllyn tuote (kuten on myös Ruotsin kärkisenttereihin kuuluva Noah Östlund). Odelius teki vakuuttavaa tulosta junioritasolla ja pääsi myös haistelemaan SHL-ympyröitä seitsemän ottelun verran. Odeliuksen vahva luistelu ja kiekollinen osaaminen on nostanut hänet keskusteluun ykköskierroksen varauksesta, ja hän tulee olemaan iso osa Ruotsin kiekollista peliä näissä kisoissa. 

Jiri Kulich, hyökkääjä, Tšekki

Kulich tulee olemaan tänä vuonna Tšekin ykköstähti ja todennäköinen kapteeni. 182-senttinen sentteri pelasi koko kauden Tšekin pääsarjassa, tehden 49 otteluun varsin mukiinmenevät tehot 9+5; kyseisen sarjan historiassa vain kourallinen pelaajia on tehnyt U18-ikäisenä enemmän maaleja ja pisteitä. Kulichin pelinopeus on korkea ja hän tekee kovasti töitä kiekollisena ja kiekottomana. Jos Tšekki meinaa edetä tässä turnauksessa pitkälle, Kulichilta vaaditaan urotekoja. 

Eduard Sale, hyökkääjä, Tšekki

Tšekin hyökkäyksen avainhahmoihin Kulichin lisäksi kuuluva 2005-syntynyt Sale tykitti tällä kaudella maan junioritasolla hävyttömät 89 pistettä 39 otteluun, ja pääsi kokeilemaan siipiään myös pääsarjatasolla. Sale on myös pelannut yli piste per peli -tahdilla U18-maajoukkueessa valtaosaa vuoden nuorempana. Todella juonikas hyökkääjä, joka pystyy rankaisemaan vastustajia laukauksellaan monista erilaisista tilanteista. 

Tomas Hamara, puolustaja, Tšekki

Tapparassa jo useamman kauden kiekkoillut Hamara tulee olemaan Tšekin puolustuksen ykkösnimi näissä kisoissa. Hamara pääsi pelaamaan tällä kaudella jo varsin paljon Liiga-otteluita ja oli U20 SM-sarjassa isossa roolissa illasta toiseen. Hamara on erittäin hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka tulee todennäköisesti pyörittämään Tšekin ykkösylivoimaa. Voi onnistuneella turnauksella tulla varatuksi yllättävänkin korkealla ensi kesänä. 

Tämä artikkeli kertoo:
U18 MM Canada U18 Czechia U18 Russia U18 Sweden U18 USA U18 WJC-18 Connor Bedard Logan Cooley Adam Fantilli Tomas Hamara Lane Hutson Jiri Kulich Jonathan Lekkerimäki Frank Nazar Calle Odelius Eduard Sale Matthew Wood Liam Öhgren
Scoring Leaders