IIHF
U18 MM

Kasper Kulonummi on ollut odotetusti Pikkuleijonien avainhahmo alkusarjan ensimmäisissä otteluissa

Kasper Kulonummen kohdalla odotukset olivat korkealla jo ennen tämän vuoden U18-kisojen alkua, ja ainakin alkuturnauksen osalta Pikkuleijonien varakapteeni on jopa pystynyt ylittämään ne.

Jokereiden U20-joukkuessa jättiminuutteja tällä kaudella kirjauttanut Kulonummi on Joakim Kemellin ohella ainoa pelaaja, joka oli mukana jo viime vuoden kisajoukkueessa. Rooli jäi tuolloin vielä melko pieneksi, mutta tänä vuonna Kulonummi on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussa Suomen eniten pelannut pelaaja, ja tämä trendi tulee todennäköisesti jatkumaan läpi turnauksen. 

Huippulupaus Aron Kiviharjun kanssa ykkösparissa operoiva Kulonummi on toiminut ykkösylivoiman viivamiehenä ja pelannut joitain vaihtoja myös alivoimalla. Kahden pelatun ottelun jälkeen tilillä on kaksi syöttöpistettä, samalla kun Suomi on tasaviisikoin tehnyt kolme maalia vastustajiaan enemmän Kulonummen ollessa jäällä. 

Kulonummi ja Kiviharju pelasivat yhdessä jo helmikuun kartoitustapahtumassa Peurungassa ja jo tuolloin kaksikon väliset kemiat kohtasivat erinomaisesti. Yllättävänä tätä on vaikea pitää, sillä molemmat ovat erittäin fiksuja ja laadukkaasti kiekolla pelaavia puolustajia. Kummankaan ei tarvitse kantaa liiallista vastuuta millään osa-alueella, vaan molemmat ovat monipuolisia ja pystyvät laadukkaaseen suorittamiseen jokaisella osa-alueella. 

Voidaan sanoa, että Kiviharjun kanssa pelaaminen on vaikuttanut positiivisesti Kulonummen pelaamiseen alkuturnauksen aikana, mutta sama voidaan sanoa myös toisinpäin. On mielenkiintoista nähdä, pysyykö pari yhdessä lopputurnauksen ajan vai erotetaanko heidät jossain vaiheessa, jotta puolustukseen tulisi lisää leveyttä. 

Kulonummessa on modernin kahden suunnan puolustajan aihio, jonka suurimmat vahvuudet ovat kiekollisessa pelaamisessa. Yksikään Pikkuleijonien puolustajista ei ole pystynyt nostamaan kiekkoa jalalla ulos omista yhtä hyvin kuin Kulonummi. Hänen ensimmäiset potkunsa ovat teräviä ja hän hyödyntää ristiaskelia kiihdyttäessään täyteen vauhtiin ja tehdessään pesäeroa vastustajan karvaajaan.

Kiekko ei myöskään polttele Jokerit-puolustajan lavassa, vaan Sveitsiä ja Latviaa vastaan hän esitti muutamia erittäin hyviä harhautuksia pienessä tilassa. Kulonummen jalat eivät myöskään lakkaa käymästä samalla kun hän käsittelee kiekkoa tai antaa avaussyöttöä, vaan hän pystyy tekemään asioita täydestä liikkeestä. 


Kulonummen transitiopelaaminen näkyy myös tilastoissa. Kahden ensimmäisen ottelun osalta hän on Kiviharjun kanssa jaetulla ykkössijalla kontrolloiduissa puolustussiniviivan ylityksissä paineen alla kaikista Suomen pelaajista. Lisäksi Kulonummi on puolustajien kärki hyökkäyssiniviivan ylityksissä ja hyökkääjistäkin ainoastaan Jani Nyman on häntä tässä suhteessa edellä.

Määrällisen erinomaisuuden lisäksi myös Kulonummen onnistumisprosentti transitioissa on kaikista suomalaispelaajista korkein, lähes 95 prosenttia. Vaikka tämä absurdin korkea lukema tulee putoamaan jonkin verran lopputurnauksen aikana kun vastaan tulee parempia maita, on se silti hyvä todiste Kulonummen kiekollisen pelaamisen laadusta avausotteluissa.

Seuraava askel olisi onnistuneiden hyökkäyssiniviivan ylitysten muuntaminen laadukkaiksi maalipaikoiksi. 


Svetsiä ja Latviaa vastaan nähtiin muutamia tilanteita, joissa Kulonummi teki ensiksi erinomaisen liikkeen kiekon kanssa joko transitiossa tai hyökkäysalueella, luoden hetkellisen ylivoimatilanteen tietylle lahkolle kenttää tai muuten vaan tyhjää tilaa ja mahdollisuuksia. Useimmiten hän kuitenkin päätyi laukomaan näistä tilanteista suhteellisen vaikeista kulmista, vaikka syöttösuunta olisi ollut auki ja syötön kohde korkeamman todennäköisyyden maalipaikassa.

Yllä olevan videon ensimmäisessä esimerkissä Kulonummi tuo kiekon laidan kautta hyökkäysalueelle, minkä myötä Suomella on kolme pelaajaa painollisella puolella Latvian kahta vastaan. Erinomaisena laukojana tunnettu Kasper Halttunen on vapaana b-pisteiden kaarella ja hänellä on paljon tilaa edessään, mutta Kulonummi päättää kokeilla etukulmasta itse. 

Toisessa esimerkissä Kulonummi hyödyntää liikkuvuuttaan ja taitoaan viivassa menemällä ohi kärkikarvaajasta ulkokautta. Uhkaamalla mahdollisella laukauksella hänelle avautuu hetkellinen avoin syöttösuunta poikki kentän todella vaaralliseen sektoriin. Hän ei kuitenkaan tätä hyödynnä ja Sveitsin puolustaja pääsee blokkaamaan laukauksen.


Kulonummi on toki ollut myös alustamassa laukauksia. Itse asiassa hänen laukausten ja laukauksiin johtaneiden syöttöjen yhteismäärä tasaviisikoin on kahden ensimmäisen ottelun jälkeen korkein kaikista suomalaispelaajista, jälleen melko selvälläkin erotuksella. Laukaisuyrityksiä on kertynyt 11, laukauksiin johtaneita syöttöjä kahdeksan.

Suurin osa näistä syötöistä on tosin ollut joko pakki-pakki-syöttöjä viivalla tai pelinavauksia keskialueella, jotka ovat johtaneet laukaukseen suorasta hyökkäyksestä. Tästä syystä esimerkiksi Kiviharju on kirjauttanut enemmän ykkössyöttöodottamaa, jossa laukaukseen johtaneen syötön antanut pelaaja saa kunnian laukauksen tuottamasta maaliodottamasta. 

Kulonummi ja Kiviharju on ollut myös selvästi vähiten vaikeuksissa puolustuspäässä kaikista Pikkuleijonien puolustajapareista. Iso kiitos tästä kuuluu nimenomaan heidän kiekolliselle osaamiselleen. Jos jompi kumpi puolustajista saa kiekon omissa, menetyksen riski on pieni ja vastustajan hyökkäys päättyy todennäköisesti siihen. Muiden parien ongelmana ovat olleet ajoittaiset lapsukset kiekolla, jotka ovat johtaneet kiekonmenetyksiin ja vastustajan pidempiin pyörityksiin. 

Voidaan siis ajatella, että hyökkäys on paras puolustus tässäkin suhteessa, vaikka Kulonummi sekä Kiviharju eivät myöskään tee isompia virheitä esimerkiksi merkkauspelaamisessa. 

Kertoo jotain sekin, että Kulonummen ja Kiviharjun ollessa jäällä Pikkuleijonat ovat hallinneet kaikista laukaisuyrityksistä tasaviisikoin yli 80 prosenttia, joka on aivan posketon lukema. 

Kulonummi oli ennen turnauksen alkua omalla varausikäisten suomalaispelaajien listalla varsin korkealla, sijalla viisi. Monien muiden tahojen papereissa häntä ei kuitenkaan ole nähty vielä toistaiseksi kovin korkealla. Esimerkiksi Central Scoutingin viimeisimmällä listalla Kulonummi oli eurooppalaispelaajista sijalla 28. 

Jos Kulonummi pystyy pitämään alkuturnauksen tason myös kovempia maita vastaan, on vaikea nähdä, etteivät hänen osakkeensa nousisi myös NHL-seurojen silmissä. 

Tämä artikkeli kertoo:
U18 MM Maajoukkueet Finland U18 Finland U18 (all) WJC-18 Kasper Kulonummi
Scoring Leaders