Leijonien pelaamisessa ei ole uhkakuvia välieriä ajatellen, kunhan kaikki suostuvat pelaamaan pelikirjan mukaisesti – ”Tuollaiset riskisyötöt eivät kuulu Jukka Jalosen pelitapaan”

Suomi kohtasi torstain puolivälieräottelussa Slovakian, jonka se lopulta alun vaikeuksien jälkeen kaatoi 4–2-lukemin. Slovakia aiheutti maalien lisäksi omilla pelillisillä mausteillaan Suomelle haasteita pelata kiekolla etenkin avauserässä. 

Tästä kuuluu altavastaajana otteluun lähteneelle joukkueelle kunnianosoitus; se laittoi Suomen pelillisesti ja tuloksellisesti ahtaalle. Mutta Jukka Jalosen Leijonien erinomaisuus alkoi puskea esiin mitä pidemmälle ottelu eteni. Sillä vaikka Slovakia meni avauserässä kahden maalin johtoon, se ei vaikuttanut juurikaan Suomen tapaan toteuttaa omaa pelaamistaan.

Leijonat ei jännittänyt, turhautunut, tai puristanut mailaa kahden maalin takaa-ajoasemassa. Päinvastoin, heti ensimmäisen maalin jälkeen Suomi hyökkäsi reilun minuutin mittaisen vahvan jakson Slovakian päädyssä.

Lopulta leveyttä uhkuvasta pelaajamateriaalista nousi esiin tärkeiden pelien ratkomiseen erikoistunut kolmikko. Hannes Björnisen sentteröimä nelosketju oli ottelussa aivan omalla tasollaan, tuoden ensiksi Suomen peliin mukaan ja viimeistellen lopulta kolme Suomen neljästä maalista, lopun osuma tyhjään maaliin mukaan lukien.

Leijona-ikoniksi kasvanut Marko Anttila teki kaksi maalia ja syötti vielä aivan lopussa Saku Mäenalaselle, vaikka isokokoinen laituri olisi voinut itsekin suurella todennäköisyydellä laittaa kiekon tyhjään maaliin ja viimeistellä hattutemppunsa.

Tuossa hetkessä oli pienoiskoossa kaikki se mikä tekee Leijonista niin erinomaisen joukkueen. Pelaajistosta ei löydy tippaakaan itsekkyyttä, vaan kaikki pelaavat toisilleen ja symbolille pelipaidan etupuolella. Ja jos jollain on huonompi päivä, joku toinen nousee vahvemmin esiin.

Jääkiekkoromantiikkaa, pelitapaan nojaamista ja sen horjuttamista

Puolivälierien avauserä oli Suomelta niin tuloksellisesti kuin pelillisesti vaikea, kun Slovakia sai hyökkäyspään riistoilla, prässipelaamisella ja korkealla trapilla horjutettua joukkueen pelaamista.

Vaikeudet paineen alta avaamisen osalta johtuivat parista asiasta. Ensinnäkin, Slovakia paineisti aktiivisesti periaatteessa kolmella pelaajalla, sillä niin kutsuttu kolmonen seurasi jatkuvasti hyvin lähellä kahta muuta hyökkääjää ja sulki joko yhtä syöttösuuntaa pois tai auttoi ylimiehittämään aluetta.

Toisekseen, Suomen kiekottomien – etenkin puolustajien – toiminta ei ollut yksilötasolla avauserässä tarpeeksi laadukasta. Suomella kävi muutaman kerran niin, että toinen puolustaja jäi ikään kuin maalin eteen, toisen puolustajan hakiessa kiekkoa. Tämä helpotti itsessään Slovakian prässipelaamista, sillä kiekollisella puolustajalla ei ollut pakki-pakki-syötön mahdollisuutta ja Slovakian karvaajat pelasivat hyvin painollisen puolen hyökkääjät pois.

Toinen Leijonille konstikas tilanne oli Slovakian korkea tolppatrap, jossa liki koko viisikko oli Suomen alueella ohjauspelimuodostelmassa. Suomen kiekottomat pelaajat hakivat orjallisesti lenkkejään, aivan kuin Slovakia ei olisi ollut sellaisella iskuetäisyydellä mitä se oli, jolloin kiekon saanut pelaaja ei pystynyt jatkamaan peliä vaan joutui tyytymään joko kiekonmenetykseen tai siirtokiekkoon.

Suomen yhdeksästä avauserän pelaamasta kontrollilähdöstä peräti viisi päättyi ennen kuin hyökkäyssiniviivaa oli voitettu, mikä on Suomen kiekkovarmuudella ja standardeilla melko iso määrä. Itse asiassa Slovakian toinen maali syntyikin tilanteesta, jossa Suomi pelasi ylempää viivelähtöä, avasi pelin hieman hätäisesti, Slovakia sai kiekonriiston ja pääsi nopeasti tekopaikkaan. 

Avauserän jälkeen Suomi löysi avauspelaamiseensa kuitenkin selvästi paremman rytmin, kun se pystyi purkamaan Slovakian pelaamia päätykiekkoja pelaamalla puolenvaihtoja, joiden kautta kentälle aukeni tilaa. Lisäksi huomionarvoista on se, miten erinomaisesti Suomen puolustajat nousevat hyökkäyksiin mukaan ja täyttävät kaistoja. Tämä mahdollistaa sen, että joukkueen ei tarvitse hyökätä alivoimaisesti tilanteessa, jossa hyökkääjä joutuu tulemaan alas puolustustoimiin, vaan tuolloinkin vähintään kolme kaistaa tulee täytetyksi.

Hyökkäysalueella puolustajien pelaaminen on niin ikään aktiivista kiekolla ja kiekottomana. Pitkään samankaltaisella 3+2-mallilla hyökkäysalueella pelannut Suomi on aktivoittanut selvästi puolustajien toimintaa näissä MM-kisoissa. Suurimpana syynä on varmasti se, että maalipaikkoja pystyttäisiin luomaan enemmän ja monipuolisemmin.

Slovakian tekemän avausmaalin jälkeinen vaihto on oiva esimerkki siitä, miten puolustajat pelaavat Leijonien tämänhetkisessä hyökkäysalueen hyökkäyspelissä. Viivasta noustaan rännikiekkoihin vastaan, kiekollisena tehdään nousuja syvään ja kiekon ollessa päädyssä noustaan tarjoamaan syöttösuuntaa jopa maalin eteen. Tämä on ehdottomasti positiivinen ja tarpeellinen muutos, sillä vastapuolet olivat ehtineet jo mukautua liian hyvin edelliseen hyökkäyspelimalliin.

Uusi malli ei kuitenkaan ole ollut täysin ongelmaton. Vaikka puolustajilla on lisenssi operoida hyökkäysalueella laajemmin, se ei saisi tapahtua puolustusvalmiuden kustannuksella. Tällaisesta tilanteesta on esimerkki hetki ennen Slovakian avausmaalia. Suomi pelaa hyökkäysalueella ja Miro Heiskanen lähtee tekemään viivasta nousua laitaa myöden. Tähtipuolustaja lähtee hakemaan rystyltä poikkikentän syöttöä Slovakia-viisikon läpi painottomalla puolella nousua tekevälle Mikko Lehtoselle.

Syöttö katkeaa, Slovakia saa vastahyökkäyksen ja iskee ottelun ensimmäisen osuman. Jossain muussa joukkueessa tuollaista voisi hakea, mutta tuollaiset riskisyötöt eivät yksinkertaisesti kuulu Jalosen Leijonien pelitapaan, jossa puolustusvalmiutta on vaalittava maksimaalisella painoarvolla.

Ottelu ei muutenkaan ollut Heiskaselta läheskään paras mahdollinen, sillä hän oli osallisena myös Slovakian toisessa maalissa. Heiskanen on toisaalta vähentänyt kiekon kuskaamista, mutta edelleen hänellä tuntuu olevan vaikeuksia istua kaikilta osin Jalosen pelitapaan, esimerkiksi pelin rytmittämisen osalta.

Toisen ja varsinkin kolmannen erän osalta Leijonat näytti siltä samalta ryhmältä, joka voitti olympiakultaa helmikuussa. Suomi puolusti ehkä hieman hyökkäyspelin kustannuksella Slovakialta peli-ilon täysin pois, mikä kantoi loppuun asti. Suomi pelasi ottelussa trapia yhteensä 32 kertaa ja pakotti Slovakian hyökkäämään jatkuvasti alivoimaisena, mikä vaikutti negatiivisesti Slovakian suorahyökkäyspelaamiseen ja sitä kautta pääty- ja kulmapeleihin käsiksi pääsemiseen. 

Lisäksi Leijonilla oli vähintään kolme pelaajaa jatkuvasti pelin alla ja hyökkääjien taka- sekä sivupaineet veivät Slovakian kiekollisilta pelaajilta pois lopunkin tilan ja ajan. Päätöserässä Suomi antoi takaa-ajoasemassa olleelle Slovakialle vain yhden maalipaikan, mikä kuvastaa Suomen puolustuspelaamisen tehokkuutta erinomaisesti.

Suomi voitti siis maalipaikat, viimeisteli kaksi pelitapamaalia ja yhden riistomaalin, eikä ylivoimamaalikaan lopulta ollut kaukana. Taattua Leijonat-laatua siis, vaikka alkuun tulos ei mairitellutkaan.

Björnisen kommentti ottelun jälkeisessä C Moren haastattelussa kuvaa hyvin sitä mentaliteettia, mikä joukkueessa vallitsee, ja miksi Suomi on niin henkisesti vahva joukkue: 

– Säilyttiin hyvin kärsivällisenä, ei panikoitu missään vaiheessa. Me tiedettiin, että paikkoja tulee ihan varmasti.

Tuota se on parhaimmillaan, kun pelilliseen selkänojaan voi nojata ja luottaa, eikä tulos sitä kautta ohjaa liikaa ajattelua.

Selvä suosikki välieriin 

Välieriä ajatellen Suomella on viisikkopelaaminen hyvin uomissaan, minkä lisäksi erikoistilanne- ja maalivahtipelaaminen kulkevat molemmat erinomaisesti. Ylivoima Suomella on toiminut hieman yli 30-prosenttisesti, alivoimaprosentti on täydellinen sata ja ykkösvahti Juho Olkinuoran tilastot ovat huimaa luettavaa: torjuntaprosentti 97,58 ja päästettyjen maalien keskiarvo 0,50.

Suomi kohtaa välierissä Yhdysvallat, joka hävisi Leijonille jo alkusarjassa todella rumalla tavalla. David Quinnin valmentama joukkue suoritti kyseisen ottelun jälkeen kuitenkin selkeän ryhtiliikkeen ja eteni välieriin voittamalla puolivälierissä Sveitsin, joka ei ollut hävinnyt turnauksessa ainuttakaan ottelua. 

Vaikka Yhdysvallat saikin alkusarjan aikana mukaan lisävahvistuksia NHL:stä, pidän Suomea hyvin selvänä ennakkosuosikkina etenemään jälleen finaaliin. Leijonat on pelillisesti ja tuloksellisesti hyvässä iskussa, minkä lisäksi se on osoittanut pystyvänsä sietämään epäonnistumisia. Tätä taustaa vasten Yhdysvaltojen voitto olisi yllätys, vaikka paras yhdestä -mallin arvaamattomuutta ei kannatakaan aliarvioida.