Leijonien historian ensimmäinen MM-kotikisojen finaalipaikka tuli erikoistilanteiden ja uhrautuvan puolustuspelaamisen kautta

Suomi eteni kotikisoissa finaaliin voittamalla Yhdysvallat 4–3 lauantain ensimmäisessä välierässä. Alkusarjan kohtaamiseen verrattuna Yhdysvallat pelasi selvästi paremmin ja tarjosi mainion vastuksen Leijonille. Joukkue oli kurinalaisempi, pystyi pelaamaan pitkiä hyökkäysalueen hyökkäyspelejä ja loi - toki osittain takaa-ajoasemasta johtuen - myös enemmän maalipaikkoja. Tämä siitä huolimatta, että joukkue pelasi vain neljällä puolustajalla ja esimerkiksi Seth Jones oli kentällä yli puolet ottelusta. 

Suomen osalta vahvuudet olivat erityisesti pitkissä päätypeleissä, erikoistilanteissa ja kolmesta päästetystä huolimatta myös maalivahtipelaamisessa, etenkin ottelun loppuhetkillä Yhdysvaltojen hakiessa tasoitusta.

Hyökkäysalueella toimi, puolustusalueella haastavampaa

Ottelun alku oli jälleen Suomelle haastava, kun Yhdysvallat meni heti ottelun alkuun johtoon Nate Schmidtin viivatoimituksella. Vaikean alun jälkeen pikkuhiljaa Suomi alkoi saada paremmin pelistä kiinni, ja Hannes Björnisen nelosketju onnistui pelaamaan ensimmäisen pidemmän päätypelin, mikä käänsi pelin virtausta Suomelle.

Viimeistään erän puolivälissä Suomi oli napannut kiekkokontrollin täysin itselleen ja myös lähdöt paineen alta omista toteutuivat laadukkaammin. Ottelun alussa Suomi pyrki purkamaan painetta muutamaan otteeseen rännikiekolla, mutta Yhdysvaltojen viisikko luki tämän pois asettamalla hyökkääjän Suomen laiturin alapuolelle, jolloin se sai pelivälineen itselleen näistä puolenvaihdoista.

Pelin edetessä Suomi kuitenkin toi hyökkääjiä lähemmäs ja onnistui purkamaan erinomaisesti Yhdysvaltojen kahden miehen prässiä etenkin keskustan kautta, missä oleellinen osa oli kiekollisen pelaajan maltti imeä karvaajat itseensä ennen avaavaa syöttöä. Suomi myös toteutti keskialuetta ylittäessään tutusti levityksiä. Esimerkiksi ylemmät viivelähdöt avattiin usein pakki-pakki-painoton laita -syöttöketjulla, ja näin keskialue ylittyi kiekolla.

Ja kun kritisoin Miro Heiskasen otteita tietyiltä osin edellisessä ottelussa, niin nyt on vuorostaan jakaa kehuja tähtipuolustajalle. Heiskanen pelasi erinomaisen ottelun niin tuloksellisesti kuin pelillisesti. Hän antoi jatkuvasti peliä edistäviä syöttöjä, ei kuskaillut ylenpalttisesti kiekkoa pelinopeuden kustannuksella ja teki tehot 1+2. Etenkin Heiskasen maali oli hieno esimerkki siitä uniikista hyökkäyspään taidosta, jota hän pystyy tuomaan Leijonien puolustukseen.

Alla oli pitkä hyökkäysalueen pyöritys, minkä vuoksi Yhdysvaltojen viisikko oli silminnähden väsynyt. Heiskanen tunnisti tilanteen, leikkasi laidalta väsyneen viisikon keskelle tyylikkään harhautuksen avulla ja nosti upealla rystylaukauksella kiekon yläriman kautta maaliin. 

Ylipäätään Leijonien hyökkäysalueen pelaaminen toimi samalla tutulla sapluunalla toteutettuna hyvin myös Yhdysvaltoja vastaan. Sen toteuttaminen oli vielä normaaliakin tärkeämpää, kun vastustaja operoi pahasti vajaalla puolustuksella. Toisessa erässä Suomi toteutti omaa toisen erän pelitapaansa hyvin ja joukkue pystyi kääntämään kiekolla nopeasti voittaakseen alueen sekä vaihtamaan pelaajia päätypelin ollessa käynnissä.

Yhdysvallat sumputti omalla alueella paljon keskustaa - osittain varmaankin väsymyksen pakottamana - ja se oli omiaan ruokkimaan Suomen pitkiä hyökkäyspelejä. Vastaavasti toisessa päässä Suomella oli omat ongelmansa puolustusalueen puolustuspelin kanssa.

Yhdysvaltojen taitavat hyökkääjät pysyivät hyvin kiekossa hyökkäysalueella ja pystyivät haastamaan kiekolla hyvin, mikä tuotti mies miestä vastaan puolustavalle Suomelle vaikeuksia. Suomalaiset olivat ajoittain potkun perässä omaa miestään, ja tuo perässä juokseminen kumuloitui siten, että hyökkäyksiä ei saatu katki ja Leijonat jäi muutamaan otteeseen lähinnä selviytymään omalle alueelle toivoen pelikatkoa ja vaihtomahdollisuutta.

Kolmannessa erässä Suomen puolustuspelaaminen korostui entisestään, ja toimi loppuun asti riittävän hyvin. Yhdysvallat tuli muutama minuutti ennen ottelun loppua vielä maalin päähän, mutta lopulta tasoitukseen asti se ei riittänyt. Voisi sanoa, että Yhdysvallat olisi ehkä ansainnut tästä ottelusta enemmän, mutta ei ole sattumaa, että Suomi on viime vuosina voittanut niin ison osan tiukoista ratkaisuotteluista isoissa turnauksissa. 

Ja kun turnauspelaamisen osalta puhutaan joukkueen yhteen kasvamisesta, jos se nyt Leijonien tapauksessa on vielä entistä enemmän mahdollista, niin tämän kaltainen voitto, joka vaati pelin lopulla henkensä kaupalla puolustamista, tuo varmasti joukkuetta yhteen finaaleja ajatellen, kun Leijonien ja kotikullan väliin asettuu Kanada tai Tšekki.