Leijonat eteni kotiyleisön edessä historiallisen MM-kultaan, koska se oli turnauksen monipuolisin joukkue

Neljännen maailmanmestaruutensa voittanut Suomi kaatoi revanssihengessä Kanadan jatkoajalla lukemin 4–3. Viime vuonna Kanada ratkaisi mestaruuden nimenomaan jatkoajalla Leijonia vastaan. 

Mestaruuden ratkaisemisesta kolmella kolmea vastaan on suuresti kritisoitu, mutta tilien ollessa joukkueiden välillä nyt tasan, ei keskitytä siihen sen enempää. Puhutaan itse turnauksesta ja pelistä. 

Suomen peli kehittyi jälleen tasaisen varmasti läpi turnauksen ja joukkueen mukaan liittyneet pelaajat omaksuivat ottelu ottelulta paremmin ne periaatteet, joiden mukaan Leijonat jääkiekkoa pelaa. Tämän ilmentymä on tietysti Miro Heiskanen, jonka peliä varjosti alussa liiallinen kiekon kuskailu sekä hankaluudet tietyissä pelin vaiheissa. Ratkaisuotteluissa ja etenkin finaalissa Heiskanen olikin se pelaaja, jota hänestä odotettiin: yksi maailman parhaista puolustajista. Peliä edistäviä ratkaisuja, erinomaisia hyökkäyksiin mukaan liittymisiä ja kiekolla alueen voittamisia, kruununa tehot 0+2 ja kakkossyöttö Sakari Mannisen voittomaaliin. 

Ennen kaikkea kyseessä oli kuitenkin jälleen riemuvoitto suomalaiselle peli-identiteetille, jota Leijona-pelaajat toteuttivat upeasti ja uskollisesti. Lisäksi vähättelemättä muuta valmennusryhmää, ei voi olla ylistämättä Jukka Jalosta ja hänen tapaansa toimia sekä viedä turnausprosessia eteenpäin tehden pieniä viilauksia sinne tänne, uskoen samalla omaan sapluunaan vastustajasta riippumatta.

Kanada-ottelu tarjosi pelillisesti hienon ottelun

Klassikoksi muodostunut finaaliottelu Suomen ja Kanadan välillä tarjosi monipuolisesti kaikkea, eikä orastavalta tuomarifarssiltakaan vältytty. Yhtä kaikki, ottelun alku oli selvästi Kanadan, joka pystyi pelaamaan heti ensimmäiseen viisiminuuttiseen pari pidempää päätypeliä ja Suomella oli hieman välierästä tuttuja vaikeuksia saada pitkiä hyökkäyksiä katki.

Kiekollista pelaamista edelsi Kanadan toimesta laadukas kaksivaiheinen pelaaminen. Se pelasi avauserään myös yhdeksän trapia – joka tosin vuoti laidoilta aika paljon – mutta aiheutti ennen kaikkea kovalla prässipelaamisella Suomelle vaikeuksia avauspelaamisen osalta. Tätä myöten Kanada sai myös riistopelaamisen ansiosta pari maalipaikkaa.

Suomi vastasi kovaan prässiin tuomalla Kanadan pelaamiin päätykiekkoihin koko viisikon hyvin alas, minkä vuoksi koko viisikko oli välillä keski- ja ringetteviivan sisällä painollisella puolella. Tätä kautta Suomi pystyi tulemaan lyhyillä syötöillä paremmin paineen alta pois.

Lisäksi kun muilla ote vähän haparoi alussa paineen alla, Heiskanen näytti jälleen, miksi hän on niin erinomainen kiekollinen puolustaja. Heiskanen imi päälle tulleita Kanada-prässääjiä lähelle itseään ja antoi sitten peliä edistäviä syöttöjä lähelle tarjonneille pelaajalle. Avauspelin paraneminen takasi Suomen hyökkäyspelin nousujohteisuuden myös avauserän osalta, vaikka maalipaikkoja ei hirveästi syntynytkään.

Yksityiskohdista puhuttaessa on myös mainittava, että turnauksen läpi Heiskanen ja kolmen kullan kerhoon historian ensimmäisenä suomalaisena noussut Valtteri Filppula operoivat laadukkaasti keskialueen ylityksissä pelaamalla give and go -pelejä. Heiskanen pelasi useasti keskialueen tuntumaan kiekon Filppulalle, joka pelivälineen saatuaan hidasti ja rytmitti. Tämän jälkeen hän jakoi kiekon takaisin Heiskaselle, joka pääsi vauhtieron turvin ylittämään keskialuetta.

Toinen erä alkoi Suomelta hyvin, mutta lunta tuli tupaan Kanadan iskiessä ottelun avausmaalin ylivoimalla. Suomi pääsi kokeilemaan myös omaa ylivoimapelaamistaan toisen erän puolessa välissä ja loi mallikkaat neljä maalipaikkaa, mutta tuloksetta.

Suomen hyökkäyspelaaminen oli toisessa erässä pitkälti suorien hyökkäysten varassa. Kanadan viisikko pääsi leviämään ajoittain, mitä Suomi pystyi hyödyntämään tasa- ja ylivoimaisina hyökkäyksinä. Toisaalta Leijonat ei juuri päässyt käsiksi kuuluisiin pitkiin päätypeleihin, sillä Kanada pelasi omalla alueella erinomaisesti. Se iski lujaa painetta suomalaisiin ja riisti kiekkoa takaisin itselleen tuplausten kautta.

Ottelun kannalta äärimmäisen iso hetki oli toisen erän lopulla, kun Kanada pääsi toisen kerran ylivoimalle. Kanadan avausmaalin iskeneellä Dylan Cozensilla oli mahdollisuus illan toiseen osumaan, kun maali ammotti hänen edessään hetken jo tyhjänä. Viime hetkellä Atte Ohtamaa ennätti kiekon eteen ja pelasti varman maalin brändinsä mukaisella uhrautuvalla pelaamisella. 

Kolmas erä tarjosi sitten melkoista draamaa. Kanada otti ensimmäiseen viisiminuuttiseen peräti kolme jäähyä, joista Cole Sillingerin kärsimä kaksiminuuttinen korkeasta mailasta oli yksiselitteisesti tuomarivirhe. Sillinger nosti Heiskasen mailaa, joka osui häntä kasvoihin, mutta tuomarit eivät tätä havainneet ja Suomi pääsi kahden miehen ylivoimalle.

Leijonat ei jättänyt tätä hyödyntämättä, vaan iski viisi sekuntia aloituksen jälkeen tasoitusosuman ottelun ykköshahmo Mikael Granlundin toimesta. Samassa Kanadan maalivahti Chris Driedger loukkaantui ja turnauksen kolmosvahtina aloittanut SHL-vahti Matt Tomkins luisteli maalin suulle.

Tästä hetki eteenpäin ja Suomi iski Granlundin toimesta jo toisen ylivoimamaalin, vieden Leijonat ensimmäistä kertaa johtoon. Suomi pelasi johtoasemassa laadukkaasti ja vaikka tasoitusmaalia hakenut Kanada iski vimmatusti päälle, niin varsinaisille maalipaikoille se ei päässyt. Tämä alkoi näkymään Kanadan pelaajissa, ja kiekon kuskaaminen sekä yksinyrittäminen lisääntyi ja peliä pakotettiin.

Vaahteralehti havisi entisestään, kun tasaviisikoin ottelun parhaan suomalaisketjun yhtenä lenkkinä toiminut Joel Armia vei Suomen 3–1-johtoon heti hyökkäysalueena aloituksen jälkeen. Peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi, kun ilman maalivahtia pelannut Kanada teki hienoisista Suomen puolustusvirheistä ensin kavennusmaalin ja heti perään tasoitusmaalin, pakottaen ottelun jatkoajalle.

Kolmella kolmea vastaan pelatulla jatkoajalla peli oli totutun tarkkaa, ja ratkaisu löytyikin jälleen vasta ylivoiman seurauksena. Kanadan tasoitusmaalissa hieman liikaa maalin taakse haukannut Sakari Manninen maksoi kalavelat ja laukoi kiekon suoraan Granlundin nappisyötöstä ohi Tomkinsin. 

Mitä pelin takaa paljastuu?

Leijonien pelaamisen erinomaisuus perustuu siihen, että se tuottaa rakenteensa kautta tasaviisikoin riittävästi tekopaikkoja, ja puolustusvalmiutta vaalimalla pitää vastapuolen noin seitsemässä maalipaikassa per ottelu. Siihen päälle tulee sitten ylivoimapelaaminen, sen tuottamat maalipaikat ja maalit, kuten sunnuntaina Kanadaa vastaan nähtiin.

Nopean pelin kääntämisen ja pystyyn pelaamisen lisäksi Leijonat pelaa tasaisesti niin kutsuttujen Meidän pelin kolmosprioriteettien mukaisesti, käytännössä siis rytmittämällä peliä erilaisilla viivelähtöjen variaatioilla sekä sulkemalla kaukalon keskustaa. Suomi sulki kotikisoissa keskustan tasaviisikoin 20,7 kertaa ottelua kohden, ja pelasi kontrollilähdön 17,9 kertaa ottelua kohden.

Trapin ja viivelähdön pelaaminen on sikäli vain yksi pelivalinta, eikä sitä tarvitse liikaa korostaa, sillä nopeille pelin käännöille on yhtä lailla paikkansa silloin kun niihin avautuu mahdollisuus. Mutta nuo lukemat ovat kiistatta yksi syy siihen, miksi pelin virtaus on niin usein Suomelle suotuisa.

Takana on siis jälleen yksi pelillisesti ja tuloksellisesti onnistunut turnaus, historiallisesti vielä kotiyleisön edessä. A-maajoukkue on suomalaisen jääkiekon keihäänkärki, ja onkin mielenkiintoista minkä verran Jalosen Leijonia kopioidaan jälleen ensi kaudella Liiga-valmentajien toimesta.

Aiempien kisojen seurauksena liki jokainen joukkue otti käyttöönsä hyökkäyspelaamiseensa sen vaiheen, jossa siniviivan tuntumaan luodaan kolmio kahden puolustajan ja yhden hyökkääjän toimesta. Kenties seuraava trendi on puolustajien aktivoittaminen hyökkäyspelissä sillä tavalla, miten Leijonat sitä näissä kisoissa toteutti.