Geoff Burke - USA TODAY Sports
NHL

Colorado Avalanchen mestarijoukkue on rakennettu huipputason varaamisella ja lähes virheettömällä GM-työskentelyllä

Colorado Avalanche voitti seurahistoriansa kolmannen Stanley Cupin kukistamalla hallitsevan tuplamestarin Tampa Bay Lightningin NHL-finaaleissa otteluvoitoin 4–2. Ratkaisevassa kuudennessa ottelussa Avalanche oli parempi lukemin 1–2. 

Yllätysmestaruudesta ei voida puhua, sillä Avalanche on jo useamman kauden menestynyt runkosarjassa ja kuulunut suurimpien Stanley Cup -suosikkien joukkoon pudotuspeleihin lähdettäessä, tämä kausi mukaan lukien. Kuten suurin osa mestarijoukkueista, Avalanche joutui kuitenkin opettelemaan pudotuspeleissä menestymistä useamman kauden ajan, pudoten kolmena peräkkäisenä vuotena toisella kierroksella ennen tämän kevään onnistumista. 

Samalla Avalanchen nousu huipulle on ollut lopulta melko nopea.

Vielä kaudella 2016–2017 joukkue oli ylivoimaisella marginaalilla koko sarjan huonoin, keräten 82 runkosarjaottelusta säälittävät 22 voittoa ja jääden Läntisen konferenssin toiseksi viimeiseksi tulleesta Vancouver Canucksista yli 20 pisteen päähän. Yhteensä vuosina 2010–2017 Avalanche jäi pudotuspelien ulkopuolelle kuusi kertaa ja selviytyi pudotuspeleihin vain kerran, pudoten keväällä 2014 Minnesota Wildille heti ensimmäisellä kierroksella. 

Vaikka Avalanchen nykyisen joukkueen lonkerot ulottuvat suhteellisen pitkälle, voidaan sitä pitää malliesimerkki muille organisaatioille siitä, miten nyky-NHL:ssä on mahdollista nousta pohjalta melko nopeallakin aikataululla ja kasata mestaritason joukkue jatkuvilla fiksuilla valinnoilla ja ripauksella onnea.

Kulmakivet löytyvät varaustilaisuudesta

Tämä tuskin tulee kenellekään NHL:ää tarkemmin seuraavalle yllätyksenä: ne kulmakivet, joista tulee menestyvän joukkueen perusta, ovat lähes poikkeuksetta löydettävä varaustilaisuudesta. Tällaisiin rooleihin kelpaavia pelaajia tulee yksinkertaisesti todella harvoin saataville muita reittejä pitkin.

Katsotaan vaikkapa finaalivastus Lightningia, joka on ollut viimeisen kolmen kauden otannalla sarjan paras joukkue. Kaikki kärkiyksilöt Nikita Kutšerovista ja Andrei Vasilevskista aina Brayden Pointiin ja Victor Hedmaniin ovat seuran omia varauksia. Kapteeni Steven Stamkosin Lightning varasi jo vuonna 2008.

Lasken Avalanchen nykyisen joukkueen kulmakiviksi neljä pelaajaa: Nathan MacKinnoninMikko RantasenGabriel Landeskogin ja Cale Makarin. Kaikki neljä ovat tulleet organisaatioon varaustilaisuuden kautta.

Jos Lightningin ydinryhmästä useampi pelaaja (Kutšerov, Point) varattiin ensimmäisen kierroksen ulkopuolelta, Avalanche on nimenomaan onnistunut heikkojen kausien tuomissa korkeissa varauksissa. 

Ydinryhmän vanhin pelaaja ja joukkueen kapteeni Landeskog oli kesän 2011 varaustilaisuuden kakkosvaraus. Ykkössentteri MacKinnonin Avalanche varasi koko kesän 2013 varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. Huippulaituri Rantanen tarttui matkaan kymmenennellä vuorolla kesällä 2015 ja koko NHL:n tämän hetken parhaan puolustajan Makarin joukkue onnistui saamaan neljännellä vuorolla kesällä 2017. 

Seitsemän vuoden aikajaksolla Avalanche onnistui siis varaamaan ne neljä pelaajaa, joiden varaan joukkueen perusta on valettu. 

Tämän lisäksi on hyvin mahdollista, että tuohon ydinryhmään nousee lähitulevaisuudessa myös Bowen Byram, joka oli näissä pudotuspeleissä erinomainen ja jonka kohdalla kysymysmerkit liittyvät lähinnä terveysongelmiin. Miten Avalanche sitten hankki Byramin? Tietysti varaamalla hänet, koko kesän 2019 varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana. 

Hutilaukauksia Avalanche ei ole korkeilla varausvuoroillaan juuri ampunut, eikä niihin olekaan määräänsä enempää varaa, jotta menestyminen on mahdollista. 

Kymmenentenä pelaajana kesällä 2016 varatusta ja aiemmin tällä kaudella Wildiin kaupatusta Tyson Jostista on tullut mitat täyttävä NHL-pelaaja, muttei ainakaan vielä sellaista kärkisentteriä, jota Avalanche olisi halunnut. Kesällä 2018 vuorolla 16 varattu Martin Kaut on ainakin vielä toistaiseksi lähinnä AHL-pelaaja. 

Kokonaisuudessaan Avalanchen onnistumisprosentti kärkivarauksien suhteen on kuitenkin ollut erittäin korkea. Esimerkiksi Rantasen ja Makarin varaukset ovat valtavia onnistumisia Avalanchen kykyjenetsijöiltä ja johtoportaalta. 

Isoja onnistumisia pelaajakaupoissa 

Jos katsotaan Avalanchen mestaruuskokoonpanoa, edellä mainittuja kulmakiviä lukuun ottamatta joukkueessa pelasi suhteellisen vähän omia varauksia. MacKinnonin, Landeskogin, Rantasen, Makarin ja Byramin lisäksi tällaiseksi pelaajaksi voidaan laskea ainoastaan Alex Newhook, joka on niin ikään ykköskierroksen varaus. 

Iso osa ydinryhmän ympärille rakennetusta joukkueesta onkin hankittu pelaajakaupoilla. GM Joe Sakicin aikakaudella Avalanchen onnistumisprosentti tälläkin osa-alueella on ollut kiistatta NHL:n huippua. 

Otetaan muutama esimerkki.

Nazem Kadri, joka on toiminut erittäin laadukkaana kakkossentterinä Avalanchelle viimeisten vuosien aikana, hankittiin kesällä 2019 Toronto Maple Leafsista kaupassa, jossa merkittävinä palasina toiseen suuntaan liikkuivat Tyson Barrie ja Alexander Kerfoot

Näin jälkikäteen ei ole kysymystäkään kaupan voittajasta. Kadri pelasi tällä kaudella elämänsä parasta jääkiekkoa, tehden hurjat tehot runkosarjassa ja ollen piste per peli -pelaaja myös pudotuspeleissä. Barrie sen sijaan on jo jatkanut matkaansa eteenpäin Maple Leafsista ja Kerfoot on vain kohtuullinen kolmosketjun hyökkääjä, joka on ollut täysin korvattavissa Avalanchelle. 

Yhden kärkiketjujen laituripaikan täyttäneen André Burakovskyn Avalanche hankki niin ikään kesällä 2019 Washington Capitalsista, joutuen luopumaan ainoastaan toisen ja kolmannen kierroksen varausvuoroista sekä tänä kesänä TPS:ään sopimuksen tehneestä Scott Kosmachukista, joka ei ikinä tehnyt sopimusta Capitalsin kanssa vaan siirtyi heti Eurooppaan. Avalanchelle Burakovsky on ollut kolmen viime kauden aikana erittäin hyödyllinen palanen ja suorittanut aina pudotuspeleissä korkealla tasolla. 

NHL:n tämän hetken parhaan puolustajaparin Makarin kanssa muodostava Devon Toews on ollut Sakicin ryöstöistä suurin. Avalanche hankki Toewsin syksyllä 2020 New York Islandersista vaihdossa vain kahteen (myöhäiseen) toisen kierroksen varaukseen ja kiinnitti hänet heti nelivuotiseen sopimukseen, jonka palkkakattoon vaikuttava summa on vain 4,1 miljoonaa dollaria.

Toews oli jo kahdella ensimmäisellä NHL-kaudellaan Islandersissa erittäin hyvä, mutta selvästi aliarvostettu joukkueen papereissa, ollakin, että palkkakattorajoitteet vaikuttivat merkittävästi kauppauspäätökseen. Avalanchessa Toews on lunastanut kaiken Islandersissa näyttämänsä potentiaalin ja on tällä hetkellä kiistatta yksi sarjan fiksuimpia kiekollisia puolustajia.

Nykyisen ykkösvahtinsa Darcy Kuemperin Avalanche hankki puolestaan viime kesänä Arizona Coyotesista. Tätä kauppaa on mahdotonta pitää isona onnistumisena, sillä Avalanche maksoi varsin kohtuullisen hinnan ja mestarijoukkueen ykkösvahdiksi Kuemperin suorittaminen ei ollut vakuuttavaa, mutta tasoltaan lopulta riittävä ja Coyotesin palkanpidätyksen myötä myös tarvittavan edullinen. 

Marraskuussa 2017 tapahtuneen Matt Duchenen ympärille keskittyneen jättikaupan seuraukset näkyvät myös tämän päivän Avalanchessa erittäin konkreettisella tavalla. 

Avalanche sai kyseisestä kaupasta Ottawa Senatorsin ehdollisen ykköskierroksen varausvuoron kesälle 2018, jonka joukkue päätti kuitenkin pitää itsellään ja joutui luovuttamaan vastaavan vuoron seuraavalle vuodolle. Senators valitsi neljännellä vuorolla Brady Tkachukin, mihin seura varmasti on tällä hetkellä tyytyväinen. Ottawalaisjoukkueen toisen perättäisen heikon kauden jälkeen Avalanche pääsi kuitenkin edellä mainitusti varaamaan kesän 2019 neljännellä vuorolla Bowen Byramin. 

Samasta kaupasta Avalanche sai myös Nashville Predatorsista Samuel Girardin, josta kehkeytynyt Avalanchelle pitkällä sopimuksella kiinnitetty top 4 -puolustaja, vaikka hänen panoksensa mestaruusrupeamassa jäikin maltilliseksi toisen kierroksen loukkaantumisen vuoksi.

Kuten varausten kanssa, myöskään pelaajakaupoissa Avalanche ei ole tehnyt liiaksi hutilaukauksia. Kesällä 2015 seura toki luopui Ryan O'Reillysta saamatta juuri mitään hyödyllistä takaisin, mutta jos edellisestä selkeästä isosta kauppatappiosta on seitsemän vuotta, onnistumisprosentti on kokonaisuudessaan ollut todella korkea. 

Oivia löytöjä vapailta markkinoilta

Jos varaaminen ja pelaajakaupat ovat olleet kaksi suurinta väylää Avalanchen mestarijoukkueen rakentamiseen, myös vapailta markkinoilta organisaatio on tehnyt muutamia täsmäpoimintoja. 

Näistä selkeästi merkittävimmäksi on osoittautunut Valeri Nitšuškin, jota voidaan helposti pitää hinta-laatusuhteeltaan yhtenä parhaista vapaiden markkinoiden löydöistä viimeisen viiden vuoden ajalta. 

Nitšuškin, jonka Dallas Stars alunperin varasi korkealla ensimmäisen kierroksen vuorolla kesällä 2013, ei koskaan lyönyt läpi ensimmäisessä NHL-seurassaan lupaavasta tulokaskaudesta huolimatta, pyörähtäen jopa kahden kauden verran KHL:ssä vuosina 2016-2018. Hän palasi kaudeksi 2018–2019 Starsiin, mutta seura osti venäläislaiturin sopimuksen ulos heti seuraavana kesänä.

Avalanche ja Nitšuškin allekirjoittivat lopulta yksivuotisen ja selvästi alle miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen elokuussa 2019.

Vaikka hyökkäyssuuntaan Nitšuškin olikin viimeisellä Stars-kaudellaan enemmän tai vähemmän musta aukko, hänen puolustuspelaamiseen liittyvät lukemat olivat jo tuolloin erittäin vahvoja. Onkin hyvin todennäköistä, että Avalanchen analytiikkaosastolla oli vahvasti näppinsä pelissä siinä, että seura päätyi tekemään sopimuksen hyljeksityn venäläislaiturin kanssa. Loppu onkin historiaa.

Avalanchessa isokokoisesta ja erittäin työteliäästä Nitšuškinista on tullut yksi sarjan aliarvostetuimmista pelaajista (tosin enää tällaiseksi häntä on vaikea laskea) ja parhaista kahden suunnan laitureista. Tällä kaudella hän myös pääsi pelaamaan aiempia kausia selvästi isommassa roolissa ja toimitti uudella tehokkuudella myös hyökkäyssuuntaan, rikkoen omat maali- ja piste-ennätyksensä selvillä marginaaleilla. 

Pudotuspeleissä Nitšuškin oli loistava, ollen Avalanchen kolmanneksi paras maalintekijä ja viidenneksi tehokkain pelaaja. Nitšuškinin nousu varteenotettavaksi kärkiketjujen hyökkääjäksi mahdollisti myös Rantasen erottamisen MacKinnonista ja Landeskogista ja tätä kautta leveämmän hyökkäyksen Avalanchelle. 

2,5 miljoonan dollarin keskimääräiset kausiansiot takaavalla sopimuksella viimeiset kaksi kautta pelanneella Nitšuškinilla on tänä kesänä mahdollisuus rahastaa vapailla markkinoilla toden teolla tällaisen pudotuspelirupeaman jälkeen niin halutessaan. 

Denverin yliopistosta kesällä 2018 vapaana agenttina Avalanchen organisaatioon siirtynyttä Logan O'Connoria voidaan pitää selvästi pienemmän mittakaavan löytönä. Kanadalaishyökkääjä löi kunnolla läpi NHL-tasolla vasta tällä kaudella, mutta on ollut kaikessa hiljaisuudessa erittäin hyvä puolustussuuntaan ja tuonut lisäarvoa alivoimapelaamisessa.

Samoilla osa-alueilla hyödylliseksi hankinnaksi osoittautui myös veteraanihyökkääjä Darren Helm, jonka kanssa Avalanche teki viime kesänä yksivuotisen ja miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Helm oli pudotuspeleissä eniten alivoimaa pelannut Avalanche-hyökkääjä, vaikka tasaviisikoin rooli olikin rajoitetumpi.

Myös kakkosvahti Pavel Francouzin Avalanche löysi vapailta markkinoilta, tällä kertaa Euroopasta jo kesällä 2018.

Viimeinen silaus siirtotakarajalla

Viimeistelevät hankinnat tapahtuvat aina siirtotakarajalla, eikä liene täysin sattumaa, että juuri Avalanche onnistui tänä vuonna hankinnoissaan paremmin kuin kukaan muu (New York Rangers tulee hyvänä kakkosena). 

Suhteellisen edullisella hinnalla Montreal Canadiensista naarattu Artturi Lehkonen osoittautui ennakkospekulaatioiden tavoin aivan nappihankinnaksi, koko siirtotakarajan parhaaksi sellaiseksi. Lehkonen oli pudotuspeleissä Avalanchen kiistatonta parhaimmistoa, tehden 20 ottelussa tehot 8+6 ja viimeistellen usean valtavan täysosuman, kirkkaimpana niistä lopulta Stanley Cupin ratkaisseen maalin kuudennessa finaalissa. Povaan Lehkoselle ja Avalanchelle hedelmällistä tulevaisuutta myös jatkossa, jos ja kun rajoitetusti vapaa suomalaisagentti rustaa seuran kanssa jatkosopimuksen tänä kesänä. 

Lehkosen lisäksi Avalanchen tämän kauden siirtotakarajan toinen isompi hankinta Josh Manson ei vakuuttanut alunperin samalla tavalla kuin suomalaishyökkääjän värväys, mutta osoittautui lopulta varsin päteväksi vahvistukseksi erityisesti Girardin pudotessa kelkasta jo aikaisessa vaiheessa pudotuspelejä. Kolmas hankinta Andrew Cogliano teki myös 16 pudotuspeliottelussa roolinsa erittäin hyvät kuusi tehopistettä.

Oppina tästä voidaan pitää, ettei huipputason joukkuetta koota siirtotakarajalla. Lehkonen täyttää oikeastaan kaikki hyvän siirtotakarajahankinnan kriteerit: täsmällinen vahvistus joukkueen pelitapa ja puutteet huomioiden, edullinen hankintahinta sekä hyvin mahdollisesti myös yhtä kevättä pidempiaikainen vahvistus. Avalanchen ei tarvinnut räjäyttää pankkia, vaan mestaruuteen riitti lopulta suhteellisen edullinen loppusilaus.


Kokonaisuudessaan tämän kauden Avalanche oli loistavasti rakennettu joukkue.

Ydinryhmä oli muodostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana kärkivarauksien kautta, ja näitä kulmakiviä ympäröivä joukkue oli rakennettu systemaattisilla onnistumisilla niin pelaajakaupoissa kuin vapaiden agenttien värväyksissä, viimeisen sinetin tullessa lopulta siirtotakarajalla. 

Myös sopimusneuvotteluiden osalta Avalanche on saanut etua moneen muuhun seuraan nähden; on vaikea sanoa, että joukkueesta löytyisi montaa - jos yhtään - ylipalkattua pelaajaa. Sen sijaan edullisilla sopimuksilla pelaavien pelaajien löytämiseen ei tarvitse suurennuslasia. 

Tällä tavoin Avalanche onnistui kasaamaan niin kovan kenttäpelaajiston, ettei se tarvinnut mestaruuteen huipputasolla suorittavaa maalivahtia, mitä voidaan pitää melko poikkeuksellisena. Samoin luottamus päävalmentaja Jared Bednariin kipeiden pudotuspelitappioiden hetkillä on osoittautunut oikeaksi valinnaksi.

GM Sakicin viimeisen kahdeksan vuoden aikana tehdystä työstä kannattaa monien muiden seurojen ottaa oppia.

Tämä artikkeli kertoo:
NHL Colorado Avalanche NHL Bowen Byram Nazem Kadri Darcy Kuemper Gabriel Landeskog Artturi Lehkonen Nathan MacKinnon Cale Makar Josh Manson Valeri Nichushkin Mikko Rantanen Devon Toews Joe Sakic
Scoring Leaders