Dan Hickling
U20 MM

Nuorten Leijonien MM-joukkue pelaaja pelaajalta: Räty, Niemelä ja Kemell tähdittävät hyökkäysvoimaista ryhmää, jolla on nyt joulukuuta paremmat mahdollisuudet kultaan

Nuorten Leijonien joukkue pian alkaviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin mukailee valittujen pelaajien osalta pitkälti viime joulukuun tynkäturnausta. Hyökkäyksessä sekä puolustuksessa nähdään muutama pelaajamuutos ja maalivahtiosastolta löytyy yksi uusi nimi, mutta ydinryhmä ei luonnollisesti ole muuttunut puolessa vuodessa mihinkään. 

Materiaalin puolesta Suomella pitäisi olla nyt paremmat mahdollisuudet taistella mestaruudesta verrattuna joulukuuhun. Monet muiden maiden ykköstähdistä eivät ole osallistumassa, kun Suomi saa jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanon. Myös Aatu Rädyn mukana oleminen on erittäin tärkeä lisä verrattuna joulukuuhun ja tuo keskikaistalle kipeästi kaivatun ykkössentterin. Aiemmin tällä viikolla pelatuista kahdesta harjoitusottelusta Suomi otti kaksi voittoa vahvan maalivahtipelin ja nousujohteisen viisikkopelaamisen turvin.

Hyökkääjät:

Samuel Helenius, Ontario Reign (AHL)

Heleniuksen viime kausi JYPissä oli tehojen valossa edellistä heikompi, mutta U20-maajoukkueessa hän oli kiistatta hyvä. Järkäleimäinen sentteri muodosti tynkäkisoissa Suomen parhaan ketjukoostumuksen yhdessä Ville Koivusen ja Brad Lambertin kanssa ja kolmikko pelaa suurella todennäköisyydellä yhdessä myös näissä karkeloissa. Helenius toimii ketjun tasapainottavana tekijänä, joka rouhii kulmissa ja hoitaa puolustuspelilliset velvoitteet. Siirtyi jo viime keväänä Los Angeles Kingsin AHL-farmiin ja jatkaa siellä tulevalla kaudella.

Roni Hirvonen, HIFK

Hirvosen pelaaminen Liigassa on kehittynyt vuosi vuodelta, mikä näkyy myös tasaisena tehokkuuden kasvuna. Ensimmäisellä HIFK-kaudellaan Toronto Maple Leafsin varaus kirjautti 46 otteluun 26 pistettä ja pelasi pudotuspeleissä yli piste per peli -tahdilla. Joukkueen selkeitä kärkiyksilöitä ja johtavia pelaajia kaukalossa ja sen ulkopuolella. Hirvonen tulee pelaamaan Rädyn kanssa ykkösketjun laidalla ja saamaan vastuuta myös ylivoimalla. 

Roby Järventie, Belleville Senators (AHL)

Ensimmäisellä AHL-kaudellaan joukkueensa viidenneksi tehokkain pelaaja ollut Järventie lähtee turnaukseen mielenkiintoisista asetelmista. Puolentoista vuoden takaiset ensimmäiset kisat menivät pahasti penkin alle, joten näyttöhaluja riittää varmasti. Isokokoiselle laiturille on todennäköisesti tiedossa rooli kolmesta ensimmäisestä ketjusta ja toisesta ylivoimaviisikosta. 

Oliver Kapanen, KalPa

Kapanen pelasi viime kaudella kourallisen otteluita niin Liigassa, Mestiksessä kuin U20 SM-sarjassakin, ja tavoittelee alkavalla kaudella kokopäiväistä paikkaa KalPan miehistöstä. Toimi joulukuussa Suomen kolmossentterinä ja todennäköisesti pelaa vastaavanlaisessa roolissa myös tässä turnauksessa. Viimeistelytaitojensa puolesta hyvä vaihtoehto myös esimerkiksi neliön keskelle ylivoimapelaamista ajatellen.

Roni Karvinen, SaiPa

Yksi joukkueen hienoista tarinoista. Karvinen nousi minimaalisella maajoukkuekokemuksella joulukuiseen joukkueeseen varasijalta Rädyn jäätyä sivuun, ja onnistui vakuuttamaan valmennuksen siten, että hän on mukana myös tässä turnauksessa. Ensimmäisen lähes kokonaisen Liiga-kauden SaiPassa pelannut Karvinen on varsin työteliäs pelaaja, jota voi tarvittaessa käyttää hieman erilaisissa rooleissa. Kamppailee lähtökohtaisesti pelipaikasta nelosketjussa. 

Joakim Kemell, JYP

Puolikuntoisena joulukuun kisoissa pelanneelta Kemelliltä voidaan odottaa selkeää tasonnostoa tässä turnauksessa. Nashville Predatorsin ykköskierroksen varaus tältä kesältä on joukkueen parhaita laukojia, mutta pystyy pelaamaan tällä tasolla tuottavasti myös muilla osa-alueilla. Odotettavissa roolia kakkosylivoiman vasemmalta siiveltä. Kemell on pelannut harjoitusotteluissa ykkösketjussa Rädyn ja Hirvosen kanssa ja todennäköisimmin myös aloittaa turnauksen tällä paikalla. 

Ville Koivunen, Kärpät

Heleniuksen ja Lambertin kanssa joulukuussa Suomen laadukkaimman ketjun muodostanut Koivunen pelasi vakuuttavan debyyttikauden Kärppien hyökkäyksessä ja lähtee ensi kaudella tavoittelemaan paikkaa joukkueen kärkiketjuista. Hyökkäyspään oivaltavuudeltaan ja näppäryydeltään Koivunen on joukkueen kirkkainta kärkeä, ja erityisesti yhteispeli Lambertin kanssa on toiminut maajoukkueessa erittäin hyvin. Älä ylläty, jos Koivunen on Suomen tehokkaimpia yksilöitä tässä turnauksessa. 

Brad Lambert, joukkuetta ei tiedossa

Lambertin kausi Liigassa oli vaikea, mutta U20-maajoukkueessa hän pelasi useita kauden parhaista otteluistaan. Erityisesti joulukuussa pelaamassaan kahdessa kisaottelussa Lambert oli Koivusen kanssa Suomen kärkipelaajia. Lambertin ensi kauden osoite on vielä auki, mutta se löytyy todennäköisimmin WHL:stä tai AHL:stä. Nyt erinomainen paikka näyttää taitoja pienessä kaukalossa ja tuttujen ketjukavereiden rinnalla. Pelikunto turnauksen alkua ajatellen vielä pieni kysymysmerkki, sillä Lambert oli sivussa molemmista tämän viikon harjoitusotteluista.

Eetu Liukas, HPK

Hyökkäyksen ainoa uusi pelaaja joulukuuhun verrattuna, jos kisajoukkueeseen alun perin valittua Rätyä ei lasketa. Liukaksen loppukausi TPS:n Liiga-joukkueen mukana oli nousujohteinen ja peliminuutteja tuli myös pudotuspeleissä kohtuullisesti. Fyysisestä pelityylistään tunnettu laituri kamppailee pelipaikasta nelosketjun laidalla ja tulee kokoonpanossa ollessaan todennäköisimmin pelaamaan myös alivoimalla. 

Juuso Mäenpää, KalPa

Mäenpäällä on takana ensimmäinen täysi kausi Liiga-tasolla, jonka aikana hän väläytteli useaan otteeseen hyökkäyspään osaamistaan. U20-maajoukkueessa hän oli myös viime kaudella varsin hyvä, ja mahtuisi monena vuotena helposti kolmeen kärkiketjuun. Tänä vuonna taistelee kuitenkin lähtökohtaisesti peliajasta esimerkiksi Kapasen kanssa, mutta voi helposti tarvittaessa hypätä aina kärkiketjuihin asti. 

Joel Määttä, University of Vermont (NCAA)

Tulokaskautensa Vermontin yliopistossa pelannut Määttä sai tänä kesänä kaksi vuotta yli-ikäisenä Edmonton Oilersilta NHL-varauksen seitsemännellä kierroksella, ja tätä todennäköisesti ei olisi tapahtunut ilman joulukuun tynkäkisoissa annettuja näyttöjä. Tuolloin Rädyn tilalla ykkösketjussa pelannut sentteri sopii pelityyliltään hyvin nelosketjun keskelle ja tulee kantamaan vastuuta myös alivoimalla. Myös isompi rooli tasaviisikoin on kuitenkin mahdollinen. 

Aatu Räty, Bridgeport Islanders (AHL)

Vaikean alkukauden jälkeen Jukureissa erittäin tehokkaasti pelannut Räty oli viime kaudella maajoukkueessa erinomainen, mutta joutui viime hetkellä sivuun joulukuun ryhmästä karanteenien vuoksi. Nyt Räty saa uuden mahdollisuuden johdattaa Nuoret Leijonat menestykseen joukkueen kiistattomana ykkössentterinä. Pelasi jo loppukaudesta AHL:ssä ja lähtee turnauksen jälkeen jatkamaan uran rakentamista Pohjois-Amerikassa. 

Kasper Simontaival, KalPa

Historiallisesti kärkiketjun Rädyn ja Hirvosen kanssa muodostanut Simontaival oli sivussa molemmista leiriotteluista, ja näyttäisi menettäneen ainakin toistaiseksi paikkansa Kemellille. On muodostanut harjoitusottelussa laituriparin Järventien kanssa. Pelasi Simontaival lopulta missä ketjussa tahansa, tulee hän olemaan yksi taitavimmista hyökkäyssuunnan pelaajista koko joukkueessa, vaikka kunnollinen läpimurto Liigassa odottaa vielä itseään. 

Kalle Väisänen, TPS

Pääasiassa Liigassa viime kaudella pelannut Väisänen oli mukana alempien ketjujen roolissa jo joulukuussa, ja nelosketjun laiturin rooli vaikuttaa myös tässä turnauksessa todennäköiseltä. Isokokoinen Väisänen pystyy pelaamaan myös tarvittaessa ylemmissä ketjuissa ja tuomaan lisäarvoa alivoimalla. Isompaa roolia tarjolla tulevan talven kisoissa. 

Puolustajat:  

Aleksi Heimosalmi, Ässät

Joulukuun tapaan Heimosalmi on puolustuksen kuopus ja ainoa 2003-syntynyt pelaaja. Debyyttikausi Ässien Liiga-joukkueessa ei ollut tehopisteillä mitattuna huikaiseva, mutta vastuuta hän sai silti kasvavissa määrin ja loppukaudesta hänelle kertyi useita yli 20 minuutin otteluita. Erittäin hyvin liikkuvana ja kiekollisesti pätevänä puolustajana Heimosalmelle on todennäköisimmin kaavailtu paikka viivasta kakkosylivoimaa ajatellen. 

Joni Jurmo, Jukurit

Varsin korkeasta NHL-varauksestaan huolimatta Jurmo ei ole ennen tätä turnausta mahtunut U20-maajoukkueen ykköskokoonpanoon, mutta viime kaudella otetut kehitysaskeleet Jukureissa ja suoritukset leirityksen aikana avasivat hänelle lopulta paikan kisakoneessa. Jurmo taistelee lähtökohtaisesti paikasta pelaavassa kokoonpanossa, mutta tarvittaessa hän voi erittäin vahvana suoraluistelijana ja kiekonkuljettajana tuoda erilaisia vahvuuksia Nuorten Leijonien takalinjoille.

Topi Niemelä, Kärpät

Turnauksen parhaaksi puolustajaksi jo puolitoista vuotta sitten valittu Niemelä lähtee kisoihin korkein odotuksin. Viime kauden ensimmäinen puolisko Kärpissä oli silkkaa ilotulitusta, vaikkakin valmentajavaihdoksen jälkeen rooli muuttui ja tehotahti laantui koko joukkueen tavoin. Leiriotteluissa ei nähty vielä parasta Niemelää, mutta lähtökohtaisesti hänen pitäisi olla jälleen turnauksen parhaimmistoa omalla pelipaikallaan. Ykkösylivoiman kapellimestari viivasta. 

Petteri Nurmi, HPK

Nurmen urakehitys viimeisen kahden vuoden aikana on ollut nopeaa. Vielä U18 SM-sarjassa kaksi kautta sitten pelannut puolustaja nousi viime kaudella vakiorooliin HPK:n Liiga-joukkueessa ja pelasi ensimmäiset ottelunsa missään juniorimaajoukkueessa. Kausi huipentui noin kuukausi sitten, kun Montreal Canadiens varasi kaksi vuotta yli-ikäisen Nurmen seitsemännellä kierroksella. Tunnollisesti pelaava HPK-puolustaja tulee todennäköisimmin pelaamaan Niemelän kanssa ykkösparissa. 

Kasper Puutio, KalPa

Ensimmäisellä KalPa-kaudellaan 51 otteluun tehot 5+5 kirjauttanut Puutio on kuulunut ikäkausimaajoukkueensa vakionimiin jo monta vuotta ja oli monen muun tavoin mukana joukkueessa jo puolitoista vuotta sitten. Todennäköisimmin Heimosalmen parina pelaava Puutio on vakiinnuttanut itselleen roolin ykkösylivoiman vasemmalta siiveltä, josta hän on historiallisesti tehnyt myös hyvin tulosta. 

Ruben Rafkin, TPS

Nurmen NHL-varauksen jälkeen Rafkin on puolustuksen ainoa toistaiseksi varaamaton pelaaja. Tästä huolimatta hänellä on takana jo kaksi kokonaista Liiga-kautta TPS:n puolustuksessa varsin isossa roolissa. Rafkin pelasi jo yhden ottelun puolitoista vuotta sitten järjestetyissä kisoissa, mutta nyt rooli tulee olemaan selvästi merkittävämpi. Vakuutti harjoitusleirillä pelaamassaan ottelussa. 

Matias Rajaniemi, Pelicans

Oltuaan mukana jo puolitoista vuotta sitten Rajaniemi jäi hieman yllättäen joulukuun joukkueen ulkopuolelle, mutta mahtui nyt jälleen kisakoneeseen. Viime kaudella 58 ottelussa seitsemän pistettä kirjauttanut isokokoinen Pelicans-puolustaja kamppailee lähtökohtaisesti Jurmon kanssa seitsemännen puolustajan roolista (olettaen, että Suomi pelaa seitsemällä puolustajalla). 

Eemil Viro, Grand Rapids Griffins (AHL)

Detroit Red Wingsin kanssa tulokassopimuksen jo vuosi sitten allekirjoittaneen Viron pistetuotanto puolittui viime kaudella aiempaan verrattuna, mutta TPS-puolustaja pelasi pudotuspeleissä runkosarjaa vahvemmin. Ensi kaudella todennäköisimmin AHL:ään siirtyvä Viro tulee kantamaan tässä joukkueessa kohtalaista vastuuta tasaviisikoin ja pelaamaan lähtökohtaisesti Rafkinin parina. 

Maalivahdit:

Leevi Meriläinen, Kärpät

Viime kaudella OHL:ssä pelanneen ja täksi kaudeksi takaisin Kärppiin palaavan Meriläisen suorittaminen U20-maajoukkueessa on ollut kiistattoman erinomaista viimeisen reilun vuoden aikana. Ykkösvahtina jo joulukuussa toimineelta Meriläiseltä löytyy kokemusta ja erityisesti vahvoja näyttöjä pienessä kaukalossa torjumisesta. Lähtökohtaisesti ykkösvahti, jolla Suomi voi mennä päätyyn asti. 

Juha Jatkola, KalPa

Viime kaudella niin Liigassa, Mestiksessä kuin U20 SM-sarjassakin torjunut Jatkola vakuutti valmennusjohdon viime syksynä pelatussa U20-turnauksessa Ruotsissa ja torjui jälkimmäisessä joulukuun tynkäkisojen otteluista. Pelannee jälleen yhden tai kaksi ottelua alkusarjassa ilman Meriläisen loukkaantumista.

Jani Lampinen, Kiekko-Espoo (Mestis)

Kohtalaisena yllätyksenä joukkueeseen haastajaryhmän puolelta leirin päätteeksi nousseelta Lampiselta ei löydy aiempaa kokemusta U20-maajoukkueesta ja ikäluokkansa U18-kisoissakin hän oli vasta kolmosvahti. Viime kaudella hän esitti kuitenkin varsin lupaavia otteita Mestiksessä Kiekko-Espoon paidassa. Kaikkien terveinä ollessa hän on kuitenkin tässä joukkueessa selkeä kolmosvahti. 

Tämä artikkeli kertoo:
U20 MM Maajoukkueet Finland U20 Finland U20 (all) WJC-20 Aleksi Heimosalmi Samuel Helenius Roni Hirvonen Juha Jatkola Joni Jurmo Roby Järventie Oliver Kapanen Roni Karvinen Joakim Kemell Ville Koivunen Brad Lambert Jani Lampinen Eetu Liukas Leevi Meriläinen Juuso Mäenpää Joel Määttä Topi Niemelä Petteri Nurmi Kasper Puutio Ruben Rafkin Matias Rajaniemi Aatu Räty Kasper Simontaival Eemil Viro Kalle Väisänen
Scoring Leaders