U20 MM

Nuorten MM-kisojen mielenkiintoisimmat yksilöt: huippulupaava Connor Bedard hakee tykkialkua varauskaudelleen

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat ovat joka vuosi erinomainen tilaisuus päästä kärryille ja oppia lisää tulevista NHL-tähdistä ja seuraavien varaustilaisuuksien kärkinimistä. Näin on myös tämän vuoden kisoissa, kun valtaosasta turnauksen joukkueista löytyy ainakin muutamia kiinnostavia nimiä, vaikka poikkeuksellisen ajankohdan vuoksi moni maa on liikkeellä tavallista jonkin verran heikommalla materiaalilla. 

EP Rinkside Suomi listaa turnauksen mielenkiintoisimmat yksilöt Suomen joukkueen ulkopuolelta.


Connor Bedard, Kanada

Joulukuun tynkäkisat toimivat eräänlaisena käännekohtana Bedardin kaudelle. Alkukaudesta pelaaminen oli erittäinkin laadukasta, mutta tehotahti odotuksiin nähden vaisua. Kahteen otteluun kisoissa tehdyt neljä maalia ja viisi pistettä siivittivät Bedardin kuitenkin ilmiliekkeihin, ja lopulta hän kirjautti 62 WHL-ottelussa peräti 51 maalia ja 100 pistettä. Tulevaan kauteen varausluokkansa kiistattomana ykkösnimenä lähtevää Bedardia pidetään yleisesti dynaamisimpina varausikäisenä pelaajana sitten Connor McDavidin, joten odotukset ovat luonnollisesti huippukorkeat alusta alkaen. 


Mason McTavish, hyökkääjä, Kanada

Jo NHL:ssä viime kaudella yhdeksän ottelun verran pelannut McTavish tulee olemaan Bedardin ohella Kanadan kärkisenttereitä (vaihtoehtoisesti Bedard voi myös pelata laidalla McTavishin ketjussa) ja kantamaan isoa vastuuta hyökkäyssuunnan tuotannosta. Joulukuussa viisi pistettä kahteen otteluun viimeistellyt hyökkääjä johdatti viime kaudella Hamilton Bulldogsin OHL:n mestaruuteen ja lähtee alkavalla kaudella tavoittelemaan vakituista pelipaikkaa Anaheim Ducksista. Yksi turnauksen fiksuimmista pelaajista, joka tekee kiekon kanssa lähes aina oikean ratkaisun. 

Olen Zellweger, puolustaja, Kanada

Niin ikään Ducksin tulevaisuuden lupauksiin kuuluva Zellweger iski viime kaudella puolustajan tontilta hurjat 78 tehopistettä vain 55 WHL-ottelussa. Erinomaisesta luistelustaan tunnettu Zellweger on hyvää vauhtia matkalla yhdeksi varaustilaisuutensa ryöstöistä nykyistä kehityskaartaan jatkamalla. Kanadan puolustuksen kiistattomia ykkösnimiä Owen Powerin jättäessä turnauksen väliin. 

Logan Cooley, hyökkääjä, Yhdysvallat

Arizona Coyotesin tuore kolmosvaraus hurmasi viime kaudella nopeudellaan, kiekollisilla taidoillaan ja dynaamisuudellaan, iskien samalla kovat tehot jokaisella pelaamallaan sarjatasolla. Minnesotan yliopistojoukkueeseen ensi kaudella siirtyvälle sentterille avautunee Matty Beniersin poissaolon myötä varsin merkittävä rooli Yhdysvaltojen hyökkäyksestä. Parhaimmillaan Cooleyn nimi voi löytyä kisojen pistepörssistä hyvinkin korkealta. 


Matthew Knies, hyökkääjä, Yhdysvallat

Knies saattoi hyvinkin olla vuoden 2021 varaustilaisuudessa varatuista pelaaja se, joka nosti viime kauden aikana eniten omia osakkeitaan aiempaan verrattuna. Ensimmäinen NCAA-kausi Minnesotan yliopistossa meni piste per peli -tahdissa ja toi myös valinnan Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen. Toronto Maple Leafs voi hyvinkin saada isokokoisesta ja taitavasta laiturista ison palasen tuleviksi vuosiksi, joskin ensi kausi tulee vielä pääasiassa menemään NCAA:n puolella. Yhdysvaltojen ehdottomia kärkiyksilöitä tässä turnauksessa.

Sean Behrens, puolustaja, Yhdysvallat

Behrensin debyyttikausi NCAA:ssa oli kaikin tavoin erinomainen. Hän nousi heti Denverin yliopistojoukkueen johtavaksi kiekolliseksi puolustajaksi, kirjauttaen 37 ottelussa 29 pistettä. Tässä turnauksessa Behrens tulee kamppailemaan ykkösylivoiman kapellimestarin tontista Luke Hughesin kanssa. Behrens loistaa kaukalossa erityisesti peliälynsä ja syöttötaitonsa kautta, ja tulevaisuudessa hänestä voi hyvinkin kehittyä yksi laadukas kiekollinen puolustaja lisää Colorado Avalanchen takalinjoille.

David Jiříček, puolustaja, Tšekki

Jiříčekin varauskautta varjosti joulukuun kisojen polvivamma, mutta ensimmäisen puolikkaan ja loppukaudesta EHT:lla sekä aikuisten MM-kisoissa annettujen näyttöjen perusteella Columbus Blue Jackets varasi tšekkipuolustajan koko tilaisuuden kuudennella vuorolla. Valtavasta viivakanuunastaan tunnettu Jiříček tulee olemaan Tšekin ehdoton ykkösnimi näissä kisoissa ja pelaamaan isoja minuutteja joka tilanteessa. Erityisen mielenkiintoista on seurata, miten isokokoisen puolustajan luistelu on kehittynyt kesän aikana. 


Tomáš Hamara, puolustaja, Tšekki

Viime kaudella Tapparan Liiga- ja U20-joukkueiden välillä pallotellut Hamara oli Tšekin tehokkain puolustaja kevään U18-kisoissa kuuteen otteluun kirjauttamallaan kahdeksalla syöttöpisteellä. Ottawa Senators poimi kiekollisen puolustajan tämän kesän varaustilaisuuden kolmannella kierroksella ja sorvasi hänen kanssaan heti tulokassopimuksen. Voi palata tulevaksi kaudeksi Tapparaan, mutta myös siirto OHL:ään on hyvin mahdollinen. 

Jonathan Lekkerimäki, hyökkääjä, Ruotsi

Erittäin taitavana hyökkäyspään virtuoosina tunnettu Lekkerimäki voitti viime kevään U18-kisojen pistepörssin kuuteen otteluun tehdyin huipputehoin 5+10, ja teki kovaa jälkeä niin SHL:ssä kuin Ruotsin U20-sarjassakin. Vancouver Canucksin varaama laituri ei erotu kaukalosta fyysisiltä ominaisuuksiltaan, mutta laukoo erityisesti ranteella loistavasti ja samettisten käsien ansiosta kiekko pysyy lavassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Simon Edvinsson, puolustaja, Ruotsi

Edvinsson tulee lähtökohtaisesti olemaan turnauksen absoluuttisia kärkipelaajia. Detroit Red Wingsin varaus valittiin menneellä kaudella SHL:n parhaaksi junioripelaajaksi hänen kirjautettuaan Frölundan paidassa 44 otteluun 19 tehopistettä. Lähes kaksimetrisessä Edvinssonissa yhdistyvät laadukas luistelu, alati kehittyvät hyökkäyspään vaistot ja kokoiselleen puolustajalle poikkeuksellisen pehmeät kädet. Hänet voidaan hyvinkin nähdä NHL:ssä varsin nopealla aikataululla.


Jesper Wallstedt, maalivahti, Ruotsi

Jaroslav Askarovin puuttuessa Wallstedt tulee olemaan lähtökohtaisesti turnauksen paras maalivahti. Jo toisen SHL-kautensa ykkösvahtina pelannut Wallstedt päästi runkosarjassa selkänsä taakse keskimäärin alle kaksi kiekkoa ottelua kohden ja allekirjoitti toukokuussa tulokassopimuksensa Minnesota Wildin kanssa. Parhaimmillaan Wallstedt pystyy yksin voittamaan ratkaisuotteluita Ruotsille. 

Dalibor Dvorský, hyökkääjä, Slovakia

Dvorský kuuluu Bedardin ohella turnauksen mielenkiintoisimpiin vasta varauskautensa aloittaviin pelaajiin. Viime kausi oli slovakialaissentteriltä erinomainen aina huipputehokkaasta Hlinka Gretzky Cupista dominointiin Ruotsin U20-sarjassa ja kutsuun AIK:n Allsvenskan-joukkueeseen. Dvorskýssa yhdistyvät kiekolliset taidot sekä erinomaiset vaistot erityisesti maalinteon suhteen. Vahvalla kaudella voi yltää jopa top-5-varaukseksi ensi kesänä. 

Adam Sýkora, hyökkääjä, Slovakia

Kärkipelaajien poissaolojen myötä Sýkoran rooli kohtuullisen kapeassa slovakialaisjoukkueessa tulee olemaan merkittävä. New York Rangersin toisen kierroksen varaus menneeltä kesältä oli mukana keväällä jo aikuisten MM-kisoissa ja esiintyi ehdottomasti edukseen erittäin työteliäänä hyökkääjänä. Takana on myös jo yksi kokonainen kausi Slovakian pääsarjatasolla. Nyt häneltä odotetaan isoa panosta myös tehojen suhteen. 

Tämä artikkeli kertoo:
U20 MM Canada U20 Czechia U20 Czechia U20 (all) Slovakia U20 Slovakia U20 (all) Sweden U20 Sweden U20 (all) USA U20 WJC-20 Connor Bedard Sean Behrens Logan Cooley Dalibor Dvorsky Simon Edvinsson Tomas Hamara David Jiricek Matthew Knies Jonathan Lekkerimäki Mason McTavish Adam Sýkora Jesper Wallstedt Olen Zellweger
Scoring Leaders