Rankings

Suomalaisten U23-pelaajien ranking: Miro Heiskanen selkeä ykkönen, Anton Lundell noussut Patrik Laineen ohi

Suomi on tuottanut viimeisen viiden vuoden aikana useita kärkilupauksia ja runsaasti laadukkaita myöhempien kierrosten varauksia, joista osa pelaa jo merkittävissä rooleissa omissa NHL-joukkueissaan ja osa on vielä matkalla taalajäille.

EP Rinkside Suomi toteutti rankingin 15 parhaasta ja lupaavimmasta alle 23-vuotiaasta suomalaispelaajasta. Listauksessa ei ole varsinaisesti valittu tämän hetken 15 parasta pelaajaa, vaan siinä on painotettu myös pelaajien tulevaisuudennäkymiä. Kahden pelaajan välillä puntaroidessa avainkysymys oli, kumman pelaajan haluaisi valita GM:nä omaan organisaatioon seuraavaksi vuosikymmeneksi. Lopulta kyseessä on tasapainoilu pelaajan potentiaalin ja sen, kuinka todennäköisesti hän tuon potentiaalin saavuttaa, välillä.

Tätä listausta tehdessä pelaaja laskettiin alle 23-vuotiaaksi, mikäli hän on syntynyt vuonna 1998 tai myöhemmin. Vasta ensi kesän varaustilaisuudessa ensimmäistä kertaa varauskelpoisia tai nuorempia pelaajia ei kelpuutettu mukaan, eli esimerkiksi Aatu Räty ei olisi voinut olla mukana listalla.

1. Miro Heiskanen

Listan ykkösnimestä ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Kolmatta kauttaan NHL:ssä pelaava Miro Heiskanen on noussut nopeasti Dallas Starsin ykköspuolustajaksi John Klingberg rinnalle ja yhdeksi maailman parhaista nuorista puolustajista, joka tekee joukkueestaan paremman jokaisella pelin osa-alueella. Heiskasen viime kauden pudotuspelirupeama oli yksi parhaimmista suomalaisessa NHL-historiassa ja pisteiden valossa yksi tuotteliaimmista koko sarjan historiassa puolustajien osalta. 

Heiskasen dynaaminen luistelu ja korkeaan itseluottamukseen perustuva kiekollinen pelaaminen tuovat iloa Stars-faneille vielä pitkäksi aikaa eteenpäin, mutta hän ei myöskään vuoda omiin vaan pystyy pelaamaan kaikissa tilanteissa. Heiskasella on kaikki eväät nousta kaikkien aikojen parhaaksi suomalaispuolustajaksi seuraavan 15 vuoden aikana. 

2. Kaapo Kakko

Vaikka Kaapo Kakon debyyttikausi jäi historiankirjoihin yhtenä heikoimmista 18-vuotiaan pelaajan tulokaskausista, ei ole syytä paniikkiin. TPS-kasvatin potentiaali on edelleen todella korkea ja toisella NHL-kaudella on jo nähty paljon viitteitä paremmasta. Vaikka pisteet antavat vielä odottaa itseään, Kakko on ollut tällä kaudella monissa puolustuspelillisissä tilastoissa jopa NHL:n kärkeä ja myös hyökkäyspelaaminen on ollut huomattavasti viime kautta laadukkaampaa, vaikka tehopisteet antavatkin vielä odottaa itseään.

Kakon otteet varausikäisenä Liigassa olivat poikkeukselliset. Hän on erittäin lahjakas pelintekijä, joka pystyy pysymään kiekossa pienissä tiloissa ja hakeutuu kiekollisena aggressiivisesti kohti keskustaa parhaille maalintekosektoreille. On vain ajan kysymys, milloin hän pystyy alkamaan hyödyntämään näitä ominaisuuksia paremmin myös NHL-tasolla. Näiden seikkojen valossa Kakon sijoitus tällä listalla on melko itsestäänselvä.

3. Anton Lundell

Anton Lundellin nostaminen tämän listan kolmanneksi voi nostattaa kulmakarvoja, mutta olen tällä hetkellä valmis ottamaan HIFK-sentterin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi joukkueeseeni esimerkiksi ennen Patrik Lainetta. Vaikka Lundellin pelattujen NHL-otteluiden saraketta komistaa vielä toistaiseksi pyörä nolla, erityisesti tällä kaudella Liigassa annettujen näyttöjen perusteella tämä valinta on mielestäni oikeutettu. 

Viime kesän varaustilaisuuden 12. pelaajana Florida Panthersin varaama Lundell on ollut kuluneella kaudella pelatessaan Liigan paras keskushyökkääjä. 185-senttinen Lundell on ollut totutun tunnollinen puolustussuuntaan, mutta hän on samalla pystynyt tuomaan hyökkäyspelinsä uudelle tasolle, mistä kertovat 24 peliin tehdyt 16 maalia ja 25 tehopistettä. Lundellilla on kaikki tarvittavat ominaisuudet pelata NHL:ssä isossa roolissa jo ensi kaudella, mahdollisesti Aleksander Barkovin takana Florida Panthersin kakkossentterinä. 

4. Patrik Laine

Laineen kohdalla on nuoresta iästä huolimatta käynnissä jo NHL-uran viides kausi ja tässä vaiheessa meillä on jo tarpeeksi otantaa muodostaa suhteellisen hyvä käsitys siitä, millainen pelaaja tulee hyvin todennäköisesti olemaan myös jatkossa. Laine on poikkeuksellisella laukauksella varustettu maalintekijä, joka pystyy rikkomaan 40 maalin rajan ja tavoittelemaan jopa 50 maalin maagista virtsanpylvästä oikeassa ympäristössä, mutta samalla hänen pelaamisessaan on valtava määrä puutteita, jotka ovat olleet mukana koko NHL-uran ajan. Siispä Laineen sijoitus tällä listalla ei johdu pelkästään tämän kauden vaikeuksista. 

Vaikka viimeistelyn suhteen Laine on aina ollut erittäin tehokas, hänen hyökkäyspelaamisensa on kokonaisvaltaisesti usein kaikkea muuta. Laine yrittää usein liu'ussa harhauttaa monta puolustajaa putkeen, mikä johtaa kiekonmenetyksiin ja samalla häneltä jää usein huomaamatta erilaiset syöttövaihtoehdot, vaikka esimerkiksi ylivoimalla Laine pystyykin tekemään peliä hyvin. Lisäksi hän on objektiivisesti numeroiden valossa yksi NHL:n heikoimpia hyökkääjiä puolustusalueella ja myös silmätesti tukee tätä johtopäätöstä.

5. Jesperi Kotkaniemi

Jesperi Kotkaniemi on jo listan neljäs omassa varaustilaisuudessaan kolmen ensimmäisen pelaajan joukossa varattu pelaaja. Vaikka käynnissä on vasta kolmas NHL-kausi, Kotkaniemen matkaan taalajäillä on ehtinyt mahtua monenlaista mutkaa. Ässät-kasvatti onnistui vastoin odotuksia nappaaman paikan Montreal Canadiensin miehistöstä heti varauksen jälkeisellä kaudella ja pelasi varsin mainiosti molempiin suuntiin. Toisella kaudella alkoivat kuitenkin ongelmat, jotka johtivat jopa AHL-komennukseen runkosarjan lopussa. 

Tällä kaudella Kotkaniemi on jälleen palannut tulokaskaudella nähdylle tasolle ja vaikuttaa positiivisesti joukkueen pelaamiseen sekä hyökkäys- että puolustusalueella. Kotkaniemi on monipuolinen ja -käyttöinen sentteri, jolla ei luistelun ohella ole suuria puutteita pelaajana. Tämän vuoksi hänelle on helppo povata pitkää tulevaisuutta kärkiketjuissa NHL-tasolla, mikä riittää tällä listalla viidenneksi. 

6. Juuso Välimäki

Juuso Välimäki teki NHL-debyyttinsä jo kaudella 2018–2019 pelaten yhteensä 24 runkosarjaottelua, mutta entinen ykköskierroksen varaus joutui olemaan koko viime kauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. Ilveksessä lainalla kauden aloittanut Välimäki oli ennen NHL:n käynnistymistä Liigan paras puolustaja, jonka jälkeen hän on onnistunut vakiinnuttamaan itselleen paikan Calgary Flamesin vakiokokoonpanosta.

Välimäen osakkeita tällä listalla nostaa se, että hän tulee jäljellä olevista pelaajista kaikkein todennäköisimmin pelaamaan pitkän uran top 4 -puolustajana, vaikka rooli on vielä tällä kaudella ollut enemmän kolmosparissa.  Välimäki on jo tässä vaiheessa uraansa melko monikäyttöinen pelaaja, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan kaikissa rooleissa, vaikka vahvuudet ovat ennen kaikkea hyökkäyspäässä. 

7. Ville Heinola

Ville Heinola on Lundellin jälkeen listauksen toinen pelaaja, joka ei ole vielä tehnyt NHL-läpimurtoaan. Lundellista poiketen Heinolalle on kuitenkin ehtinyt kertymään NHL-otteluita jo useammalta kaudelta. Alkukaudesta hän oli Lukossa Liigan parhaan joukkueen ykköspuolustaja ja sama rooli jatkui luonnolisesti myös nuorten MM-kisoissa, jossa hän oli turnauksen parhaimmistoa, vaikka pelasi ratkaisuotteluissa puolikuntoisena. Kison jälkeen Heinola pelasi yhden NHL-ottelun ennen farmikomennusta, josta hän on suoriutunut toistaiseksi erittäin hyvin ja on vain ajan kysymys, milloin hän vakiinnuttaa itselleen pelipaikan Winnipeg Jetsin pakistosta.

Heinola on NHL-tasolle melko keskiverto luistelija, mutta hänen peliälynsä pitää huolen siitä, että se tuskin tulee olemaan minkäänlainen este pitkälle uralle taalajäillä. Hän ei panikoi kiekon kanssa, vaan pystyy tekemään jatkuvasti hyviä ratkaisuja ja pelaamaan ylivoimalla viivassa myös NHL-tasolla. Heinolan voisi helposti perustella tällä listalla myös Välimäen edelle, mutta tällä kertaa Välimäen status jo NHL-paikan vakiinnuttaneena pelaajana toi hänelle hiuksenhienon edun. 

8. Jesse Puljujärvi

Vaikka Jesse Puljujärven ensimmäinen NHL-yritys päättyikin pettymykseen ja maitojunaan, reilun vuoden mittainen visiitti Ouluun teki entiselle nelosvaraukselle hyvää ja tällä kaudella Edmonton Oilersiin palannut Puljujärvi on ollut muuttunut mies. Tasaviisikoin isokokoinen laituri on ollut erittäin tehokas niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Maaleja ja tehopisteitä voisi olla paremmalla tuurilla huomattavasti enemmän esimerkiksi luodun henkilökohtaisen maaliodottaman perusteella. 

Puljujärvi on yksi vaikeimmista pelaajista sijoittaa tälle listalle. Tämän kauden näyttöjen perusteella hän voisi teoriassa hätyytellä jopa top 5 -sijoitusta, mikäli uskoo tällä kaudella nähdyn tason olevan vasta alkua ja viimeistelyn tulevan ajan kanssa. Otoskoko tämän tason pelaamisesta on Puljujärven kohdalla kuitenkin vielä suhteellisen pieni, mikä tiputtaa hänen osakkeitaan jonkun verran. Puljujärvestä ei ole tulossa sitä muutoksentekevää hyökkäyssuunnan pelaajaa, jota hänestä varausikäisenä odotettiin, mutta nykytasollaan hän pystyy olemaan kärkiketjuja täydentävä palanen, jollaiselle lähes jokaisella joukkueella olisi käyttöä.

9. Eeli Tolvanen

Eeli Tolvasen uran kehityskäyrä on ollut varauksen jälkeen hyvin epätasainen. Varausta seuranneen KHL-tykkikauden jälkeen 179-senttisellä laitahyökkääjällä on ollut vaikeuksia vakiinnuttaa paikkaa NHL:stä ja esimerkiksi Tolvasen koko viime kausi meni AHL:n puolella vääntäen. Lainalla Jokereissa melko heikohkosti alkukaudella pelannut Tolvanen on kuitenkin onnistunut tekemään NHL-läpimurtonsa tällä kaudella Nashville Predatorsin miehistössä. Puljujärvestä poiketen Tolvanen on viimeistellyt hänelle siunaantuneet paikat todella kovalla tehokkuudella ja kasvattanut rooliaan aina ykkösketjuun ja -ylivoimalle saakka. 

Tolvanen on ollut aina erinomaiseen laukaukseensa vahvasti nojaava maalintekijä, mutta viimeisien kuukausien aikana myös hänen kiekottomaan pelaamiseen on tullut entistä enemmän ryhtiä. Vaikka luistelunsa kanssa Tolvasella on edelleen töitä tehtävänä ja hänen nykyinen maalitahti ei ole kestävällä pohjalla ja vahvasti sidoksissa korkeaan laukaisuprosenttiin, tämä kausi on antanut paikoin erittäinkin positiivisia merkkejä ajatellen Tolvasen tulevaisuutta NHL:ssä. 

10. Rasmus Kupari

Rasmus Kuparin viime kauden jälkimmäinen puolikas jäi välistä nuorten MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa sattuneen loukkaantumisen vuoksi, mutta tämän kauden ensimmäisten kuukausien perusteella polvivamma ei ole hyökkääjää hidastanut. Ensimmäiset kahdeksan AHL-ottelua tuottivat yhteensä yhdeksän tehopistettä ja johtivat ansaittuun NHL-debyyttiin Los Angeles Kingsin paidassa.

Kuparin vahvuudet ovat vahvasti kytkettyinä erinomaiseen luisteluun ja pehmeisiin käsiin, jotka ovat olleet vahvasti esillä myös tällä kaudella AHL:ssä. Räjähtävänä luistelijana Kuparin vahvuuksien pitäisi sopia hyvin nyky-NHL:n nopeaan tempojääkiekkoon, ja hänelle on suhteellisen helppo povata tulevaisuutta taalajäillä kolmessa ensimmäisessä ketjussa. 

11. Henri Jokiharju

Varauskaudellaan WHL:n Portland Winterhawksia edustanut Henri Jokiharju murtautui NHL:ään kolme vuotta sitten ja nousi välittömästi isoon rooliin Chicago Blackhawksin pakistossa päästen pelaamaan paljon Duncan Keithin parina. Tulokaskautensa jälkeisenä kesänä Blackhawks kauppasi Jokiharjun Buffalo Sabresiin, jonka takalinjoilla hän on luutinut kahden viimeisen kauden ajan vaihtelevassa roolissa. Jokiharjun vahvuudet ovat hyvässä liikkumisessa ja pelinavaamisessa kiekollisena. 

Vaikka Jokiharjun kehitys on Sabres-vuosina junnannut melkolailla paikallaan ja ympäristö pelata on ollut kaukana ideaalista, tässä vaiheessa listaa jäljellä olevista vaihtoehdoista hänellä on parhaat työkalut nousta kahden ensimmäisen parin puolustajaksi NHL-tasolla tai tuottamaan merkittävää lisäarvoa kolmosparissa. 

12. Janne Kuokkanen

Janne Kuokkaselle ehti kertyä kolme kokonaista kautta AHL:ssä ennen varsinaista NHL-läpimurtoa, joka on tapahtunut vasta tällä kaudella. Viime kevään siirtotakarajalla Carolina Hurricanesista New Jersey Devilsin organisaatioon siirtynyt Kuokkanen on tasaisesti kasvattanut rooliaan uudessa seurassaan ja pelannut viime aikoina itsensä aina kärkiketjuihin asti. Hieman yllättäen Kuokkaselle on kertynyt tällä kaudella enemmän tehopisteitä kuin esimerkiksi Kakolle ja Puljujärvelle.

Kuokkasen valttikortteina ovat erityisesti laadukas pelaaminen kiekottomana ja pelintekeminen ketjukavereilleen. Hän pystyy aiheuttamaan NHL-puolustajille hankaluuksia aktiivisella karvaamisella ja tekee hyviä ratkaisuja myös kiekollisena. Hyökkäyspelilliset taidot eivät Kuokkasella todennäköisesti lopulta riitä vakituiseksi kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjäksi, mutta valmiudet vakituisen roolin kairaamiseen kolmosketjusta ovat olemassa.

13. Jesse Ylönen

Tässä vaiheessa listaa mahdollisia vaihtoehtoja on runsaasti ja erojen ollessa marginaalisia on lopulta pitkälti mielipidekysymys, kenet haluaa nostaa viimeisille paikoille. Tässä vaiheessa valinta osui Jesse Ylöseen, jonka uran kehityskäyrää on ollut mielenkiintoista seurata. Hän pelasi erittäin lupauksia herättävän ensimmäisen kauden Pelicansissa heti varauksen jälkeen, mutta ei pystynyt ottamaan tarvittavia askelia ja nousemaan seuraavalle tasolle viime kaudella tai tämän kauden alussa lainalla pelatessaan. 

Ylösen ensimmäiset ottelut AHL:ssä ovat kuitenkin menneet hyvin ja hän on ollut Montreal Canadiensin farmiseura Laval Rocketin parhaita hyökkääjiä. Ylösellä on paljon ominaisuuksia, joiden päälle on hyvä rakentaa ja jotka nostavat hänet tällä listalla lopulta näin korkealle. Ylönen on jo nyt kärkitason luistelija myös NHL:n mittapuulla ja myös puolustuspelaaminen on ainakin hyvin lähellä tarvittavaa tasoa. Ylösen täytyy kuitenkin oppia hyödyntämään hyökkäyspään vahvuuksia paremmin ja saada ne valjastetuksi tuloksentekoon. 

14. Matias Maccelli

Kesän 2019 varaustilaisuudessa neljännelle kierrokselle pudonnut Matias Maccelli on noussut viimeisen kahden kauden aikana yhdeksi Liigan parhaista hyökkäyssuunnan pelaajista. Hän oli viime vuoden nuorten MM-kisoissa Suomen paras hyökkääjä selkeällä erolla ja pääsi tekemään debyyttinsä myös aikuisten maajoukkueessa Ruotsin EHT:lla. Tällä kaudella hän on ollut Ilveksen toiseksi tehokkain pelaaja heti Eemeli Suomen jälkeen.

Maccelli on tämän listan pelaajista selkeästi riskipitoisin valinta ja monet hänen taakseen jääneistä nimistä tulevat pelaamaan häntä todennäköisimmin NHL:ssä jossain roolissa. Maccellin viekkaus pelintekijänä ja kyky saada asioita tapahtumaan kiekollisena ovat kuitenkin ominaisuuksia, joita harvalla on. Mikäli hän mielii viedä vahvuuteensa NHL-tasolle asti, on kahden suunnan pelaamisessa tapahduttava kuitenkin paljon kehitystä. Tästä huolimatta Maccellilla on potentiaalia nousta tulosketjujen pelaajaksi NHL-tasolla, mitä ei monesta hänen taakseen jääneestä pelaajasta samalla tavalla voi sanoa. 

15. Juuso Pärssinen

Juuso Pärssisen kehitys on viimeisen kahden kauden aikana ollut huimaa katsottavaa. Varausikäisenä U20 SM-sarjassa varsin keskinkertaisesti pisteitä tehnyt isokokoinen sentteri nousi jo viime kaudella vakiokasvoksi Liiga-tasolla ja on tällä kaudella nostanut pelinsä aivan uudelle tasolle. Vaikka nuorten MM-kisat olivat hänen osaltaan melko keskinkertaiset, TPS:n paidassa Pärssinen on ollut erittäin tuottelias ja johtaa tällä hetkellä U23-ikäisten pistepörssiä 52 ottelussa tehdyillä 40 tehopisteellään. 

Pärssisessä on paljon NHL-tasolla tarvittavia ominaisuuksia. Hän on taitava pelintekijä ja näppärä kiekonkäsittelijä, joka pystyy suojaamaan kiekkoa pienessä tilassa ja viimeistelemään tarkalla rannelaukauksella. Pärssisen kahden suunnan pelaaminen on myös ikäisekseen erinomaisella tasolla. Pärssisen NHL-tulevaisuus tulee hyvin todennäköisesti riippumaan yhdestä kysymyksestä: pystyykö hän kehittymään luistelijana? 

Kunniamaininnat: Eetu Luostarinen, Urho Vaakanainen, Olli Juolevi, Kristian Vesalainen, Robin Salo, Aleksi Heponiemi

Saatat olla kiinnostunut:
Patrik Laine on kaukalossa hidas ja kiekollisena epävarma – Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä on tällä hetkellä uransa syvimmässä kuopassa
Patrik Laine on kaukalossa hidas ja kiekollisena epävarma – Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä on tällä hetkellä uransa syvimmässä kuopassa
Tämä artikkeli kertoo:
NHL Rankings Buffalo Sabres Calgary Flames Columbus Blue Jackets Dallas Stars Edmonton Oilers Finland U20 Florida Panthers HIFK Ilves Laval Rocket Los Angeles Kings Montréal Canadiens Nashville Predators New Jersey Devils New York Rangers TPS Winnipeg Jets NHL AHL Liiga Ville Heinola Miro Heiskanen Henri Jokiharju Kaapo Kakko Jesperi Kotkaniemi Janne Kuokkanen Rasmus Kupari Patrik Laine Anton Lundell Matias Maccelli Jesse Puljujärvi Juuso Pärssinen Eeli Tolvanen Juuso Välimäki Jesse Ylönen
Scoring Leaders