Ed Mulholland - USA TODAY Sports
NHL

Janne Kuokkanen on noussut New Jersey Devilsin ykkösketjuun kokonaisvaltaisella pelaamisella – suomalaislaituri on ketjunsa tasapainottava tekijä

22-vuotias suomalaislaituri Janne Kuokkanen on suurelle yleisölle vielä hieman tuntemattomampi pelaaja. Kuokkanen on alunperin Carolina Hurricanesin toisen kierroksen varaus kesältä 2016. Kuokkasen aika hänet varanneessa joukkueessa kului lähinnä AHL:n puolella. NHL-kokemusta hänelle kertyi Hurricanesissa 11 ottelua.

Viime kaudella Kuokkanen kaupattiin New Jersey Devilsiin, jossa hän pääsi loppukaudesta pelaamaan yhden NHL-ottelun ja neljä AHL-kamppailua. Kuluvan kauden hän aloitti lainalla Kärppien riveissä ennen palaamista rapakon toiselle puolelle ja on sen jälkeen onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa NHL-tasolla vakuuttavalla tavalla.

Kiekko-Laserin kasvatti on tehnyt tällä kaudella Devilsin paidassa 36 ottelussa kuusi maalia ja yhteensä 20 tehopistettä ja noussut samalla joukkueensa ykkösketjuun. Kuokkaselle on myös kertynyt enemmän puolustus- kuin hyökkäysalueen aloituksia tasaviisikoin, mikä nostaa pistesaldon arvoa. 

Kuokkanen pelaa tällä hetkellä koko kesän 2019 varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana varatun Jack Hughesin sentteröimän ketjun vasemmalla laidalla, kun oikealla puolella viilettää puolestaan valkovenäläislaituri Jahor Šaranhovitš. Ketjun yhteispeli toimii tällä hetkellä erinomaisesti ja tätä tukevat myös tilastot. Kolmikon ollessa yhtä aikaa jäällä Devils on hallinnut noin 69 prosenttia kaikista laukaisuyrityksistä ja noin 72 prosenttia kaikesta luodusta maaliodottamasta. Vaikka nämä lukemat tulevat pelimäärän kasvaessa putoamaan, antavat ne silti viitteitä siitä, miten hyvin kyseinen ketju pelaa yhteen niin kiekkollisena kuin kiekottomana. 

Hughes on ketjun herra ja hidalgo, joka tykkää pysyä paljon kiekossa. Kuokkanen ja Šaranhovitš viettävät siten enemmän aikaa kamppailemassa maalinedustalla ja laidoilla. Muuten ketjussa ei ole selvää roolitusta, tyyppiluokkaa maalintekijä, pelintekijä ja maskipelaaja. Jokainen pelaaja kykenee monipuoliseen pelaamiseen ja se lienee isoin syy kyseisen ketjukoostumuksen tehokkuuteen.

Tehokas ja luotettava

Kuokkasta voi helposti luonnehtia yleispelaajaksi, jonka valmentaja voi laittaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikka edellä mainitsin, ettei ketjussa ole kiveen hakattua roolitusta, Kuokkasta voidaan pitää kolmikon tasapainottavana lenkkinä.

Suomalaislaiturin puolustustietoisuus on laadukkaalla tasolla kentän jokaisella alueella. Hyökkäysalueella Kuokkanen on usein kolmonen eli niin sanottu varmistava pelaaja, joka paikkaa usein esimerkiksi puolustajien nousuja.

Myös omassa päässä Kuokkanen hoitaa laiturin puolustusvelvoitteet laadukkaasti. Hän peittää laukaisulinjat mallikkaasti ja tukee muuta viisikkoa pohjissa tai laidoilla. Myös Devilsin avatessa peliä omista Kuokkanen on usein lähellä tarjoamassa syöttöpaikkaa.

Kuokkasen luisteluominaisuudet ovat NHL-tasolle riittävät. Hän pärjää hyvin suoraluistelussa ja toisaalta käyttää terää taitavasti, mikä mahdollistaa terävät käännökset pienessä tilassa. Suomalaislaituri on kaksinkamppailuissa vahva ja pysyy hyvin kiekossa.

Hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Kuokkanen havainnoi kiekottomana aktiivisesti peliä ja sijoittuu sen mukaan. Hän ajaa hyvin väleihin eikä kaihda maalinedustaa, josta hän hakee paljon ohjauksia ja toisaalta ennakoi mihin kiekko on seuraavaksi menossa.

Kuokkanen tekee kiekollisena lähes poikkeuksetta peliä edistäviä ratkaisuja ja hänelle tulee oman aktiivisuutensa vuoksi paljon kosketuksia kiekkoon. Otetaan verrokiksi aiemmin käsittelyssä ollut Patrik Laine. Siinä missä Laineelle kertyi peliä edistäviä syöttöjä viidestä yhdeksään ottelua kohden, Kuokkasen vastaava lukema lähentelee viittätoista. 

Kuokkanen on jatkuvasti tietoinen siitä, missä omat pelaajat liikkuvat ja kiekon saadessaan hänellä ei ole vaikeuksia löytää vapaana olevaa ketjukaveria.


Kuokkanen ei ole pelaajana räiskyvä eikä hän tee kiekon kanssa taikatemppuja, mutta juuri se lienee hänen salaisuutensa. Kuokkanen suorittaa tasaisesti eikä ero hyvän ja huonon illan välillä aiheuta päävalmentaja Lindy Ruffille harmaita hiuksia.

Kuokkasen tulokassopimus päättyy tähän kauteen ja hän on tämän vuoden esityksillään petaamassa itselleen varsin mukavan kokoista jatkosopimusta. 


Saatat olla kiinnostunut:
Patrik Laine on kaukalossa hidas ja kiekollisena epävarma – Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä on tällä hetkellä uransa syvimmässä kuopassa
Patrik Laine on kaukalossa hidas ja kiekollisena epävarma – Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä on tällä hetkellä uransa syvimmässä kuopassa
Tämä artikkeli kertoo:
NHL Kiekko-Laser Kärpät New Jersey Devils NHL Jack Hughes Janne Kuokkanen Yegor Sharangovich Lindy Ruff
Scoring Leaders