Mestaruuteen jyrännyt Tappara oli pudotuspeleissä viisikkopelaamisensa osalta täysin omalla tasollaan – "Kaukalotuotteen osalta rima on asetettu todella korkealle"

Tappara voitti torstaina finaalisarjan viidennen ottelun ja marssi mestaruuteen yli TPS:n otteluvoitoin 4–1. Sarjan neljä ensimmäistä ottelua olivat hyvin tasaisia, mutta viidennessä ottelussa Tappara osoitti, miksi se oli suurin mestarisuosikki pudotuspeleihin lähdettäessä. Kirvesrintojen pelaaminen parantui läpi pudotuspelien ja huipentui lähes täydelliseen suoritukseen, kun se riisui TPS:n täysin aseistaan ratkaisevassa ottelussa.

Isossa kuvassa maalivahtipelaaminen meni käytännössä tasan, mutta erot joukkueiden välillä löytyivät tietyistä asioista tasaviisikoin pelaamisesta sekä ennen kaikkea operoinnista ylivoimalla, jossa Tappara oli erinomainen ja TPS vuorostaan sysisurkea.

TPS ei pystynyt vastaamaan kiekollisen pelin vaatimuksiin

Jos lähdetään ensiksi liikkeelle hopeaa saavuttaneesta TPS:stä, niin yksi iso pelillinen ongelma Jussi Ahokkaan ryhmällä oli – kuten ennakoimme ennen finaaleja – pelin rakenteluvaihe ja Tapparan trapin ohittaminen. Se on loogista, sillä TPS oli läpi kauden nojautunut vahvaan kiekottomaan pelaamiseen, eikä sen pudotuspeleissäkään tarvinnut rytmittää kiekkoa erityisen paljon ennen finaalisarjaa. Kiekollisen pelaamisen puutteet näkyivät kuitenkin suurena erona finaalijoukkueiden välillä.

TPS:n viisikko ei tunnistanut, koska se pystyi lähtemään nopeasti ylöspäin ja koska sen olisi pitänyt hidastaa peliä Tapparan tavoin laadukkaasti puolustavaa joukkuetta vastaan. Tuloksena oli usein pelin pakottaminen ja alivoimaisena puskeminen, mikä tarjosi Tapparalle joko helpon keskialueen riiston tai helposti noudettavan päätykiekon, kun TPS-hyökkääjät lähtivät liian pitkältä matkalta päätykiekon perään.

Yllä oleva klippi on esimerkki TPS:n ylemmästä viivelähdöstä, jossa pelaajat ovat jatkuvassa liikkeessä ja lopulta kiekko avataan Markus Nurmelle, joka lähtee epätoivoiseen alivoimaiseen keskialueen ylitykseen, mistä seuraa hyökkäyksen katkeaminen jo ennen vastustajan siniviivaa. Tämän kaltaisella pelinrakentelulla ei ollut sarjan aikana toivoakaan tulla ohi Tapparan laadukkaasta trapista.

Ylipäätään TPS avasi peliä pidemmillä etäisyyksillä, eikä se kyennyt hyödyntämään kaikkia kolmea kaistaa mestaruuden voittaneen Tapparan tavoin. Avauspelaamisen ongelmat näkyivät sarjan ensimmäisessä ja viimeisessä ottelussa luonnollisesti myös hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa, kun TPS sai luotua vain kourallisen maalipaikkoja. 

Toinen murheenkryyni joukkueen pelaamisessa oli surullisenkuuluisaksi muodostunut ylivoimapelaaminen. Alueelleviennit sakkasivat Tapparan puolustaessa aktiivisesti omaa siniviivaa, ja alueelle päästessä TPS ei meinannut millään saada peliä rauhoitettua. Silloinkin kun se sai, Tapparan nelikko sulki syöttölinjat neliön läpi ja antoi tilanteen tullen painetta painolliselle puolelle, eikä TPS-pelaajat onnistuneet vastaamaan tähän missään vaiheessa finaalisarjaa.

Se, mistä TPS:lle kuuluu kunniaa, oli kiekoton pelaaminen, jonka Ahokas valmennustiimeineen oli hionut erittäin laadukkaaksi kauden aikana. TPS pelasi yhä laadukasta keskialueen ohjauspeliään, jonka määrät vaihtelivat 14 ja 27 kappaleen välillä finaalien aikana. Prässäämistä TPS ei päässyt hyödyntämään aivan samoissa määrin mitä aiemmissa sarjoissa, mutta etenkin Turussa pelatuissa otteluissa myös sitä näkyi kyllä paikoittain. 

Lisäksi TPS puolusti omalla alueella pääsääntöisesti laadukkaasti ja kärsivällisesti pitkiä päätypelejä jauhanutta Tapparaa vastaan.

Lopuksi täytyy vielä antaa tunnustusta Ahokkaalle, joka pystyi omalla sapluunallaan saamaan likipitäen kaiken irti omasta joukkueestaan. TPS:n ulkomaalaishankinnat eivät olleet kovin onnistuneita ja vastuu tuloksenteosta jäi lopulta liikaa Juuso Pärssisen johtamalle ykkösketjulle, jonka Tappara pystyi melko lailla pimentämään finaaleissa.

Tappara pelasi läpi finaalisarjan sitä, mitä peli pyysi

Selvin otteluvoitoin mestaruuden saavuttanut Tappara osoitti finaalien aikana hienolla tavalla miltä se parhaimmillaan näyttää, kun pelataan sen mukaan mitä peli pyytää. Otteluiden teemat muuttuivat jonkin verran Tampereelta, jossa pelattiin enemmän viivelähtö-trap-kiekkoa, Turkuun, jossa peli oli avoimempaa ja kamppailuvoittoisempaa. Kumpikaan tyyli ei tuottanut Tapparalle erityisiä vaikeuksia, mikä kertoo joukkueen monipuolisuudesta.

Tapparan pelaamisessa ja pelifilosofiassa on paljon samaa kuin Jukka Jalosen valmentamissa Leijonissa. Ydinasia kummankin joukkueen pelaamisessa on jatkuva puolustuspelivalmiuden säilyttäminen niin kiekollisena kuin kiekottomana sekä riskien minimointi.

Yksi tämän ajatuksen ilmentymä on tietysti trap, josta Tappara on tullut tunnetuksi ja josta sitä myös tupataan tarpeettomasti kritisoimaan. Tapparan trap on melko aktiivinen ja esimerkiksi yllä olevan klipin kaltaisia tuplauksia kiekolliseen pelaajaan näkyy useammin kuin monen muun Liiga-joukkueen pelikirjassa.

Tapparan laadukas trap pakotti TPS:n ylittämään keskialuetta päätykiekoilla, mikä sopi Tapparalle mainiosti. Tiiviillä viisikolla ja laadukkaan kiekottomien pelaajien sijoittumisen turvin peliä avaava Tappara pystyi purkamaan suurella prosentilla TPS:ää vastaan paineen päätykiekkojen jälkeen. 

Ja vaikka TPS joskus pääsikin alueelle trapin ohi joko suorahyökkäyksellä tai päätykiekolla, niin puolustusvalmiutta vaalinut Tappara pystyi melko nopeasti tyrehdyttämään TPS:n hyökkäysalueen pelaamisen tuplaamalla ja sitä kautta riistämällä pelivälineen takaisin itselleen.

Avauspelin osalta Tapparan viisikko luki peliä hyvin läpi sarjan ja kykeni avaamaan monipuolisesti joko sentterin kautta, laidan kautta tai kuten yllä olevalla klipillä: siirtokiekolla keskialueelle, johon painottoman puolen hyökkääjä tekee ylijuoksun ja seurauksena on laadukas suorahyökkäys ja maalipaikka.

Laadukkaiden rintamana pelattujen suorahyökkäysten lisäksi Tappara jauhoi hyökkäysalueella pitkiä päätypelejä, kierrätti kiekkoa ja odotti kärsivällisesti TPS:n puolustuksen herpaantuvan, mitä kautta syntyi mahdollisuus pelata kiekkoa maalipaikkaan. Ja vaikka varsinaista maalipaikkaa ei olisi syntynyt, niin ainakin Tappara pysyi kiekossa ja tietyllä tavalla puolusti kiekolla pelatessaan hyökkäysalueella kera hyvän puolustusvalmiuden.

Ylivoimalla isossa roolissa yksittäisistä pelaajista olivat loppukauden hankinnat Veli-Matti Savinainen, joka pelasi neliön keskellä syöttölautana, sekä Otto Leskinen, joka operoi viivassa. Lähes 29 prosentin tehokkuudella tulosta tehnyt ylivoima liikutti kiekkoa hyvin, eikä toisaalta hieronut liikaa vaan toimitti kiekkoa maalille tasaiseen tahtiin.

Häkellyttävän hyvä viides ottelu

Jussi Tapolan suojatit esittivät kenties kauden dominoivimman esityksensä sarjan päätösottelussa ja erityisesti sen avauserässä. Tappara teki avausmaalin 35 sekunnin pelin jälkeen, voitti maalipaikat 9–1 ja hallitsi kenttätapahtumia sekä pelin virtausta käsittämättömän yksipuolisesti.

Kyse ei edes ollut siitä, että TPS olisi ollut jotenkin erityisen huono. Tappara vain yksinkertaisesti riisui turkulaisjoukkueen aseista valitsemalla jatkuvasti tismalleen oikeita hyökkäys- ja puolustuspelivalintoja.

Yhden yksityiskohdan haluan kuitenkin nostaa vielä erikseen esiin: Tapparan valtavan hyvin toiminut kahden miehen prässipelaaminen teki TPS:n heikosti organisoidusta avauspelaamisesta täysin toimimatonta. Tapparan karvaajat iskivät herhiläisen lailla TPS:n puolustajiin, riistivät kiekon ja aloittivat riiston jälkeen pitkän hyökkäysalueen pyörityksen.

Näiden hyökkäysten katketessa TPS:n väsynyt viisikko ei pystynyt hyökkäämään, eikä toisaalta pelaamaan kiekkokontrollia ja vaihtamaan kiekolla, mikä tarkoitti käytännössä Tapparan jatkuvaa pelin virtauksen hallintaa.

Toinen ja kolmas erä eivät olleet aivan yhtä yksipuolisia, mutta niissäkin Tappara oli vahvasti niskan päällä ja puolusti johtoasemaansa vakuuttavalla tavalla. TPS laittoi Tapparalle mallikkaasti kampoihin ja olisi pomppujen mennessä eri lailla voinut pidentää finaalisarjaa, mutta isossa kuvassa paremmasta joukkueesta ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä. 

Tapparalla on selvä peli-identiteetti ja jatkumo omassa toiminnassaan. Kaukalotuotteen osalta rima on asetettu todella korkealle muille joukkueille. Kuten erään kappaleen kertosäkeessä lauletaan:

"Tappara on terästä, toiset tulee kaukaa perästä!"

Ja se pitää tällä hetkellä täysin paikkaansa.